Pariisin kasteluvesistä on löydetty jäämiä uudesta koronaviruksesta, kaupungin viranomaiset kertoivat sunnuntaina. Löydöksellä ei ole vaikutusta juomaveteen, sillä se otetaan täysin toisista lähteistä.
Kasteluvesi on peräisin Seinestä ja Ourcqin kanavasta. Sitä käytetään muun muassa katujen pesuun sekä kaupungin puistojen ja istutusten kasteluun ja suihkulähteisiin.
Kaupungin viranomaisten mukaan 27 näytteestä yhteensä neljästä löytyi ”minimaalisia määriä virusta”, minkä jälkeen vedenotto lopetettiin välittömästi.
Alueelliset terveysviranomaiset pohtivat nyt, jatketaanko vedenottoa.
Et ei kannata suntiskaan uida.
Tää voi hei ollaPAHEMPI rasti kun on ajateltu!!!!!

Vastaukset 5
Vanhimmat
Miksi Pariisi piti kastella?
Eikö reijo voisi suunnitella Pariisiin tekojärven niin ei tarvitse enään tänne Sunttiin sitä suunnitella tuohan virtaa jo nyt helmeilevänä. Kuuttikin oli tänään yrittänyt Sunttia pitkin tulla kaupungille mutta palokunta käännytti sen takaisin.
Joopa joo... käännytti takaisin popsimaan verkkoja...
Potissa on sitä levää joka syö kaiken paskan, kaupunki laittoi hautomon joka varmasti poistaa levän ennen seuraavaa talvisotaa.
On sitä korona virusta Suntissa ja Potissakin, mutta se on erityyppinen korona, ei sama, kuin mikä aiheutti epidemian.