Mites ajo Corollalla kesärenkain sujuu?

Onko melua ja huminaa ainakin omiksi tarpeiksi? Vituttaako, ettei tullut koeajettua kesärenkailla ennen ostoa?
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Melu on korvia huumaavaa, se on mitattu monissa testeissä.

Äänestä

Eikö tullut koeajettua?
Ensimmäisen 500 kilometrin ajon jälkeen Juhan auto pyysi lisää öljyä, jota mies onkin saanut lisäillä sen jälkeen taajaan.
– Autolla on nyt ajettu 2 950 kilometriä hankinnan jälkeen. Olen lisännyt siihen itse viisi litraa moottoriöljyä, minkä lisäksi auto on käynyt kerran öljynvaihtohuollossa, Juha sanoo.
Hän reklamoi myyjäliikkeelle, josta auton myynyt henkilö sanoi, ettei Juha nyt ainakaan maksumieheksi joudu. Sen jälkeen alkoi selittely.

– Ensin autoliikkeen jälkimarkkinointipäällikkö sanoi ettei öljynkulutus kuulu takuun piiriin. Lopulta minulle kerrottiin, että koska Volkswagen on myöntänyt ongelman olemassaolon eikä korjaa sitä omalla kustannuksellaan, ei takuu myöskään kata vikaa, Juha manaa.
Saksalaisen Volkswagenin laatu on romahtanut viime vuonna päämerkkien häntäpäähän, paljastuu tuoreen Auto Bild -lehden laajasta laaturaportista.
Volkswagen sijoittui lehden uusimman laatututkimuksen toiseksi viimeiselle jaetulle sijalle eli sijalle numero 18/20, jonka VW siis jakoi yhdeksänneksitoista sijoittuneen merkin kanssa.
Käytännössä tulos tarkoittaa sitä, että Volkswagenin taakse laadussa jäi selvästi ainoastaan kahdenneksikymmenenneksi sijoittunut Fiat.
Vuosimallin 2018 Volkswagen Upista löytyi Auto Bildin pitkän koeajon aikana lukuisia vikoja.
Lehden mukaan muun muassa Upin ilmastointilaite vuosi lattialle, mikä homehdutti ja huurrutti auton jo neljän kuukauden iässä.
Myöhemmin ilmastoinnin kompressori hajosi kokonaan, mutta vaihdettiin takuuna. Lisäksi vaihteisto alkoi vajaassa sadassa tuhannessa pitää ääntä ja vetoakselit tihkuivat öljyä.
”Kolmisylinterinen, uuden tuotannon moottori kuluttaa raskaalla kaasujalalla, moottoritietä ajellen, kahdeksan litraa, vaikka ajotietokone väittääkin kulutukseksi 6,5”, Auto Bild Suomi kuvailee Upin polttoainetaloudellisuutta.
”Tämä Audi polttaa öljyä n. 4l/1000km. Koneremontti tulee maksamaan min 6500e. Maahantuoja kieltäytyy korjaamasta valmistusvirhettä”.
Onko sinulla VW, Skoda, Audi tai Seat? Syötä sen rekisterinumero tänne niin saat tietää onko autossasi maailmankuulu huijausmoottori.
Myös Skodan valmistamissa autoissa on päästömittauksia vääristelevä ohjelma, yhtiö tunnustaa.
Kaikkiaan ohjelma on asennettu 1,2 miljoonaan autoon.
Skoda kuuluu Volkswagen-konserniin. Jo aiemmin on käynyt ilmi, että Volkswagen-autoissa sekä konserniin kuuluvissa Audeissa on sama huijausohjelma.

Äänestä
  • Kun luet tuota vuodatustasi, niin hiljeneekö corolla paljonkin ?

    Äänestä

Ihan mukavasti edellismallin RAV menee Michelinin kesärenkailla. Hiljaisemmat kun Nokian kitkat.

Äänestä

Älä lyö lyötyjä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Onko melua ja huminaa ainakin omiksi tarpeiksi? Vituttaako, ettei tullut koeajettua kesärenkailla ennen ostoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu