Olet kiittämätön,
yksinäinen,
epätodellinen,
heijastus sanoi arvostelevasti
katsoessaan sen suuria pelokkaita
silmiä, jotka kimmelsivät epäluuloisina,
mutta vakavina likaisessa peilissä.
Kukaan ei tuntenut häntä, hän oli
haamu, illuusio, jotain minkä kaikki
luulivat tuntevansa. Silti kukaan heistä
ei ollut oikeassa. Kukaan ei nähnyt. hän
ei halunnut heidän näkevän.
Se, mitä he näkivät oli jotain muuta,
kaukana totuudesta. He näkivät
ihmisen, kuka elää täysillä, ottaa kaiken
vastaan eikä pyydä mitään vastineeksi,
kuuntelee joka ikisen huolen ja ei
koskaan kieltäydy auttamasta. Ihmisen,
kenen elämä on mallillaan. Kenelle
ollaan kateellisia. Selviytyjän. Jonkun,
kenen on hyvä olla. Todellisuudessa
kukaan ei tuntenut tätä ihmistä. Kaikki
näkivät vain sen mitä heidän annettiin.
Kukaan ei ymmärtänyt suuria
pelokkaita silmiä, jotka tuijottivat
likaiseen peiliin. Kukaan ei tiennyt
kimmeltävien silmien menneisyyttä,
tarinaa. Kukaan ei tiennyt, kuinka
yksin peiliin katsoja oli. Kukaan ei
kuunnellut kauniita kasvoja, mitkä
näkyivät likaisessa peilissä.
Kukaan ei edes vaivaantunut
ymmärtämään.
Hän ei osannut puhua, mutta silti toivoi
kuuntelijaa, kuuntelijaa, kuka ei aina
tarvitse sanoja ymmärtääkseen.
Kuuntelijaa, kuka olisi läsnä ja
kärsivällinen.
Kuuntelijaa, kuka olisi halannut
tiukasti.
Halunnut olla siinä.
Hänen kanssaan.
Likaisessa peilissä
0
134
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1531323Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1201069Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä33842Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset216819En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58792- 64752
- 141734
- 47686
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus57632Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan
Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss62590
