SIPILÄN HALLITUS VS. VIHERSOSIALISTIEN HALLITUS !

Sipilä johti hallituskaudella maamme ennennäkemättömään vaurauteen, tulot nousi kaikissa tulonsaajaryhmissa, työttömyys laski, valtion velkaa maksettiin, isoja maatamme vaurastavia hankkeita käynnistettiin, joka puolella rakennettiin ja korjattiin vanhaa.
Sitten media käynnisti ennenäkemättöman vihakampanjan hallitusta vastaan ja seurauksena olemme nyt sosialistien komennossa ja jälki on sen mukaista, isot hankkeet torpattiin ensi töiksi valituksilla ja olematonta rahaa alettiin jakaa joka puolelle, taivaan lahja tuli korona jonka varjolla voidaan iskeä yrittäjiin kuolettava isku, kortistoon leikkimästä kapitalistia, tulee nöyriä änestäjiä kun on syötävä toisen kädestä.
Eniten ihmetyttää ettei media löydä puolta sanaa vikaa nykypäättäjistä, käräjille ei ole ketään haastettu, valtakunnaoikeudesta puhumattakaan..
4354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Korona on läpipolitisoitunut, politrukit haluaa pitää lankat käsisssään ja jos joku (pressa) edehtyy vihjaisemaan miten asioita pitäisi hoitaa, hänet huudetaan maanrakoon--

Äänestä
  • Irtiottoako, 21 suurinta kaupunkia kapinassa – Vapaavuori: ”Koronakriisiä pyritään salakavalasti hyödyntämään”

    Äänestä

  • Rikka vaan vaursstui
    Köyhien vetovsroin

    Tutkittua pääsisi

    Äänestä

TVstä tulee uskonvahvistusta parastaaikaa, muistakaa nyt että Sanna on kiiluvasilmäinen sosialisti, joka ajaa häpeämättä poliittista agendaansa..

Äänestä
  • Sanna on hyvin osaava ja hyvin argumentoiva maan äiti. Suomen kansa on onnekas kun se sai tällaisen pääministerin kriisiaikana. Kaikki hallituksen viisi naista ovat Suomen sankarityttöjä, jotka johdattavat meidät yli synkän virran.

    Äänestä

  • maalaisliitto-mtk:n tukipummi,
    fasismin kiimassa,
    pelkää kommunisteja...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sanna on hyvin osaava ja hyvin argumentoiva maan äiti. Suomen kansa on onnekas kun se sai tällaisen pääministerin kriisiaikana. Kaikki hallituksen viisi naista ovat Suomen sankarityttöjä, jotka johdattavat meidät yli synkän virran.

    Suomalaiset eivät ymmärrä sarkasmia........................

    Äänestä

Eikö palsttrollit keksi mitään solvausta Sipilästä ?

Äänestä
  • ei persuiltakaan ?

    Äänestä

  • Ei tarvetta keksiä. Jokainen kepuvastainen tajuaa, että Sipilä oli toiveiden täyttymys Kepun johtoon. Oli hilkulla, ettei hän onnistunut tuhoamaan koko Kepua. Värynenhän hänestä pitkin matkaa varoitteli ja lennätti itsensä ulos puolueestakin. Onneksi myös Värynen koetaan nykyisin kepujenkin piirissä pelleksi ja häntä ei uskottu. Olisi kannattanut uskoa.

    Olisi hyvä juttu, jos Sipilä saataisiin ujutettua uudelleen Kepun johtajaksi. Hänellä jäi tuhotyö pikkasen kesken. Ehkä seuraavalla yrityksellä kaatuisi koko Kepu.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Ei tarvetta keksiä. Jokainen kepuvastainen tajuaa, että Sipilä oli toiveiden täyttymys Kepun johtoon. Oli hilkulla, ettei hän onnistunut tuhoamaan koko Kepua. Värynenhän hänestä pitkin matkaa varoitteli ja lennätti itsensä ulos puolueestakin. Onneksi myös Värynen koetaan nykyisin kepujenkin piirissä pelleksi ja häntä ei uskottu. Olisi kannattanut uskoa.

    Olisi hyvä juttu, jos Sipilä saataisiin ujutettua uudelleen Kepun johtajaksi. Hänellä jäi tuhotyö pikkasen kesken. Ehkä seuraavalla yrityksellä kaatuisi koko Kepu.

    Mitä yhdestä kepusta tai Sipilästä, kun nyt on menossa koko suomi, älkää unohtako mikä on vihersosialistien tavoite, pudottaa elintasomme kehitysmaiden tasolle..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä yhdestä kepusta tai Sipilästä, kun nyt on menossa koko suomi, älkää unohtako mikä on vihersosialistien tavoite, pudottaa elintasomme kehitysmaiden tasolle..

    Jos vihersosialistit tavoittelevat elintasomme laskua, he ovat epäonnistuneet pahasti. Melkein säännönmukaisesti suomalaisten elintaso on aina noussut heidän hallituskaudellaan. Varsinkin silloin kun demarit ovat olleet vallassa. Koko hyvinvointivaltion luomushan on pitkin Eurooppaa nimenomaan sosiaalidemokraattisen politiikan tulosta.

    Onneksi remokratia toimii ja vihersosialistit on saatu pidettyä toistaiseksi aisoissa, lukkona Sipilän tapaiset politiikot jotka ammattimiehen tavoin nosti suomen suosta..

    Äänestä

Kutsutko sinä velanmaksuksi sitä, jos Finnveralta saadulla n. 1,5 miljardin valtionlainan takaisinmaksulla lyhennettiin velkaa 22.12.2018, mutta heti seuraavassa valtion budjetissa keväällä 2019, joka jäi Sipilän hallituksen viimeiseksi tekeleeksi, otettiin n. 1,7 miljardia uutta velkaa? Taktinen silmänkääntötemppu, jolla noin näennäisesti kertoa velkaa tulleen lyhennetyksi.

Kyllä Sipilän hallituksen saavutukset jäivät varsin laihoiksi, näennäistaloudellisiksi bluffeiksi. Jokaisella, jolla on hiukankaan kykyä poliittisen pelaamisen seuraamisen suhteen, varmasti ymmärtävät asian. Puoluekannasta katsomatta. Ymmärrettävistä syistä joillekin se on paha paikka mennä myöntämään asiaa.

https://demokraatti.fi/katainen-muistuttaa-suomea-niista-virheista-joita-han-itse-teki-esko-seppanen-hammastelee-ilssa-komission-paimenkirjetta/

https://www.savonsanomat.fi/talous/OECDltä-Suomelle-rankka-talouden-toimenpidelista/723246

https://www.finnwatch.org/fi/blogi/515-miten-hallitus-torjui-aggressiivista-verosuunnittelua

https://www.paivanlehti.fi/porssiyhtioiden-omistajista-puolet-on-jo-piilossa-hallintarekisteri-salaa-jatkossa-loputkin/

https://yle.fi/uutiset/3-9970403

https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2015112820745174

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/uutuuskirja-sipilan-hallitus-oli-hajota-timo-soiniin-juha-haukkui-meidat-kolmena-paivana-perakkain/36e48206-0aa3-3261-a4cc-0f508979042d

Äänestä
  • Persuilla on kovin valikoiva muisti, suomi oli konkurssitilassa Lipposen ja sen kloppipojan jälkeen, sen huomasivat äänestäjätkin ja puikkoihin saatiin Sipilä, joka ammattimiehen tavoin nosti suomen suosta..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persuilla on kovin valikoiva muisti, suomi oli konkurssitilassa Lipposen ja sen kloppipojan jälkeen, sen huomasivat äänestäjätkin ja puikkoihin saatiin Sipilä, joka ammattimiehen tavoin nosti suomen suosta..

    Mikä persu? On se jumalauta kumma juttu, kun laittaa selvää faktaa pöytään, niin puolustuspuhe on pelkkää hurmoksellista kitinää. Vai nosti Suomen suosta, Pinokkio? Jos ei sipilisti satu muistamaan, niin Suomen valtionvelkahan pysyi melko hyvin aisoissa vuoteen 2008, Lehmann Brothersin konkurssin aiheuttamaan pankkikriisiin asti. Sitten alkoi valtionvelan nousukiito Keskustan ja Kokoomuksen käynnistämänä.

    Velkaantumisen käynnisti Lipposen hallitukset..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persuilla on kovin valikoiva muisti, suomi oli konkurssitilassa Lipposen ja sen kloppipojan jälkeen, sen huomasivat äänestäjätkin ja puikkoihin saatiin Sipilä, joka ammattimiehen tavoin nosti suomen suosta..

    Lipposen hallitus nosti suomen jaloilleel porvarihallituksen jälkeen yhdeksänkymmentä luvulla. Porvarit ovat olleet vallankahvasssa sen jälkeen ja valtio on velkaantunut rajusti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lipposen hallitus nosti suomen jaloilleel porvarihallituksen jälkeen yhdeksänkymmentä luvulla. Porvarit ovat olleet vallankahvasssa sen jälkeen ja valtio on velkaantunut rajusti.

    Ottamalla velkaa, jotenkin nyt tuntuu että ympyrä sulkeutuu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lipposen hallitus nosti suomen jaloilleel porvarihallituksen jälkeen yhdeksänkymmentä luvulla. Porvarit ovat olleet vallankahvasssa sen jälkeen ja valtio on velkaantunut rajusti.

    Ahon hallitus teki tarvittavat isot poliittiset päätökset. Lipposella kävi hyvä tuuri, kun juuri vuosituhannen vaihteeseen osui Nokian kultakausi ja rahaa tuli valtion kassaan ovista ja ikkunoista.

    Äänestä

No nyt on aikaa maksella. Monet joutuvat maksamaan vielä silloinkin, kun kaikki on mennyt. Ehkä kannattaa maksaa ajoissa voisi päätellä.

Äänestä
  • Pakko mennä etoikeutettujen kukkarolle, eli palkansaajat maksavat suurimman osan laskusta..

    Äänestä

Duunarit maksa aina kaiken
Talonpoikien leivänkin tukien kera
Hävetkää maalisloiset menköä töihin

Äänestä
  • Taas tämä Trömmin trolli..

    Äänestä

  • Komukoiden märkä uni, ruoka ilmaista..

    Äänestä

  • Komukoiden märkä uni, ruoka ilmaista..

    Äänestä

"Sitten media käynnisti ennenäkemättöman vihakampanjan hallitusta vastaan"

Valhe on lestan merkki ja katkeraksi sipilistilahkolaiseksekin vaikutat tyhmältä kuin vasemman jalan saapas...

Äänestä

Keskusta voisi ottaa nyt johdon käsiinsä, Sipilä takaisin puikkoihin ja korona haltuun..

Äänestä
  • Korona voisi kyllä ottaa Sipilän haltuun...

    Ja viedä mennessään.

    Äänestä

Alexander Stubb kehiin ja äkkiä!

Täällä tarvitaan triathlonin osaamista.

Äänestä
  • Rinteen valehtelu teki maallemme mittaamattoman vahingon.........................

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rinteen valehtelu teki maallemme mittaamattoman vahingon.........................

    maalaisliitto-mtk on mafia,
    ministeriksi pääsee jos on huono valehtelija,

    uskoisitko,
    jos snoisin,
    ryyppäsin vasta kotona,
    kun olin ensin paennut yliajopaikalta,
    uskoisitko...?

    sikaliisallakin on linnatuomio valehtelusta...

    fasistinen mafia, on aina elänyt loisena,
    suomi-neidon suolistossa...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rinteen valehtelu teki maallemme mittaamattoman vahingon.........................

    Kuinka?

    Äänestä

Kyllä+aktiivimalli+kuritti+monta+sataa+vuodessa+joka+päivältä+meni+4,65%+ja+älkää+sanoko+menisit+töihin+työ+vei+terveyden+jo+2010+eläkkeille+päästetä+vaikka+sinne+kuuluisi..sitten+eläkeindeksi+joka+vaan+jatkuu+lipposen+aikaan+saannos+se+hyvä+antaa+olla,ikävää,no+heikoimmilta+heillä+kellä+mitään+vietiin.Maailman+talous+koheni+hetkeksi+sipylän+aikaan.Mitään+uutta+ei+sattunut.Omia+palkkojaan+nostivat+ahneet...onko+enää+nousua?

Äänestä
  • Kuten on tutkittua tietoa, aktiivimalli kuritti juuri pahiten eläkeiän kynnyksellä olevia. Sipilän hallitukselta ideologinen valinta, joka oli kaikessa surkuhupaisuudessaan epäonnistunut tekele.

    Äänestä

Maksavatko suomalaiset EU:n elvytysrahaston myötä italialaisten eläkeiän laskun ja veroalen? hyvä kysymys suomalaisille !

Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Italian hallitus panee juhlat pystyyn velkarahalla ja suomalaiset maksavat lystin. Tähän liittyen on myös jaettu Aamulehden uutista, jonka Italian uusi hallitus suunnittelee perustuloa, veroalea ja eläkeuudistuksen perumista. ..

    Suomalaisia viedään kuin pässiä narussa...........................

    Äänestä

Ja suomalaiset kiittivät Suomen Keskustaa Sipilän urotöistä eduskuntavaaleissa 2019 - eikä kannatus nouse niin kauan kuin Sipilän opetuslasten politiikka on vallalla puolueessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Sipilä johti hallituskaudella maamme ennennäkemättömään vaurauteen, tulot nousi kaikissa tulonsaajaryhmissa, työttömyys laski, valtion velkaa maksettiin, isoja maatamme vaurastavia hankkeita käynnistettiin, joka puolella rakennettiin ja korjattiin vanhaa.
Sitten media käynnisti ennenäkemättöman vihakampanjan hallitusta vastaan ja seurauksena olemme nyt sosialistien komennossa ja jälki on sen mukaista, isot hankkeet torpattiin ensi töiksi valituksilla ja olematonta rahaa alettiin jakaa joka puolelle, taivaan lahja tuli korona jonka varjolla voidaan iskeä yrittäjiin kuolettava isku, kortistoon leikkimästä kapitalistia, tulee nöyriä änestäjiä kun on syötävä toisen kädestä.
Eniten ihmetyttää ettei media löydä puolta sanaa vikaa nykypäättäjistä, käräjille ei ole ketään haastettu, valtakunnaoikeudesta puhumattakaan..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu