EINARI IHMETTELEE?

Mihinköhän on kadonnut "KATASTROFI!" JA "Nuijapäitten kannatus huima" keskustelut?

Jos anonyymeistä käytetään nimitystä "nuijapäät" ja joku siitä loukkaantuu, niin johan on ihmeellistä.
Tällä palstalla on haukuttu rutkasti nimen mainiten mm. Tony Halmetta ja sen ylläpito on sallinut.

Hieman johdonmukaisuutta pyytelen, vai onko ylläpitokin nuijapäitten linjoilla?
10387
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Moni palsta etusivulta katosi pääsiäismaanantaina. Sinun einari juttusi olivat ihan hyviä. Samoin palstalla "Huutava hölmö on taas täällä" oli ihan mukavia, viattomia juttuja. Sensuuri iski. Kyllä tuolla pyörii paljon hörhömpiäkin tekstejä. Onneksi monistaja- häiriköiden sivuja karsittiin myös, eikä pelkästään asiallisia.

Äänestä

Pääsiäinen oli ja meni. Hassuin pääsiäissatu jonka kuulin, oli tuo hesalaisten kertomus Perussuomalaisten lehtien jaosta. Kyseistä lehteä jaettiin kunnallisvaalien alla heidän väitteittensä mukaan hesassa paljon ENEMMÄN KUIN MITÄ EDES LEHDEN PAINOS OLI! On pojilla vilkas mielikuvitus!

Äänestä
  • Suomi on EU:ssa molopojan asemassa. Nettomaksaja. Pässi,jota viedään suurten toimesta kohti teuraspölkkyä. Näillä palstoilla höpötetään "Suomen itsenäisyyden puolustamisesta". Kuinka sellaista voi puolustaa, mitä ei ole enää olemassakaan?

    Äänestä

  • Kuka väitti? Kuka näki? Kuka kuuli?
    faktoja, faktoja....

    Äänestä

  • tosikko2 kirjoitti:

    Kuka väitti? Kuka näki? Kuka kuuli?
    faktoja, faktoja....

    Vastaukset PS lehtienjakoon liittyviin väitteisiin löytyvät näiltä sivuilta 1-2. Ketä ei kiinnosta etsiä, ei kiinnosta koko asiakaan.

    Äänestä

  • etsivä löytää kirjoitti:

    Vastaukset PS lehtienjakoon liittyviin väitteisiin löytyvät näiltä sivuilta 1-2. Ketä ei kiinnosta etsiä, ei kiinnosta koko asiakaan.

    Huonomuistisia nuo hesan nuoret miehet! Eivät näin pyhien jälkeen muista edes nimeään. Saati sitä, mitä ovat lehtien jaosta kirjoitelleet!

    Äänestä

Mikäköhän näitä keskustelupalstan yhteyksiä oikein vaivaa, kun toimivat vain pätkittäin ja lähinnä virka-aikana?

Äänestä
  • ettei yhteydet kulje tai kulkevat vain yhteensuuntaan.

    Äänestä

Oletko Niirasen Einari?

Äänestä
  • enkä myöskään tunne niirasen einaria, vaikka voisi olla hauska tuttavuus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


einari kirjoitti:

Mihinköhän on kadonnut "KATASTROFI!" JA "Nuijapäitten kannatus huima" keskustelut?

Jos anonyymeistä käytetään nimitystä "nuijapäät" ja joku siitä loukkaantuu, niin johan on ihmeellistä.
Tällä palstalla on haukuttu rutkasti nimen mainiten mm. Tony Halmetta ja sen ylläpito on sallinut.

Hieman johdonmukaisuutta pyytelen, vai onko ylläpitokin nuijapäitten linjoilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu