Opettajat, te saatte palkkaa opettamisesta

Kolme hyvää syytä olla opettaja: Kesä-, heinä- ja elokuu.
Nyt vielä korona.

Opettajat eivät halua mennä töihin koska numerot on YLEENSÄ annettu toukokuun puolessa välissä.
Poikkeusta ei voi tehdä?
Meillä ei ole yleenä myöskään KORONAA, eikä se riitä syyksi poiketa kangistuneista kaavoista ihan vain yhteisen hyvän nimissä?

Opettajat ovat vuosikausia sanoneet ettei numeroita saisi antaa koska se ei motivoi huonoja oppilaita. Hyvien motivoinnista ei olla huolissaan.

Nyt sitten olisi kerrankin mahdollisuus keskittyä ihabn vain oepttamiseen, mutta sekään ei maistu. Siis ei haluta opettaa eikä antaa numeroita?

Pisa-tutkimus pitäisi ulottaa opettajiin. On nimittäin tunnettua, että huono johtaja saa organisaation ohjaamaan itse itseään hyviin suorituksiin. Pätee kouluunkin.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hae opettajakoulutukseen ja saat kokea, mitä opettajan työ on nykyisin. Saatan luulla, että em. avauksen kirjoittajalle tulee äkkiä mielipiteen muutos, jos sitten pärjäisi kuukauttakaan vaativassa työssä.

Äänestä
  • Opettajan ammatti ei ole poikkeuksellisen vaativa, riittää yliopistollinen koulutus kandi/maisteri tai ammattikoulupohjainen teknikko/insinööri ja missään toisessa ammatissa ei riittä viikossa 18 tuntia lähiopetusta ja kotona "kokeiden korjaamista" 6 tuntia viikossa.
    Tällä tuntimäärällä saa täyden palkan, ylitöistä tietenkin huomattavasti lisää. Opettajan tunti ei ole kuin 45min tai jopa käytännössä vähemmän.

    Matemaattisesti vähemmän lahjakaskin pääsee lyhyillä kurseilla esim . kieltenopettajaksi

    Kyllä opettajilla on enemmän lomaa kuin nuo kesäkuukaudet ja palkat yliopistollisella koulutuspohjalla 50 000 euroa vuodessa. Ammattikoulujen opettajat tietenkin vähemmän amis insinöörikoulutuksellaan.

    Äänestä

EI todella ollut muuta syytä kun koulutuksesta karsittiin ja esim ammttioppilaitoksia lopetettiin teollisuus on pulasssa kun ei löydy tekijöitä. Vaikka toimin opettajana 48 vuotta pahimmat lama ajat olin työssä 64 vuoteen vaikka eläkeikä oli 63. Eivät olisi laskenet eläkkeelle vielä silloinkaan kun ei saaneet enään opettajia. Minulla oli kerran sijainen joka sanoi lähtiessään ei ikinä näihin hommiin sai tarpeekseen muutamassa kuuaudessa

Äänestä

Mitä ihmettä opettajan työn vaativuudella on tekemistä sen kanssa ettei opettajat halua tehdö työtään?

Ei opettajan työ ole ainoa vaativat työ maailmassa, mutta ensimmäisen kerran kuulen, että työntekijöiden ammattijärjestö ei halua työpaikkojen aukeavan.

Jos työ on liian vaativaa, niin on väärällä alalla. Ei siitä pääse sillä, että yrittää joka vaiheessa lusmuilla ja tehdä mahdollisminan vähän. Se on oppilaiden oikeusturvan kannalta helvetin väärin.

Äänestä
  • Mitäs täällä nyt taas kuvitellaan? Että etäopetuksessa opettaja ei tee töitä yhtään? Tule jooko meille töihin ja kanna vastuu siitä, että nuo kaikki 23 lasta eivät unohtaisi miten luetaan ja miten ne neljä käytöshäiriöistä jotenkin saisi avaamaan matikankirjan, kun vanhempia ei kiinnosta... Työnteko kiinnostaa, turhien muutosten teko ei.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitäs täällä nyt taas kuvitellaan? Että etäopetuksessa opettaja ei tee töitä yhtään? Tule jooko meille töihin ja kanna vastuu siitä, että nuo kaikki 23 lasta eivät unohtaisi miten luetaan ja miten ne neljä käytöshäiriöistä jotenkin saisi avaamaan matikankirjan, kun vanhempia ei kiinnosta... Työnteko kiinnostaa, turhien muutosten teko ei.

    Ehei, toope!
    Täällä kuvitellaan, että valtava enemmistö opettajista ei halua, että koulut avataan.

    Oletko sä joku opettaja, kun väität ihan päättömiä?
    Me, jotka teemme töitä aikuisten kanssa, saamme palautetta, jos olemme tolloja. Opettaja ei sellaista saa ja luulee aina olevansa oikeassa, vaikka olisi kuinka väärässä :D

    Hiukan sisälukutaitoa, maisteri.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kolme hyvää syytä olla opettaja: Kesä-, heinä- ja elokuu.
Nyt vielä korona.

Opettajat eivät halua mennä töihin koska numerot on YLEENSÄ annettu toukokuun puolessa välissä.
Poikkeusta ei voi tehdä?
Meillä ei ole yleenä myöskään KORONAA, eikä se riitä syyksi poiketa kangistuneista kaavoista ihan vain yhteisen hyvän nimissä?

Opettajat ovat vuosikausia sanoneet ettei numeroita saisi antaa koska se ei motivoi huonoja oppilaita. Hyvien motivoinnista ei olla huolissaan.

Nyt sitten olisi kerrankin mahdollisuus keskittyä ihabn vain oepttamiseen, mutta sekään ei maistu. Siis ei haluta opettaa eikä antaa numeroita?

Pisa-tutkimus pitäisi ulottaa opettajiin. On nimittäin tunnettua, että huono johtaja saa organisaation ohjaamaan itse itseään hyviin suorituksiin. Pätee kouluunkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu