Mikä logiikka tässä kaikessa on mukamas olevinaan, kun thl suosittaa pysymään etäällä muista, kaupat liimaa lattiaan 1,5 metrin välimerkkejä jonoalueelle ja sitten tutkijat sanoo että koronavirus jää leijailemaan 8 metrin etäisyydelle samalla käytävälläkin kävelevän hengityksestä.
2/3 osa tartunnoista uudenmaan läänissä ja rajat avattiin muualle suomeen.
Lehdistön mukaan juuri helsinkiläisessä somaliyhteisössä koronalevikki ollut runsasta. Tänään kassojen edustalla jutusteli keskenään kolme somalitaustalta vaikuttavaa henkilöä. Sanokaa nyt joku, mikä logiikka tässä kaikessa on ?
On käytännössä väistämätöntä että kaikkki saa sen lopulta. Lähinnä irvokasta hokea kaikkialla käsienpesusta ja kotona pysymisestä. Ei kaikilla ole varaa tilata ruokaa kotiin, vaan käydä kaupassa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.