Olen kärsinyt finneistä jossakin määrin koko elämäni. Välillä näppylöitä on ollut vähän enemmän ja toisinaan ei juuri lainkaan. Olen nyt nelikymppinen ja viimeisen viiden vuoden aikana söin viisi tetrasykliinikuuria. Toimivat ihan asiallisesti kuurin ajan.
Nyt viimeisimmän kuurin aikana kuitenkin minulla oli myös rautalääkettä ym. mineraaleja käytössä, jotka estivät tuon ko. antibiootin toiminnan.
Sain vinkumalla tämän isotretinoiini-kuurin kun ihoni oli tuossa tarkasteluhetkellä tip-top. Olen nyt syönyt viikon ajan 20mg päiväannoksella ja ihoni on räjähtänyt näppylöille joka puolelta. Rintakehä ja koko selkä on täynnä näppylöitä, tuhansia finnejä. Näillä alueilla minulla ei ole koskaan esiintynyt aikaisemmin finnejä.
Naamassakin on enemmän näppyjä kuin koskaan aikaisemmin ja näitä tulee nyt kirjaimellisesti kuin sieniä sateella.
Jos tämä vielä pahenee, niin pakkohan kuuri on lopettaa, koska en uskalla mennä tällä naamalla ihmisten ilmoille. Onneksi tämän koronahässäkän aikaan voin tehdä töitä kotoa käsin, eikä tarvitse olla ihmiskontakteissa.
Onko kenelläkään vastaavaa kokoemusta? Lisäksi on Differin 1mg voide, jota työnnän ihan olan takaa iltaisin. Perusoireita on alkanut ilmaantua, kuten limakalvojen kihelmöinti ja kuivuminen, mutta finnejä pursuaa nyt enemmän kuin koskaan aikaisemmin varmaan yhteensä.
Mitä hittoa. Ihotautilääkäreitä on ilmeisesti vain liian vähän kun en saa mistään edes soittoaikaa tämmöiselle. Osaako kukaan jakaa kokemuksiaan jos nyt on yhtään vastaavanlaista ollut.
Tämmöisen alkutilanteeseen ei yleensä määrätä tätä kuuria, mutta antibiooti eivät nyt olleet enää oikein vaihtoehto ja halusinkin kyllä jo keski-ikäisenä pysyvämää hoitokeinoa. Nyt vain tuntuu, että ollaan pahasti metsässä kuin viikon käytön jälkeen finnejä tulee 10kpl/h vauhtia koko ajan. Ei ole koskaan ollut mitään, edes tänne päinkään ongelmaa näiden kanssa. Pitäisikö lopettaa lääke tai pystyykö joku ehkä saman kokenut kertomaan, auttaako tämä jossakin vaiheessa.
Nyt tietenkin kaduttaa kun en todellakaan osanut odottaa, että ihoni voisi heittäytyä tämmöiseksi...
Isotretinoiinin suht. hyvälle iholle ja sitte läks!
Anonyymi
1
186
Vastaukset
- Anonyymi
Ilmeisesti porukalla ei ole kokemusta vastaavasta. Varmaan ihan hyvä sinänsä, mutta harmi etten nyt saanut keneltäkään "vertaistukea" tai neuvoja. Nostin eilen annoksen omatoimisesti 40mg/vrk. Saa nähdä, onko mitään vaikutusta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1604923Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621565- 121489
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211401Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s71129Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.951037Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit40957Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249298915- 150810
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu278739