Alankomaiden protetanttisen kirkon jäsenmäärän laskua simuloiva hauska alaspäin kayvä kalkulaattori linkissä. Samanlaista voisi hyödyntää eroakirkosta.fi viestinnässä.
https://frieschdagblad.nl/2019/6/5/nog-10-procent-van-de-nederlanders-is-lid-van-protestantse-kerk
Alaspäin käyvä kirkon jäsenlaskuri
Anonyymi
3
79
Vastaukset
Enemmistö hollantilaisista ei kuulu mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan, ovat sikäli parikymmentä vuotta Suomea edellä. Esim. Viron lukuihin on heilläkin vielä matkaa.
- Anonyymi
Alaspäin vilistävät numerot konkretisoivat hyvin kuinka huimaa kirkon alamäki todellisuudessa on. Jäsenpohja sulaa käsittämätöntä vauhtia pois alta.
- Anonyymi
Pitää kuitenkin muistaa, että siellä on myös katolilaisia, n. 3,7 miljoonaa.
Googlaamalla 'Religion in the Netherlands' saa laajemman kuvan, tosin 5 vuotta vanhaa tietoa, mutta silti.
Silloin kirkkojen ulkopuolella oli jo 50%.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä
Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh402304Kuhmossa rallit alkoi ennen aikojaan
Paettiin polliisia törkeästi? Se tuo rallikiima on näemmä saavuttanu paikalliset tommi mäkiset kiljupäissään auton rat371888Miksi aina pitää kilpailla parhaudesta?
Mua ärsyttää se, että kaikki kilpailut ja visailut keskittyvöt aina siihen, kuka on paras missäkin. Tänäkin aamuna tuli60165541000 kavallettu rahaa
uutisoi Kaleva ja iltasanomat vuosina 2020-2022 välisenä aikana hävinnyt toi summa tuomittu nainen 1971 syntynyt.481533Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt
Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit491531- 1111473
Kaste tulisi tehdä apostolisella tavalla Ap. t. 2:38 mukaan
Apostolit eivät kastaneet kolminaisuuden nimellä vaan Jeesuksen alkuperäisen käskyn mukaisesti: Ap. t. 2:38 Niin Pietar691435- 911373
Fantasioista
Suurimmalla osalla meistä on jonkinlaisia eroottisia fantasioita. Miten sinä suhtaudut fantasioihin? Ruokitko niitä vai1271225Luterilaisen kirkon koko kastekaava on väärä
Uudessa testamentissa on kaksi täysin ristiriidassa olevaa kastekäskyä Matt 28:19 ja Ap. t. 2:38. Matteuksen evankeluimi411214