Punkkilääke Bravecto

Hei minun pieni (12,5 kg) koirani sai jo kolmatta kesää vasten punkkilääkkeen joka on Bravecto.

Koiran viikko oli tällainen: Maanantaina trimmaus, tiistaina annoin punnkkilääkkeen.

Ei ollut sinut ajellun turkkinsa kanssa ollenkaan. Aiemmin paksu turkki ja kuva ison koirakalenterin maaliskuun koiran mukaan hää oli yks yhteen Havannan koiran kanssa. Kalenterin koiralla oli vaan aika vaaleat silmät mutta omallani ne ovat tosi tummat , melkein mustat.
Mutta sitten alkoi kummalliset oireet. Koira vierelläni sängyllä selälleen meennessään ja nukkuessaan tärisi koko koira. Se on aina takajalkojaan täristänyt ollessaan selällään mutta koko koira.
Se ei ollut mitään hillitöntä missä se ei olisi hallinnut kroppaansa ollenkaan mutta kun otin sitä kuonosta kiinni sa puhuin sille se vaan nukkui. Ei reagoinut.
Nostin koko yläpään ylemmäs ja puhuin kovempaa ja se ikäänkuin heräsi ja oli sen näköinen että mitä nyt.

Sitä tärinää esiintyi kahtena päivänä punkkilääkkeen ottamisen jälkeen. Sai se vielä yrjötaudin lauantaiaamuna mutta sekin on jo ohi.
Eli koira on nyt niin kuin ennenkin ja ne pari kiinnittynyttä punkkiakin on hävinneet.

Bravecto on voimassa heinäkuun alkuun mutta kaiken tämän jälkeen tuskin uskallan antaa samaa uudelleen.

Bravecto oli tehokas, niistä turkkiliuoksista ei ollut niin suurta hyötyä.

Toukokuussa menee rokotukseen että täytyy kysyä sieltä vinkkejä.

2

579

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Juu kysy eläinlääkäriltä.
      Kiinnittyneet punkit on poistettava heti pinseteillä.

      • Mitä muita punkinesto lääkkeitä tai konsteja ovat koiranne saaneet. Pian on aika että ne eivät ole enää yksittäistapauksia.
        Mitä muita käytätte.

        Aiemmin koirani oli Havannan koira. Nyt sama mutta ilman pitkää turkkia.

        Siihen pitkään turkkiin on mahdoton saada niitä liuoksia jotka pitäisi saada ihoon suoraan.

        Seuraava aika olisi antaa lääke tuossa kesä-heinäkuun vaihteessa. Nythän koira on trimmattu kuukausi sitten muta kuukauden päästä puhutaan jo eri koirasta.
        Meillä Helsingin Kumpulassa on vahva punkkipopulaatio. Johtunee siitä että täällä on paljon koiria mutta myös paljon pupuja, oravia , myöskin on nähty kauris ja kettuajakin useampia.
        Mutta huolimatta kaikesta on olemassa koirallekin turvallinen punkkilääkitys.
        Mikä se on.?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      63
      1241
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      890
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      815
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      86
      676
    5. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      644
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      46
      564
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      36
      564
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      534
    9. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      118
      520
    10. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      513
    Aihe