Sekaiset fiilikset tästä kaikesta. Rehellisesti kirjoittaen en pidä tästä palstasta, vaan ihan oikeasti haluaisin oikean yhteyden. Tänne minä kuitenkin olen paennut tunteitani niin monta kertaa, enkä voisi sanoa olevani mitenkään ylpeä tai nauttivani tästä. Olen surullinen ja vihainen itselleni, etten ole voinnut toimia paremmin tai rohkeammin sinulle tuolla ulkona. Aina kun kohdataan niin olisi mahdollisuus pysähtyä edes hetkeksi ja ehkä vähän puhuakkin...
Se on vain pääni sisällä kasvanut suhteettomaksi. Pelkään että se tilanne uusiutuisi, jota silloin säikähdin niin paljon. Silloin kuin murruin ja pakenin paikalta. Tunne vie miestä eikä järjellä ole ollut mitään saumaa. Tämä kuulostaa niin hölmöltä.
En ole osannut kommunikoida niin hyvin kun haluaisin. En ole myöskään osannut olla suoraselkäinen ja rehellinen. En rehellinen siksi että olisin valehdellut, vaan etten ole asioista voinut puhua ja myöskin jättänyt paljon sanomatta. Tämä on johtanut liialliseen ajatteluun ja murehtimiseen asioista.
Järki sanoo ettei puhumisessa olisi mitään väärää. En vain silti uskalla lähestyä, koska ajattelen asioita sinun kannaltasi. Se paikka on kuitenkin täynnä velvollisuuksia ja en tiedä kuinka suhtautuisit, jos tulisin sinne juttelemaan henkeviä. Eniten pelkään satuttavani ja sitä että kokisit minut ahdistavana. Sitä en halua ja se riski tässä pitää minut aloillaan.
Nämä ovat minun ongelmiani ja en tykkää myöntää niitä. Silti rehellisyyden nimissä haluan näistä kertoa.
Kaikesta huolimatta haluan vieläkin puhua. Sä olet mielenkiintoinen ja kiehtova nainen. Haluaisin tuntea sinut vain niin paljon paremmin, mutta ennen kaikkea haluaisin pyytää sinulta ensin anteeksi.
Sitten jos ja kun taas nähdään, niin haluun vaan et sä tiedät, että haluaisin jäädä edes hetkeksi pidempään...
Hyvää sunnuntai päivän jatkoa sinulle! Suunittelin itse tässä meneväni vielä ulkoilemaan, ehkä tuonne metsään tai sitten menen jotain uutta luomaan pajalleni. :)
Se on vain pääni sisällä kasvanut suhteettomaksi. Pelkään että se tilanne uusiutuisi, jota silloin säikähdin niin paljon. Silloin kuin murruin ja pakenin paikalta. Tunne vie miestä eikä järjellä ole ollut mitään saumaa. Tämä kuulostaa niin hölmöltä.
En ole osannut kommunikoida niin hyvin kun haluaisin. En ole myöskään osannut olla suoraselkäinen ja rehellinen. En rehellinen siksi että olisin valehdellut, vaan etten ole asioista voinut puhua ja myöskin jättänyt paljon sanomatta. Tämä on johtanut liialliseen ajatteluun ja murehtimiseen asioista.
Järki sanoo ettei puhumisessa olisi mitään väärää. En vain silti uskalla lähestyä, koska ajattelen asioita sinun kannaltasi. Se paikka on kuitenkin täynnä velvollisuuksia ja en tiedä kuinka suhtautuisit, jos tulisin sinne juttelemaan henkeviä. Eniten pelkään satuttavani ja sitä että kokisit minut ahdistavana. Sitä en halua ja se riski tässä pitää minut aloillaan.
Nämä ovat minun ongelmiani ja en tykkää myöntää niitä. Silti rehellisyyden nimissä haluan näistä kertoa.
Kaikesta huolimatta haluan vieläkin puhua. Sä olet mielenkiintoinen ja kiehtova nainen. Haluaisin tuntea sinut vain niin paljon paremmin, mutta ennen kaikkea haluaisin pyytää sinulta ensin anteeksi.
Sitten jos ja kun taas nähdään, niin haluun vaan et sä tiedät, että haluaisin jäädä edes hetkeksi pidempään...
Hyvää sunnuntai päivän jatkoa sinulle! Suunittelin itse tässä meneväni vielä ulkoilemaan, ehkä tuonne metsään tai sitten menen jotain uutta luomaan pajalleni. :)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.