Vaalit ovat vanhanaikaisia. Pääministerin pätevyysvaatimukset ovat nykyään se että on selkeäsanainen ja hyvännäköinen . On turhaa käydä vaaleja tällaisen takia. Esimerkiksi televisiokuuluttajissa on potentiaalia olla paljon nykyistä pätevämpi. Avustajia, ministeriöiden virkakuntaa ja erilaisia viranhaltijalaitaitoksia on niin paljon ettei kyllä siellä asiat hoidetaan. Riittää kun kertoo mitä me päättävät.
Samalla lehdistö pääsee tästä fanittamisen probleemasta, kun pääministeri tulisi puolueettomasta tai lähes puolueettomasta taustasta.
Samalla lehdistö pääsee tästä fanittamisen probleemasta, kun pääministeri tulisi puolueettomasta tai lähes puolueettomasta taustasta.
Vastaukset 26
Vanhimmat
ja mikähän se sellainen tausta oikein olisi ??
Nytkin aamuteeveessä on selkeäsanaisia ja edustavia nuorehkoja naisia. Toimittajan tausta on oikein hyvä, kun tavoite on selkeäsanaisuus ja edustavuus.
Nythän kun on nuorehkoja naisia päättåjinä, he ovat niin ihania ettei saisi mitään arvostella. Hallitus on usean vihervasuritoimittajan "märkä uni" ja se kyllä näkyy.
***
Esimerkiksi eilisessä a-studiossa oli selkeästi havaittavissa toimittajalta hyvin kiltti halu kaivaa jotain konkretiaa pääministerin lausunnoista. Tiukkoja vastakysymyksiä ei enää otettu koska Marin totuttuun tapaan lausuu tiettyjä fraaseja joita hän on kuullut aiemmin. Hyvin kilttiä ja kaikesta näkee "tuos on meen ihanne-pääministeri".
Jos se Sipilä olis vielä puikoissa (no onhan se Kulmunin taustalla varmaankin esim Rinteen erotus) kaikki irvailis jo pelkästä "päivää sanomisesta". Nyt ei saa arvostella, etenkään miehet, koska muuten ei hyväksy naisministeriä. On tämäkin outo poliittinen asia, että jostakin rakennetaan tällainen kaiken arvioinnin yläpuolella oleva taho.
Kukahan olisi sopiva? Sekin jo nähty että insinööri joka oli niin viisas ettei kuuntele ketään edes asiantuntijoita mitä taas nykyinen pääministeri ja hallitus tekee. Insinööri ei saanut muuta kun surua ja murhettaa aikaan joka nyt vielä koronaviruksen aikana korostuu ja tulee esiin.
Niinpä,mut insinööri oli joilkekin hyvä. Tämä pm ei ole hyvä niilme jotka töitä tekee ja maksaa lystin. Miten arvioit? Nimittäin talous kääntyi kasvuun ja vienti elpyi. Nyt on kaikki kriisissä. Jo ennen koronaa lähti kaikki päin vit***
Mutta nykyinen hallitus osoitti jo ennen koronaa että selvästi parempi kun Sipilän hallitus jonka tuhot koronan aikana tullut entistä selvemmin näkyviin. Nyt jos olisi tuo insinöörin hallitus kun korona niin melkoinen paniikki olisi maassa.
Miten se oikeasti sen osoitti? Sipilä ei ollut hyvä muutoin kuin siinä ettei pistänyt velkaantumista vauhtiin. Suurimpia mokia Sipilällä oli taksiuudistus sekä amisreformi. SoTen pilasi kokoomus yksityistämisinnollaan.
Sipilää edeltävä sdp-kok taas pisti kuntatalouden ihan kriisiin. Hallitus säästi nimenonasn kunnilta (Katainen-Urpilainen etc.)
Ihmiset arvioi hallituksen hyvyyttä siitä että onko symppis ja hyvännäköinen. Osaako puhua jne.
Tosiasia on että tämä hallituskausi alkoi rahan tuhlaamisella, al-holilla ja vaikka millä sekasotkulla. Korona-kriisissä on oltu täysin virkamiesten varassa ja heidän päätöstensä "uutistenlukija".
Oletko kuullut sellaisesta kuin suhdanteista?
Se mitä Suomen taloudessa tapahtuu, on pitkälti kiinni muuta kuin oman hallituksemme toimista. Suomi on pieni vientivetoinen talous ja valitettavasti suuri osa siitä viennistä on vielä ns. investointihyödykkeitä eli tavaroita joita myydään muille firmoille, ei suoraan kuluttajille. Se tarkoittaa sitä, että kun maailmantalous sakkaa, se tuntuu Suomen taloudessa vielä nopeammin.
Ainoa mitä Suomen hallitus voi tehdä on päättää, miten toimii, kun suhdanteet heittelevät taloutta. Voi koettaa joko jyrkentää nousuja ja laskuja tai lieventää niitä. Sipilän hallituskausi sattuin nousuaikaan.
Tietysti jotain talouden rakenteita voisi koettaa myös uudistaa. Iso kysymys olisi, miten saataisiin sijoittajat investoimaan ja viennin rakennetta monipuolisemmaksi. Siihen ei tunnu hallitus väristään riippumatta löytävän ratkaisua. Sitten porvarien mielestä tietysti työvoimakustannukset ovat iso asia myös. Omasta mielestäni tuo näkemys on skeidaa. Maailman korkeimmat työvoimakustannukset vientiteollisuudessa on Sveitsissä, ja maan tuotteet ovat silti sangen kysyttyjä.

No jos noin ajattelee niin se televisiokuuluttaja olisi oiva vaihtoehto. Suhdanteet vaan..
Osaatko sanoa miksi meni kauan että Suomi lähti kasvuun vaikka muualla maailmassa kasvu alkoi aiemmin? Eikö omilla toimilla ole mitään virkaa.
Jos hallitus päättää velkaannuttaa maan luottoluokitus laskee. Velat tulee jotenkin maksettaviksi kuitenkin, tai käy kuten Kreikassa että yhtäkkiä tulee loppu kulutukselle ja menee eläkkeet, sosiaalietuudet, palkkoja leikataan jne.
Jos millään ei ole mitään väliä sama kai se on vaikka maata johtaisi joku 17-18 vuotias ideologi, tai vaikka joku "botti".
Teollisuushan ei ole Suomeen kohta 15-20 vuoteen enää kunnolla investoinut. Yksittäisiä isompiakin on mutta kokonaiskuva on ettei tänne kannata isommin investoida, kun ei täällä ole tulevaisuutta. Yhteiskunnan menot on kasvu-uralla mutta tulot laskusuunnassa. Siis investointien määrä on laskenut pitkällä aikavälillä.
Niitä ei nosta ns jakopolitiikka ja verotuksen kiristäminen. Suomessa esimerkiksi kuljetuskustannukset vievät kilpailukykyä. Jos hallitus nostaa liikenteen menoja, se leikkaa investointihalukkuutta ja vähentää täällä tuottamista. Tämä tarkoittaa että työtä lähtee muualle. Tästä kärsii erityisesti ei-kasvukeskusalueet. Mutta myöhemmin tulee niidenkin vuoro, koska todellisuudessa esimerkiksi pk-seudulle virtaa valtavasti verovaroin tuotettua palkka- ja asumistukirahaa. Rakentaminen hiipuu jos asuntojen maksajien maksukyky laskee jne. Pk -seutu on hyötynyt valtavasti siitä että muu Suomi on ajettu ahtaalle, mutta senkin laskun aika saattaa koittaa vielä ilman "ihmettä".
Lähes kaikki kunnat Suomessa ovat velkaisia ja tappiollisia. Tämä oli tilanne ennen koronaa. Mitä se on sen jälkeen?
Kyllä tässä voi ihan oikeasti alkaa olla huolissaan.
Nykyään kaikki on päin vi**ua, koska pimut ovat vallassa.
Eikös se ole sama mikä sätky nukke on päätöksiä tehdään muualla maailmassa
Ai meinaat että Sipilän hallituksen tekemä kansanryöstö päätettiin jossain muualla maailmassa. Ja että nämä siniset nukkeministerit olikin ihan muiden maksamia kun Sipilän Keskustan ja Kokoomuksen.
Työministerin titteliä kantanut oli säälittävin. Hallituksen aikana sanoi useammin telkkarissa etteihän kukaan oikeasti tiedä mitä nämä päätökset vaikuttaa. Nyt myöhemmin myöntänyt ettei hänellä itsellä ollut mitään osuutta päätöksiin jotka kuului hänelle, eikä niitä edes kannattanut ja tuskin edes itse ymmärsi.
Paras kun jättää äänestämättä...
Ei oikein löydy hyvää puoluetta, liberaalit ois ok. Ehkä RKP...
En ole itse äänestänyt 20n vuoteen.
Viimeksi äänestin Tarja Halosta en siksi että hän on nainen
vaan siksi että vastassa oli Vetelin entinen elinkeinoasiamies
Esko Aho.
Valitsin oikein.
Mikäli asuisin Sanna Marin äänestysalueella äänestäisin
edukuntavaaleissa ehdottomasti
häntä.
Mikäli demarit valitsevat hänet presidentti ehdokkaakseen tulen
heti äänestämään Marin`a.
Parempi valinta se Kuin kreikkalainen jutta urpela joka kävi yökylässä
matti vanhasella?
Toivottavasti vihreät eivät enää valitse pekka haavistoa!
Koska tämä suomessa vallitseva sateenkaari myönteisyys
on sen verta laskussa haaviston seksiostojen johdosta
että oikea valinta vihreille olisi Maria Ohisalo.
Hän on nainen ja näyttää naiselta eikä miltää rekkalesbolta.
Älä kuule äänestä tulevaisuudessakaan .
Mutta eikö juuri tuollaisten pitäisi äänestä jota kielsit.
Sinulla taitaa olla edut kyseessä, ei niinkään Suomen ja suomalaisten.
Ehkä kuitenkin parempi ettet sinä itse äänestä. Jotenkin tuli tunne että olet juuri niitä joiden ajatuksilla ei ole Suomella tulevaisuutta.
Kyllä ännestän kommareita .
Perustuslain 60 § sanoo: "Ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia."
Oliskohan ne pääministerinkin pätevyysvaatimukset tässä?
Sanna Marin on kautta aikojen parhaimman näköinen pääministeri maassamme.
Lisäksi nuorena tehty työ kaupan kassalla antaa hänelle vertailupohjaa politiikan linjojen määrrittelyssä.
Nykyäänhän liian moni poliittinen naama on ns.poliittinen broileri,eli puolueen nuorisojärjestön kautta koulittu oikeaa työelämää kokematon narsisti.
Saattaa olla , BIMBO silti , tyhjä pää .
Mutta sen kai myönnät kuten kaikki muutkin että sata kertaa viisaampi ja parempi vaihtoehto Suomen päämisteriksi kun Sipilä oli?
Höpö höpö , Sanna Marin on kuin "saatto-hoitaja" mustassa kaavussaan , ja sitä työtähän se tekee .