Historiaa ja nykypäivää lokaalisti ja globaalisti

Abortinvastustaja(t) ja ehkäisykieltoasiamies massaspämmää aloituksia siitä, kuinka 1960- 70 -luvuilla toiminut ja nyt jo edesmennyt kansanedustaja on syypää siihen, että meillä on liberaaliaborttilaki. Samoin tulee samaa tautologiaa kolmannen valtakunnan politiikasta, ikään kuin joku juutalaisten ja muiden vähemmistöjen kohtelu liittyisi Suomen aborttilakiin tai nyky-yhteiskuntaan ja demokratiaan mitenkään.

Mutta sitten kun otetaan historiallinen ja globaali näkökulma naisten oikeuksien kehitykseen, seksuaalioikeuksiin ja tilanteeseen lähihistoriassa tai oikeastaan oikeudettomuuteen niin tulee kommenttia, että tällaisesta ei saisi lainkaan mainita, koska se on syyttelyä ja pitäisi painua saarnaamaan paikalliselle väestölle asiasta.

Eli näin:

"OLI joskus!!!!! Ennen oli ennen. Nyt vaan ei olla historia-palstalla! Omituista, kun perustelet miesvihaasi milloin joidenkin bantu-kansojen tavoilla ta sitten historiasta kaivetuilla esimerkeillä. Todella olet jo epätoivoinen, kun propagandasi ei pure."

Aborttia on kuitenkin käsitelty koko forumin historian ajan myös globaalina asiana, ja vastustajat hehkuttaa jonkun maan "hienoa" lakia, joka evää naisilta oikeuden terveydenhuoltoon ja turvalliseen aborttiin (Puola, ent. Irlanti, nyk Alabamat sun muut) Mutta jos kerto tämän olevankin vähemmän hienoa kun naisilta sen abortin lisäksi puuttuu kaikki muutkin ihmisoikeudet, niin siitä ei saisikaan kirjoittaa. Se on miesvihaa ja propagandaa :))

Erikoista on sekin, että tätä pidetään propagandana, kun kertoo historiallisia totuuksia jotka on ihan yleistä tietoa. :) Eihän nykypäivää olisi olemassakaan ilman menneisyyttä ja historiaa. Eli on pakko päätellä, ettei nyt joku edes ymmärrä mitä sana "propaganda" tarkoittaa. Väitetäänhän täällä muutenkin että ihan THL:n, sairaanhoitopiirien, terveyskeskusten ja Duodecimin sivuilla julkaistu lääketieteellinen tieto abortista on "propagandaa". Eli asiallinen tiedotus abortista luetaan propagandaksi. Sitten en ymmärrä, miksei kirjoittajat hyökkää ihan THL:n ja ko. instanssien puoleen, jos nämä levittävät propagandaa. :))

https://thl.fi/fi/web/sukupuolten-tasa-arvo/lait-ja-politiikka/tasa-arvon-edistysaskeleita
0116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


tieteilijä kirjoitti:

Abortinvastustaja(t) ja ehkäisykieltoasiamies massaspämmää aloituksia siitä, kuinka 1960- 70 -luvuilla toiminut ja nyt jo edesmennyt kansanedustaja on syypää siihen, että meillä on liberaaliaborttilaki. Samoin tulee samaa tautologiaa kolmannen valtakunnan politiikasta, ikään kuin joku juutalaisten ja muiden vähemmistöjen kohtelu liittyisi Suomen aborttilakiin tai nyky-yhteiskuntaan ja demokratiaan mitenkään.

Mutta sitten kun otetaan historiallinen ja globaali näkökulma naisten oikeuksien kehitykseen, seksuaalioikeuksiin ja tilanteeseen lähihistoriassa tai oikeastaan oikeudettomuuteen niin tulee kommenttia, että tällaisesta ei saisi lainkaan mainita, koska se on syyttelyä ja pitäisi painua saarnaamaan paikalliselle väestölle asiasta.

Eli näin:

"OLI joskus!!!!! Ennen oli ennen. Nyt vaan ei olla historia-palstalla! Omituista, kun perustelet miesvihaasi milloin joidenkin bantu-kansojen tavoilla ta sitten historiasta kaivetuilla esimerkeillä. Todella olet jo epätoivoinen, kun propagandasi ei pure."

Aborttia on kuitenkin käsitelty koko forumin historian ajan myös globaalina asiana, ja vastustajat hehkuttaa jonkun maan "hienoa" lakia, joka evää naisilta oikeuden terveydenhuoltoon ja turvalliseen aborttiin (Puola, ent. Irlanti, nyk Alabamat sun muut) Mutta jos kerto tämän olevankin vähemmän hienoa kun naisilta sen abortin lisäksi puuttuu kaikki muutkin ihmisoikeudet, niin siitä ei saisikaan kirjoittaa. Se on miesvihaa ja propagandaa :))

Erikoista on sekin, että tätä pidetään propagandana, kun kertoo historiallisia totuuksia jotka on ihan yleistä tietoa. :) Eihän nykypäivää olisi olemassakaan ilman menneisyyttä ja historiaa. Eli on pakko päätellä, ettei nyt joku edes ymmärrä mitä sana "propaganda" tarkoittaa. Väitetäänhän täällä muutenkin että ihan THL:n, sairaanhoitopiirien, terveyskeskusten ja Duodecimin sivuilla julkaistu lääketieteellinen tieto abortista on "propagandaa". Eli asiallinen tiedotus abortista luetaan propagandaksi. Sitten en ymmärrä, miksei kirjoittajat hyökkää ihan THL:n ja ko. instanssien puoleen, jos nämä levittävät propagandaa. :))

https://thl.fi/fi/web/sukupuolten-tasa-arvo/lait-ja-politiikka/tasa-arvon-edistysaskeleita

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu