Keskusta on osoittautumassa hankalaksi hallituskumppaniksi. Viime aikoina se on myötäillyt persuja muun muassa uusmaalaisten loma-asukkaiden syyllistämisessä. Samaan aikaan kuitenkin Olli Rehn asusti saarron aikana Mikkelin mökillään ja kansanedustaja Hannu Hoskonen kuljettaa mahdollista koronaa Helsingin ja Ilomantsin välillä, Hoskonen kuitenkin haluaa estää Uudellamaalla kirjoilla olevien ja Ilomantsissa loma-asunnon omistavien vetäytymistä eristyksiin mökilleen. Eikä tässä ole kuin pintaa. Koronashokki aiheuttaa suuren sopeutuspaineen kansan- ja julkisessa taloudessa. Jostakin on nyt säästettävä. Eniten tehottomuutta on nimenomaan maaseudulla. Kuntia on yhdistettävä maakunnan tai puolen kokoisiksi. Maataloustukia on jyrkästi karsittava (sekä EU- että kansallisella tasolla). Näiden rankkojen toimien toteuttajaksi sopii paremmin nyt kokoomus. Sotekin saadaan helposti kasaan kokoomuksen kanssa, kun kuntia yhdistetään ja kokoomus on oppinut pörriäisläksynsä. Petteri Orpo on valmis vaikka nuolemaan Sanna Marinin mökin huussinalusen tyhjennyssaappaita päästäkseen valtiovarainministeriksi. Kokoomus on läksynsä oppinut. SDP on nyt suvereenisti suurin puolue ja kokoomus siihen tyytyy. Persuista ei ole hallituspuolueeksi edes Halla-ahon märissä unissa. Nyt on sateenkaari- tai sinipunahallituksen aika. Vasemmistoliittokin saattaa joillakin ehdoilla olla mukana. Mutta jos ei, hallituksen muutos ei siihen kaadu.
Sinipunaa pukkaa!!
Anonyymi
16<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Samaa mieltä, mutta vihreät ei ainakaan Ohisalon aikana sovi mihinkään hallitukseen. Kepun paneminen opposition aiheuttaisi sen, että se seuraavissa vaaleissa saisi taas ison vaalivoiton eikä siellä taas olisi johtajana Sipilän kaltaista miestä, joka ymmärtää kepulaiseksi paljon eri asioista. Lintilä kelpaisi, mutta hän taas ymmärtää peruskepulaisen mielestä liikaa.
Kepu ei persuja nuoleskelemalla saa mitään vaalivoittoa. Pikemminkin se kutistuu, kun näköala puuttuu. Persut voivat hieman kasvaa, mutta ne eivät nykylinjalla ikinä pääse hallitukseen. Kyllä vihreät hallitukseen sopivat, kun ohjelmasta sovitaan. Joillakin on vaan turhaa Ohisalo-allergiaa.
Katri Kulmuni on kovasti puhunut talouden sopeutustoimista syksyn budjettineuvotteluissa. Katri ei kuitenkaan taida ymmärtää, että ainoat selvät säästökohteet ovat kepun pyhät lehmät. Hallituskriisi voi koittaa jo elokuussa.
Kepun pyhät lehmät ovat suhtkoht turvassa, koska tukirahat tulevat EU:sta. EU:n pitäisi vähintäänkin kaatua, jotta ne vaarantuisivat. Veronkierto hallintaan, niin auttaa jo paljon.
Siksi maajussit todellisuudessa siunailevat, miten hyvä EU on. He ovat onnistuneet toisaalta nostamaan maaseudun kouluttamattoman väestön Unionia vastaan ja siten perustelemaan kansallisia tukia.
Merkittävä osa maataloustuesta on kansallista. Toisekseen kohta alkavat neuvottelut EU:n rahoituskehyksistä. Niissä maatalous- ja aluetuet ovat tulilinjalla entistäkin enemmän koronasta aiheutuvien kulujen ja uusiin terveysuhkiin varautumisen vuoksi. Samoin kuntatuet ovat liipasimella. Eivät ole kepun pyhät lehmät suojassa. Ja jos Kulmuni ei taivu, Orpo tulee tilalle.
Persut sdp kaveriksi ? Olisi ainut mahdollisuus sdp:n jatkaa, mutta taitaa olla esteitä enemmälti punikeilla siihen.
Jo käyttämäsi sana ”punikki” osoittaa, että persut eivät ikinä pääse samaan hallitukseen SDP:n kanssa. Eikä mihinkään muuhun hallitukseen, vaikka olisivat joskus suurin puolue. Sillä pitäisi olla 101 kansanedustajaa. Ja se ei tapahdu. Kannattaa vaihtaa puoluetta, jos haluat äänesi kuuluviin hallituksessa.
Vai persut SDP:n ainoa mahdollisuus jatkaa? Jo on persulla kuvitelmat. Ennemmin Kokoomus istuu hallituksessa kuin persut. Mutta mitäpä tuolla spekuloimaan, koska Suomessa on toimiva hallitus.
Marin ja polvihousupojat samassa hallituksessa!
Kulmuni on ihan pätevä ja alkiolainen puheenjohtaja. Puolueessa on kuitenkin pikkupolitikoivia perskepulaisia kuten Kärnä ja Hoskonen ja toisaalta Sipilän kaltaisia oikeistolaisia kokkarekepulaisia. Siinäpä pulma.
Kommareilla suuria luuloja itsestään. Demokratissa äänestäjät valitsee -kansa, ei vasemmisto eduskuntaa ja hallitusta.
Jaa, tarkoitatko persudemokratiaa a la Unkari? Eiväthän ketkään muut täällä kommareita näe, koska ei niitä juuri ole.
https://vaalit.yle.fi/ev2019/fi/parties/8
Liimaako tulee haisteltua, kun omiasi näet?
Eiköhän se ole lestakepuli vaan kun kommareita näkee jokapuolella ja lestanhuutoa samalla korviensa välissä tinituksena kuulee...
Tiedä tuota, mutta kyllä näyttää kajuuttansa olevan melko tyhjillään, kun lukee noita totaalisia aivopierujaan.
Persuilla pitäisi olla 101 kansanedustajaa, jotta puolue pääsisi hallitukseen. Kaikki muut puolueet voivat keskenään muodostaa hallituksen, mutta ei nykypersujen kanssa. Vaihda puoluetta, hyvä ihminen.