Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Puhkaisuni

Kun tuo neitsyys tuntuu teitä muita tyttöjä kovasti vaivaavan ja kiinnostavan, kerron oman ratkaisuni siihen pulmaan. Olin 16 v kun pyysin erään itseäni paljon vanhemman kaukaisen sukulaismiehen tekemään sen palveluksen, kun tiesin ja vannotin häneltä vaitioloa, ja niinhän sitten sovittiin panopaikka, ja hän teki sen hellävaraisen miehekkäästi, ja aikaa siinä kului ainakin tunti, koska hän minutlämmitti ennen kuin työntyi hyvin rasvatulla kalullaan milli kerrallaan, ja ensin venytti kalvoa, sitten työnsi rajusti ensin varoitettuaan, ja niin minusta tuli nainen. Olemme tavanneet tämän vanhan herran kanssa silloin tällöin, mutta puhuttu ei siitä asiasta mitään. Olen hänelle kiitollinen.
46060
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

sen hoiteli naapurin poika oltiin molemmat 16v se tapahtu maalla navetan vintillä
olmme molemmat ekoja minä kostuin jo kun näin pojan kalun ekakertaa se näytti hurjan isolta sit me vaan alettiin sovittaa kalua mun pilluun mut kyllä siinä tuherrettiin että aukko löyty käski varoa ettei satu poika alko työntää minä purin hammasta kun se sattu niin pirusti
kun kalu oli mun sisällä olin helpottunu ja jopa onnellinen että se onnistu verta oli vähän pojan kalussa ja mun häpyhuulissa

näin minusta tuli nainen ja pillu oli arkana ainaki viikon emme käytäny ehkäsyä sillä oli vain tarkotus puhkasta mun kalvo ja vetää sit kalu pois

Äänestä

Miksiköhän miehet kirjoittaa moisia juttuja. Kieli on suoraan äijien kirjoittamista pornonovelleista.

Äänestä

Puhuhan sinä niin minä pitelen hevosta!

Äänestä

oli kuitenkin veljesi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Cassandra kirjoitti:

Kun tuo neitsyys tuntuu teitä muita tyttöjä kovasti vaivaavan ja kiinnostavan, kerron oman ratkaisuni siihen pulmaan. Olin 16 v kun pyysin erään itseäni paljon vanhemman kaukaisen sukulaismiehen tekemään sen palveluksen, kun tiesin ja vannotin häneltä vaitioloa, ja niinhän sitten sovittiin panopaikka, ja hän teki sen hellävaraisen miehekkäästi, ja aikaa siinä kului ainakin tunti, koska hän minutlämmitti ennen kuin työntyi hyvin rasvatulla kalullaan milli kerrallaan, ja ensin venytti kalvoa, sitten työnsi rajusti ensin varoitettuaan, ja niin minusta tuli nainen. Olemme tavanneet tämän vanhan herran kanssa silloin tällöin, mutta puhuttu ei siitä asiasta mitään. Olen hänelle kiitollinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu