Suomen Pankin pääjohtajan Olli Rehnin mukaan mukaan talouden nopea toipuminen on yhä mahdollista, jos yritysten konkurssiaalto ja massatyöttömyys kyetään estämään. Lomautukset ja kasvava työttömyys koronan takia näkyvät ansioverotulojen laskuna. Yritysten vaikeudet vähentävät yhteisöverojen tuottoa. Arvonlisäveroja jää kertymättä, kun kulutus sakkaa. Verotulojen on arvioitu jäävän tänä vuonna 4,7 miljardia oletettua pienemmäksi.
Kauppalehti 9.4.2020
Kauppalehti 9.4.2020
Vastaukset 50
Vanhimmat
Olli Rehn on ihan väärässä. Pyh. Mitä Suomen pankin johtaja muka tietää ?
Kyllä lynkkaus24 tietää, että on parempi antaa kaiken romahtaa.
Massatyöttömyys ja konkurssit on ihan parasta lääkettä
eläkeläis-experttien mukaan.
Seiska on sitäpaitsi eläkeläisten talouslehti. Siihen eläkeläiset luottavat.
Sieltä luemme talousuutiset, mikäli ne koskevat Akia ja Tiinaa
ja niistä asioista emme ole kiinnostuneitakaan, joista ei Seiskassa kirjoiteta.
Saisi oikeasti romahtaa koko suomi ja eurooppa.
Mikä onkaan parempaa kuin aloittaa puhtaalta hallituspöydältä ja mahdollisesti valtion velat anteeksi saatuina.
Tosiasiassa se romahdus tullee tapahtumaan kolmiodraamasta Usa - Kiina - Venäjä.
Sanotaanko siellä suomenuutissa tai Seiskassa siis,
että kehitysmaatasolle vajoaminen olisi nyt parasta ?
Valtion velat anteeksisaatuina ?! Se on Seiskan talousoppia lukeneen
utopistin hallusinaatio.
En tiedä kun en lue kumpaakaan julkaisua. Maksullista digi Hesaria availen silloin tällöin 1 - 3 kertaa viikossa. Maksan oikeastaan sitäkin turhasta.
Kyllä minä niin mieleni pahoitin. Persujen suomenuutiset on lähes yhtä luotettava kuin Seiska.
Noh. Miksi luet moista julkaisua jos se noin ankarasti iskee psyykeesi ytimeen?
On kuin pelkäisit perussuomalaisia?
Jos persujen mollaus pitää provoajat pois psykiatrien sohvalta ja pilleri purkilta, onhan se ilmaista terapiaa.
Minähän olen persu. Harmittaa kun meidän lehteä aliarvioidaan. Seiskassa on pääuutiset ja meidän lehdessä taustat, sopivasti vääristeltyinä meidän persujen eduksi ja hyödyksi.
Se lisää meidän yhteisöllisyyttä. Joukkohulluutta.
Kerro yksi hyvä persujen totetunut teko.
En tiedä muuta kuin oppositioon päätymisen.
Vielä parempi olisi niitten poistua poliittiselta kartalta,
koska rasistinen ääriliike ei oikeastaan ansaitse puolueen nimeä.
Onko varma, että tämän palstan viisaat talousneuvojat ovat kaikki persuja ?
Voi olla ristuspuolueestakin. Molemmat yhtä fanaattisia- uskossaan -
omaan talousosaamiseensa.
Business Finlandin johtaja A-studiossa totesi heidän toimineen sääntöjensä mukaan,
tukia ei ole ajettu sellaisille yrittäjille, jotka eivät täytä ehtoja.
Joka vuosi jaetaan yritystukia miljardeja, on jaettu kymmeniä vuosia.
Miten ne eivät ole koskaan aikaisemmin ketään kiinnostaneet ?
No, kun niistä ei kirjoiteta Seiskassa.
Niitten saajat eivät ole olleet "julkkuja".
Päivälehdet ja oikeat talouslehdet ovat niistä kirjoitelleet säännöllisesti.
Joka vuosi useaankin kertaan yritystuista on debattia.
Ne ovat suoraa tukea veronmaksajalta yrityksille.
Tämä "älykäs" kansa on ottanut "oikeuden omiin käsiinsä"
mm. uhannut tappaa tukia saaneita ja työntänyt p*skaa postilaatikkoon ym.
todella sivistynyttä !!!
Eihän kansa ole älytöntä. Jotkut yksittäiset ihmiset ovat toimineet rikollisesti Uuraisilla.
Uuraislaisiako?
Poliisiasia.
Beng
Uurainen ei ole ainoa paikkakunta, josta uhkaukset on lähteneet poliisin tutkintaan.
Sellainen on tämä kansa. Tuhannet ihmiset teilaavat palstoilla, someraivo on huipussaan, uhkaillaan suoraan henkilökohtaisesti henkeäkin.
Kunpa ihmiset olisivat taloustietoisempia, niin raivo ja tietämättömyys vähenisivät.
Taloustieto on tietämättömimmillä kirjoittajilla sitä tasoa, että ampaistaan liikkeelle,
kun saa ostaa kaksi Juhla-Mokka pakettia vitosella.
Jotkut suomalaiset eivät pysty ymmärtämään niin yksinkertaista asiaa,
että yrittäjäkin tekee työtä ja paitsi työllistää itsensä,
voi työllistää monta muutakin ihmistä eli veronmaksajaa.
Veronmaksajia tarvitaan.
Veronmaksajat hupenevat, jos yrityksiä menee konkurssiin
ja samalla hupenee valtion kassa
jolla yhteiskuntaa pidetään yllä.
Jos talous romahtaa, siinä kaatuvat myös järjestäytyneen yhteiskunnan
toimintaedellytykset mukanaan terveydenhuoltokin.
Talous romahtaa, jos verotulot romahtavat.
Verotulot romahtavat jos työllisyys romahtaa.
Eli työllisyyttä ja työllistäjiä on tuettava.
Juuri näin. Lisäksi, työllisten maksamat eläkemaksut romahtavat. Ne maksut jotka ei ole enää riittäneet eläkkeiden maksuun moneen vuoteen. Mitä tehtäis' ? Leikataan eläkkeitä, korotetaan vielä työssä olevien eläkemaksuja, nostetaan eläkeikää.....
Ja kaikki uppoaa kuin kuuma veitsi voihin.
Eikö yrittäjä säästä omaan pääomaansa mitään! Vaikka ekonomistit ovat huomauttaneet ajoittain? Sieltä varavaroista otetaan kun on huonot ajat. Ihan kuin tavallinen kuluttaja.
Ei voi elää kädestä suuhun.
Yrittäjähän pyrkii tekemään tulosta, voittoa ja siitä saa pistää siivun sivuun.
Kun näin ei ole tehty, on kova itku ja parku.
Beng
Harvalla yrittäjällä on sukanvarressa sellaisia rahoja, että niillä maksaisi kuukausien ajan laskut, jos yritys ei tuota mitään. Normaalissa tilanteessa suuretn rahamäärien makuuttaminen tilillä on hölmöä. Yrityksissä ylimääräinen pyritään useimmiten sijoittamaan toiminnan kehittämiseen.
No, nyt se makuuttaminen olisi kannattanut?
Kiinteiden kulujen tukemisen määräaikaisesti, jos muutoin on yritys on ok., jotta jää maksukykyä palkkoihin.
Veikkaan, että niitäkin yrityksiä on, jotka saavat uudenlaista tuottoa, jonkin uuden tuotteen valmistamisesta. Jotkut näppärät ovat nopeasti muuttaneet toimintasuunnitelmaansa - etupäässä pienet perheyritykset.
Uudet innovaatiot tarvitsevat potkua hankkeilleen myynnin ja markkinoinnin osaamisessa.
Beng
Tavis ei tajua kuin oman pienen kotitaloutensa ja eläkkeensä suuruisen summan.
Ei moni (luonnollisestikaan?) tiedä yrittäjien maksuista ja menoista mitään
eikä niitä näemmä edes halua ymmärtää.
Jos yrityksen asiakkaat loppuvat, mistä repiä esim. kymmenen työntekijän palkkasaatavat. Yrityksellä pyörii vuokratkin ym. kuluja, vaikka toiminta olisi seis.
Kun ei ole asiakkaita, ei tule palkkarahoja, on pakko laittaa "lappu luukulle"
ja alkaa miettiä millä elättää itsensä ja maksaa omat henkilökohtaiset kulunsa.
Yleensä (15:55) pakottaa yrityksen/konsernin uudelleenorganisointiin, sopeuttamiseen, jolloin irtisanotaan tai lomautetaan. Nähnyt olen. Onneksi olen nähnyt suurempaa kuvaa. Lomautuksissa työntekijöillä on pieni turva työttömyyskorvauksissa, jos ovat maksunsa maksaneet = varautuneet muutoksiin.
Tavallaan lomautuksissa yrityksen työntekijöt kuittaavat osan ansioista sen merkillisen kaavan perusteella kassoista. Tilanteen ei tarvitse olla lopullinen. Olikos lomautettuja jo 17.000 ja 6000 työtöntä 1.4. jälkeen. Jostain näillekin rahat.
Beng
Olet nähnyt suurempaa kuvaa, mutta haluat lisää työttömiä.
Koronan takia lomautettuja on nyt noin 155000
ja työttömäksi jääneitä 20000.
Etkö lue edes aloituksia, joihin vastaat ?
Olet kommentoinut monta kertaa ketjua, jossa on koronan takia tähän viikkoon asti lomautetut 155000.
Hirveä määrä ja työttömäski jääneet 20000 hirveä määrä
näin lyhyessä ajassa.
Ei ihan arvaukset osuneet;)
https://tem.fi/koronaviruksen-vaikutukset-tyollisyystilanteeseen
Anteeksi, mitä kirjoitit.
Ihme päättelyitä.
Beng
Kts. päiväys: 1.4 jälkeen.
Beng
Täällä on samasta aiheesta aloitus, jota ei tarvitse edes klikata auki
nähdäkseen luvut.
Työttömyysprosentti on tuoreen tilaston mukaan 6,6, joten on melkein ennallaan, eli hyvältä näyttää. Lomautettujen määrä on kasvanut jonkin verran. Maalis-huhtikuussa on ollut vähemmän irtisanomisia kuin tammi-helmikuussa joten ihan hyvältä näyttää jatkossakin.
https://yle.fi/uutiset/3-11318747
Yht'äikkiä on parissa kuukaduessa lomautettu 155000 henkilöä
eikä se siihen jää, minusta se ei ole "melkein sama kuin ennen".
Ei näytä yhtään hyvältä.
Toivottavasti tuet auttavat, mutta hakemuksia tuli noin 130000:lta
pulassa olevalta yritykseltä ja vain vähän yli 10000:lle tätä tukea riitti.
Ravintola-alalle on oma pakettinsa ja ely-keskusten kautta omansa.
Nyt täytyy tehdä niin, että valtion virkamiehille ei kellekään maksettaisi yhtään enempää, kuin 3000 euroa kuukaudessa ja eläkkeitä 2000 euroa kuukaudessa. Seuraavien kymmenen vuoden aikana.
Eivät duunarit halua hujareita elättää ja rikastuttaa.
"Eivät duunarit halua hujareita elättää ja rikastuttaa."
Mikä saa sinut uskomaan, että valtion virkamiehet ovat huijareita? Kaksi laitosta, joihin suomalaiset galluppien mukaan luottavat eniten, ovat poliisi ja puolustusvoimat. Molemmissa työskentelee virkamiehiä. Huijareitako hekin?
Juttusi on kuin kunnon komukka-aikaan:
"Salama tappoi köyhän lesken ainoan lehmän. Eivätkö porvarien hirmuteot milloinkaan lopu?"
Ai "täytyy tehdä" ? Sinun mielestäsi ? Onneksi toopeja ei päätä.
Jos asiantuntijatason palkkoja lasketaan, valtiolle ei töihin hae sitten kukaan muu kuin joku
"hakkarainen"-tason heppuli.
Silläkö tasolla pystyttäisiin maan asioita hoitamaan ?
Vanhuudenseniilihöpsö olet.
Tuota sanotaan kkk-syndroomaksi. = kaiken kattava kateus.
Jos olen itse sössinyt elämäni ja saan liian pientä eläkettä, ei muidenkaan kuulu saada enempää.
ano 20:09 Pientä eläkettä voi saada vaikkei olisi mitään sössinyt.
On tietysti ihan selvää, ettei minkään ryhmän palkkoja tai eläkettä voi yht'äkkiä millään lailla laskea.
''...kuin 3000 euroa kuukaudessa ja eläkkeitä 2000 euroa...''
Minä olen duunari, olen aina ollut. Jos minulle tarjottaisin jotain noin kehnoa, alkaisin lakkoon:))
Taitaa kyseinen eläkeläinen kirjoitella 10 vuoden takaisesta palkkatasosta. Vaikka kehitys onkin ollut maltillista, niin kyllä nykyään ammattitaitoiselle duunarille yli kolme tonnia maksetaan lähes alalla kuin alalla.
Jos Kokoomus olisi hallituksessa yritystukia myönnettäisiin paljon enemmän ja ne olisivat suurempia.
Kokoomuksen agenda numero yksi on ajaa yrittäjien asiaa.
Ei niillä muita agendoja olekaan kuin yrittäjille lisää rahaa.
Haukuttaisiinko siinä tapauksessa Kokoomusta yhtä lailla ?
Jos kokkareet olisi hallituksessa meiltä olis jo eläkkeitä leikattu
ja annettu rahat firmoille.
Kohta Kokoomus ja EK vaatii yritystukia lisää (suur)yrityksille(kin). Miten sitten suu pannaan ? Vieläkö vastustatte tukia, kun Kokoomus vaatii ?
Useimmat yritykset on joutuneet keskeyttämään toimintansa hallituksen
määräämien rajoitustoimenpiteiden vuoksi.
Ei kuulosta oikeudenmukaiselta joutua tekemään konkurssi.
Kuulostaa oikeudenmukaiselta saada tukea.
Lasku on kallis, mutta vielä kalliimpi yhteiskunnallekin, jos terveet yritykset ja työpaikat kaatuvat.
Ihmisiä on yllytetty työllistämään itsensä, ryhtymään yrittäjiksi ja yrityksiä onkin perustettu tuhansia vuodessa. Tuskin tuntuu mukavalta nyt olla kiipelissä/konkurssissa ilman omaa syytään.
Pitihän se arvata. Nyt tukia on saatu revittyä useasta paikasta.
Sitra, Finvera, BF, Ely-keskukset, kuntien tuet/Kuntapankki? Jne. pitäisi yhdistää, siis fuusioida.
Koko komeudelle yhteinen platformi, jos hetkessä y-tunnuksella voi poimia tietoja ja samaan voisi koplata vastuut pankeissa. En tiedä, onko ihan asiallista verrata Verottajan tietoihin. Siellä voi olla virheitä. Varsinkin nyt on kehotettu tarkistamaan verotietoja, koska verottajalla on järjestelmässä virheitä. En anna kovin suurta arvoa BF:n vertailulle verotiedoista. Ja poistoilla voi pelata tai luottotappiovarauksilla.
Kun seuraavan kerran menette nettipankkiinne, käykääpä selaamassa yrityspuolen sivuja, siis yleistä tietoa.
Toistakymmentä vuotta meni, kun esim. fuusioiden jne. myötä on kehitelty näin upea väline = järjestelmä.
Nyt se tuntuu itsestäänselvältä.
Siis tukiorganisaatiot yhteen. Turhia hämärtäviä himmeleitä.
Isohoo. Voisit sanoo sääki jotain
Beng
BF hankkii tietonsa useasta lähteestä ja pyytää lisäselvityksiä tarvittaessa.
Suurin syy maaliskuun puolivälissä valittuun tukitapaan oli nopeus,
mikä oli välttämätöntä koronakriisin vyöryessä päälle.
Vaihtoehtoisista tavoista esimerkiksi yrityksille kohdistuvien
verohyvityksien valmistelu olisi vienyt pitemmän ajan.
Myös laki- ja asetusmuutos, jonka nojalla BF olisi pystynyt myöntämään
suoraa kriisitukea esimerkiksi tappioiden korvaamiseen olisi ollut hitaampi tapa.
Tällä hetkellä suurin ongelma on akuutti kassakriisi.
Lintilä saa nyt moitteita ja syytteitä. Kritiikki on aina paikallaan, mutta syyllisten etsiminen on jotenkin ala-arvoista, koska moittiminen ja neuvojen antaminen jälkeenpäin on helppoa varsinkin kun ei itse ole tarvinnut olla kriisin silmässä.
Ei maailma kaadu ja noin 10000 yrittäjääkin jäi onneksi kaatumatta ainakin toistaiseksi,
se on kaikki plussaa.
En Lintilää arvostele.
Toimeenpano on näyttänyt todella oudolta.
Käsittääkseni kaikilla tuensaajilla ei ole ollut kassakriisiä, melkein päinvastoin.
800.000 miljoonaa menee, että fiu ja lisää vingutaan.
Olisiko kannattanut tukea kulutusta noilla summilla? Monessa lapsiperheen kassassa on myös kriisi, Matti pujahtanut kukkaroon ja viihtyy siellä.
Tämä vain on niin räikeää.
Kuinkahan moni kansanedustaja ymmärtää järjestelmistä mitään.
Ei ollut muuta lähdettä kuin v 2018 tilinpäätös ja verottajan tiedot ja tähän voi syntyä klappia ihan oikeasti.
Beng
BF:n toimitusjohtaja kertoi TV-haastattelussa, että jopa vuoden 2020:n yrityksiä koskevia tietoja on tarvittaessa tarkistettu. Ehkä hänkin kuitenkin tietää jotain...?