Kun demut pääsivät valtaan, oli odotettavissakin yleinen rahan jako. Nyt tämän kaiken hyvyyden huippu on kuitenkin lähes saavutettu.
Koronan varjolla löytyy vaikka millaista rahan tarvetta ja köyhyys on suorastaan räjähtänyt käsiin. Jos firma kaatuu muutaman kuukauden tuottamattomuuden takia, kaatukoon. Jos kaikenmaailman lauleskelijat, soittelelijat ja sanoittajat sekä tv-juontajat ovat keppikerjäläisiä välittömästi tulojen vähennyttyä, onkin jo korkea aika liittyä pienituloisten joukkoon. Siinä jää mukavasti aikaa tutustua oikeasti millaista on pienituloisten elämä.
Työttömät, eläkkeellä olevat ja osa- aikatyössä olevat ovat niitä, joilla köyhyys on ovella koko ajan. Heidän taloutensa voi kaatua heti johonkin korjauslaskuun tai muuhun ihan jokapäiväiseen ylimääräiseen kuluun.
Heillä ei ole varaa säästää pahan päivän varalle, jos on ollut vaikka työtön useamman vuoden, kaikki säästöt on syöty aikoja sitten.
Eikö nämä hyväosaiset ole saaneet mitään taskun pohjalle, ovatko koko ajan eläneet kädestä suuhun?
Tuntuu kuin liki kaikki ovat saaneet kuka mitäkin ja jos jotakin jeesiä, vain työttömät, eläkkeellä olevat ja vajaatyölliset ovat jääneet mopen osalle. Olisiko tuo nyt mahdoton ajatus, jos näille ryhmille annettaisiin vaikka yksi ilmainen ruoka päivässä? Tai muutaman kympin lahjakortti kuukaudessa? 70 joutuvat pysymään kämpissään eli ovat jonkinlaisessa karanteenissa. Eipä heillekään ole tarjottu mitään, mutta jos maksat niin sitten kyllä saat. Normi meininkiä.
Rikkaat, julkkikset, lapsiperheet, koululaiset, yrittäjät, jopa yrittämättömätkin ovat jonkinlaisen tuen piirissä, ainoastaan kaikkein pienituloisimmat on todettu omillaan toimeentuleviksi. Olisiko nyt aika korjata tilanne?
Rahan jako käynnissä
2
<50
Vastaukset
Persut pistivät taas parastaan eduskunnassa heti kun TV-kamerat käynnistyivät ja haukkuivat hallituksen rahan jakamisesta ja ahneet yrittäjät jotka rahaa ovat ottaneet. (Vielä vähän aikaa sitten arvosteltiin hallitusta siitä, että se ei tue yrittäjiä korona-aikana. :D) Tietysti näiden ahneiden rahan hakijoiden joukossa oli myös itse persukansanedustajia: Turtiainen, jonka ei ilmeisesti velkojensa takia olisi pitänyt saada tukea, sekä Packalen, jonka firma siivoaa nettisivuja saastasta ja jonka toimintaan koronan ei luulisi mitenkään vaikuttavan.
Mopo on keulinut kyllä toisessakin suunnassa. Pääministerin puolison firma on auttanut toisia koronatukien hakemisessa ja mainostanut olevansa pääministerin puoliso mistä kuulemma on ollut etua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1621394
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä40985Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38715- 14630
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28622- 36616
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver20592Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30577Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17553