Mulla on ollut jo kauan jatkuvia vatsakipuja ym oireita, jotka alkoivat pahentua viime kesästä lähtien todella nopeasti ja muuttuivat lopulta sietämättömiksi. Julkisella puolella muhun ei suhtauduttu vakavasti, joten menin yksityiselle ja sitä kautta sain lähetteen kolonoskopiaan. Lääkärin mielestä tähystys oli ehdottomasti tehtävä, kun oireet viittasivat joko Crohniin tai suolistosyöpään (jota on molemmin puolin sukua).
Tähystys tehtiin viime viikolla ja mtn kasvaimia ei löytynyt, koepalojen tuloksia joudun odottamaan kuulemma 6 viikkoa ja pää hajoaa siinä ajassa. Plus nää oireet on kamalat. Lääkärin mukaan Crohnin mahdollisuus on erittäin todennäköinen, sillä oireetkin täsmäävät täysin. Jatkuvaa ripulia, voimakasta kipua vatsan oikealla puolella (etenkin navan vieressä) n. tunti syömisen jälkeen ja myös muulloin, pahoinvointia ja sen yhteydessä monesti palelua, lämpöilyä, väsymystä, laihtumista, vatsan toiminnan vaihtelua, ulosteen seassa on toisinaan limaa ja verta, hemoglobiini on laskenut ja rautavarastot lähes tyhjät yms. Ja sit on myös näitä suoliston ulkopuolisia oireita kuten niveltulehduksia, selkäsärkyä, silmien särkyä, aftoja ja suun limakalvomuutoksia.
Ahdistaa aivan helvetisti, toivoin pitkään tän olevan vain ärtyvän suolen oireyhtymää, vaikka tiesin kyllä, ettei siihen kuulu mm. pahoinvointi ja lämpöily. Kaiken lisäksi mulla on ollut kymmenen vuoden ajan myös refluksi, joka on pahentunut vuosi vuodelta lääkityksestä huolimatta ja viime syksynä gastroskopiassa havaittiin erittäin väljä mahanportti (ei sulkeudu juuri lainkaan) ja alkava palleatyrä. Muutokset tapahtuneet siis alle vuodessa. En pysty syömään enää juuri mitään ilman sietämättömiä kipuja.
F-Calpro oli maaliskuun alussa 15, joka on alhainen, mutta ei kait sulje Crohnin mahdollisuutta pois. Oireet olivat kai silloin hetken aikaa helpommat, en enää muista.
Onko täällä ketään, jolla on todettu kyseinen sairaus?
Kokemuksia Crohnin taudista?
5
1805
Vastaukset
- Anonyymi
IBD voi olla siunaus, löytyy ruokavalioita ja lääkkeitä kokeiltavaksi, ärtynyt suoli voi vaivata yhtä paljon mutta lääkkeitä siihen ei taida olla. Stressi pois, jännä tosin ettei suoraan saanut sanottua että onko vai eikö, tosin itsellä on ollut sen verran tulehtunut suoli tähystyksissä että näkynyt heti. Tsemppiä, ei ole maailman loppu, vuosittain uusia tapauksia suomessa n. 2000. Itsellä välimuotoinen koliitti, ollut jo parikymmentä vuotta, kaikkeen elämässä tottui siis.
- Anonyymi
Mä oon 13v ja mulla on ollu IBD siitä lähin ku olin 1½v. Sulla saattaa olla crohnintauti tai colitis mutta en tiiä. Mulla ainakin on pitkiä "maha pahana" jaksoja esim viime vuonna yli 8kk putkeen ja missasin koulua. Mulla yleensä calpro jossain 3000-6000 joka on tosi ylhäällä ja mikään lääke ei mulle oikein toimi. Nyt väliaikaisesti remissiossa mutta en tiiä kuinka kauan. Siihen tottuu ja mikä parasta, kun muutaman kuukauden mahaan sattuu siihen tottuu ja se ei enää niin häiritse. Siinä sängyssä makaillessakin voi käyttää aikansa hyödyksi jos pahempi jakso on. Esim mä maalaan ja myin viimevuonna netissä yli 5000€ edestä mun maalauksia joten kyllä se on myös iso plus. Toivottavasti selviää pian😊
- Anonyymi
Ei valitettavasti selvinnyt.
Sain koepalojen tulokset lääkäriltä vasta nyt. Ei helvetti, en pysty käsittämään miten tuo terveysasema onnistuu aina mokaamaan kaiken. Kuulemma näytepalat olivat kärsineet kuljetuksen aikana (ilmeisesti väärä säilytyslämpötila tms) ja heikentyneet niin paljon, ettei patologi kyennyt analysoimaan niitä riittävän hyvin. Eli edelleenkään ei ole varmuutta siitä, onko mulla Crohnin tauti, haavainen koliitti tai suolistosyöpä. Omalääkäri ei ees pahoitellut tuota mokaa tai mitään ja kuulemma uutta tähystystä ei tehdä. Joudun vaan elämään näiden jatkuvien vatsakipujen kanssa tietämättä, mikä ne aiheuttaa.
Mun masennus ja ahdistus ovat muutenkin pahentuneet siihen pisteeseen, että mietin itsemurhaa joka hetki. Nyt kun tämäkin tuli ilmi, niin en enää oikeasti jaksa. Toi kolonoskopia oli mulle fyysisesti todella raskas, koska oon heikossa kunnossa ja toivoin saavani edes jtn vastauksia. En pysty muuta kuin itkemään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei valitettavasti selvinnyt.
Sain koepalojen tulokset lääkäriltä vasta nyt. Ei helvetti, en pysty käsittämään miten tuo terveysasema onnistuu aina mokaamaan kaiken. Kuulemma näytepalat olivat kärsineet kuljetuksen aikana (ilmeisesti väärä säilytyslämpötila tms) ja heikentyneet niin paljon, ettei patologi kyennyt analysoimaan niitä riittävän hyvin. Eli edelleenkään ei ole varmuutta siitä, onko mulla Crohnin tauti, haavainen koliitti tai suolistosyöpä. Omalääkäri ei ees pahoitellut tuota mokaa tai mitään ja kuulemma uutta tähystystä ei tehdä. Joudun vaan elämään näiden jatkuvien vatsakipujen kanssa tietämättä, mikä ne aiheuttaa.
Mun masennus ja ahdistus ovat muutenkin pahentuneet siihen pisteeseen, että mietin itsemurhaa joka hetki. Nyt kun tämäkin tuli ilmi, niin en enää oikeasti jaksa. Toi kolonoskopia oli mulle fyysisesti todella raskas, koska oon heikossa kunnossa ja toivoin saavani edes jtn vastauksia. En pysty muuta kuin itkemään.Potilasasiamieheen yhteys!
- Anonyymi
"En pysty syömään enää juuri mitään ilman sietämättömiä kipuja."
Oletko kokeillut ottaa piihappogeeliä tuntia ennen ruokailua? Saattaa auttaa syömiseen ilman kipuja tai ainakin vähemmillä kivuilla. Muodostaa suojaavan kerroksen suoliston sisäpinnalle joka vähentää ärsytystä ja voi näin auttaa sietämään erilaisia ruokia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124280MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822161Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5551701Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin991425Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671147Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331078Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216957Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60903- 171874
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3868