Jahven päätelmät harhaa.

Anonyymi

Raamatussa Jahve sanoi seuraavaa: "Ihmisen ei ole hyvä olla yksin."

On kuiten valtava joukko ihmisiä, joiden on hyvä olla yksin, eivätkä he halua ketään toista omaan elämäänsä. He ovat onnellisimmillaan saadessaan olla yksin.
He ahdistuvat muiden seurassa ja varsinkin, kun niitä muita on paljon samassa paikassa.
Yksin olemisessa on vapautta ja voi päättää täysin omasta elämästään.
Yksinäisyys ja yksin oleminen eivät ole sama asia. Valtava määrä ihmisiä kokee yksinäisyyttä, vaikka ovatkin parisuhteessa.

13

126

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hyvin ajateltu.

      T::Iloinen nauraja

    • Otsikosta en ole samaa mieltä, mutta muu teksti on aivan asiaa. Introverttina olen samaa mieltä yksinolemisesta. En tunne koskaan olevani yksinäinen, koska Pyhä Henki todistaa olevani Jumalan lapsi ja Jeesus on mukana. Tämä poikkeusaikakin on yhtä juhlaa, kun tarvii kokoustaa vain Teamsin välityksellä kotisohvalta.

    • Anonyymi

      > On kuiten valtava joukko ihmisiä, joiden on hyvä olla yksin

      Millä perusteella tuo on totta?

      Ja huom. Aatamin ei ollut hyvä olla yksin, se ei välttämättä tarkoita kaikkia maailman ihmisiä.

    • Anonyymi

      Kuvailit introvertteja ihmisiä, mutta kyllä sellaisetkin kaipaavat jonkinasteista sosiaalista kanssakäymistä, vaikka eivät niin paljon kuin ekstrovertit ihmiset. Sitten on olemassa myös näiden välimuotoja eli ambivertteja, joihin ehkä suurin osa kuuluu.

      https://kuntoplus.fi/terveys/psykologia/oletko-ambivertti

    • Anonyymi

      Kyllä on hyvä olla yksin. Ei kukaan nalkuta, eikä kuluta sinun rahojasi. Saa myös tehdä ruuaksi ihan mitä lystää. Kaikki on paremmin yksin.

    • Anonyymi

      Sinulla on väärä kuva asioista. Se ei ollut Jahve, joka loi maailman. Se oli Elohim. Kaksi eri Jumalaa, jotka käyttäytyivät ja puhuivat ihan eri lailla Raamatussa, jos alkukieliä tulkitaan. Kannattaisiko tutustua Vanhan testamentin historiaan!

      • Anonyymi

        Vanhassa testamentissa on kaksi rinnakkaista ja vain toisistaan eroavaa kerrostumaa samoista kertomuksista, joissa toisessa Jumalaa kutsutaan aina nimellä Elohim (aina Moosekseen asti) ja toisessa aina nimellä Jahve.

        Elohim-kertomusten kirjoittajan (ns. elohistin) on arveltu olleen kotoisin pohjoisen Israelin kuningaskunnasta, kun taas jahvisti olisi ollut eteläisestä Juudasta. Joidenkin tutkijoiden mukaan kyseessä oli sama jumala, mutta eräät kulttuuriantropologit ovat arvelleet, että Juudan Jahve olisi ollut eri jumala, jonka leviitit toivat mukanaan Egyptistä, ja vasta myöhemmin Babylonian pakkosiirtolaisuuden aikana juutalaisuus olisi lopullisesti kiteytynyt yksijumalaiseksi ja Elohim ja Jahve ymmärretty samaksi jumalaksi.

        Eikä vain kulttuuriantropologit vaan myös Vanhantestamentin historioitsijat. Luojan nimeksi ajatellaa El ja tämän toisen Jumalan nimeksi JHWH. JHWH halusi hävittää El Jumalan, jonka nimet (Elohim, El shaddai, Elyon) olivat kaiki muunnoksia el- nimestä. Näitä El alkuisia jumalia oli monta. Jahve oli ensimmäinen Raamatun jumala, joka oli yksi.

        2. Mooseksen kirja 6:2-3
        "Jumala puhui Moosekselle: ”Minä olen Herra (bə·’êl). Minä olen ilmestynyt Abrahamille, Iisakille ja Jaakobille kaikkivaltiaana ( šad·day), mutta nimelläni Herra (YHWH) en ole tehnyt itseäni heille tunnetuksi."

        Vasta tässä kohtaa Raamatussa JHWH tulee ensimmäistä kertaa esilla Jahvena.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vanhassa testamentissa on kaksi rinnakkaista ja vain toisistaan eroavaa kerrostumaa samoista kertomuksista, joissa toisessa Jumalaa kutsutaan aina nimellä Elohim (aina Moosekseen asti) ja toisessa aina nimellä Jahve.

        Elohim-kertomusten kirjoittajan (ns. elohistin) on arveltu olleen kotoisin pohjoisen Israelin kuningaskunnasta, kun taas jahvisti olisi ollut eteläisestä Juudasta. Joidenkin tutkijoiden mukaan kyseessä oli sama jumala, mutta eräät kulttuuriantropologit ovat arvelleet, että Juudan Jahve olisi ollut eri jumala, jonka leviitit toivat mukanaan Egyptistä, ja vasta myöhemmin Babylonian pakkosiirtolaisuuden aikana juutalaisuus olisi lopullisesti kiteytynyt yksijumalaiseksi ja Elohim ja Jahve ymmärretty samaksi jumalaksi.

        Eikä vain kulttuuriantropologit vaan myös Vanhantestamentin historioitsijat. Luojan nimeksi ajatellaa El ja tämän toisen Jumalan nimeksi JHWH. JHWH halusi hävittää El Jumalan, jonka nimet (Elohim, El shaddai, Elyon) olivat kaiki muunnoksia el- nimestä. Näitä El alkuisia jumalia oli monta. Jahve oli ensimmäinen Raamatun jumala, joka oli yksi.

        2. Mooseksen kirja 6:2-3
        "Jumala puhui Moosekselle: ”Minä olen Herra (bə·’êl). Minä olen ilmestynyt Abrahamille, Iisakille ja Jaakobille kaikkivaltiaana ( šad·day), mutta nimelläni Herra (YHWH) en ole tehnyt itseäni heille tunnetuksi."

        Vasta tässä kohtaa Raamatussa JHWH tulee ensimmäistä kertaa esilla Jahvena.

        On erilaisia teorioita Jahve nimen taustasta, eikä mikään taida olla aukoton.

        Jotta kukaan ei ymmärrä väärin mainintaasi 2. Moos 6:2-3, on syytä todeta, että nimi Jahve löytyy Raamatun tekstistä useita kertoja myös 1. Mooseksen kirjassa alkaen 2:4. Siellä on myös maininta, että Jahven nimeä alettiin kutsuen rukoilla Enosin päivinä. 4:26.


    • Anonyymi

      En ajatellut mennä parisuhteeseen lainkaan. Hyvä olla täysin yksin.
      En kaipaa ihmisiä tai eläimiä ympärilleni.
      Viihdyn omassa rauhassani. En myöskään usko jumaliin, koska tiedän niiden olevan ihmisten aikaansaannosta.

    • Anonyymi

      Jahve ei kykene ihmisen tasolle järjen käytössä todistavat gnostilaiset tekstitkin. Hän saattaa olla kuitenkin könttimekaaninen kone tai robotti, jolla on käytössään paljon voimaa tieteeltä omittua. Hän saattaa olla voimallaan kykenevä toteen laittamaan könttimekaniikan villeimpiä unelmia. Oikeastaan on turha käydä Jahve nimistä konetta sättimään, vaan pitää etsiä käsiin ne henkilöt ja voimat, jotka ovat rakentaneet tuon koneen. Jahve on sivuseikka, vaikka voimallisena sangen harmillinen. Baabelin tornilta asti hän on voimallaan torpannut itseään viisaaman ihmisen kaikkinaisia suunnitelmia ja nousemista oikeaan asemaansa.

    • Anonyymi

      Aloitus johdattaa ajatukseen, että on oltava aina parisuhteessa.
      Aivan sanan luvallisuudessa voi elää yksin.
      Mutta, ihminen on luotu myös parisuhteeseen, kelle se on ok.

      Riittäköön tämä vastaukseksi.

      • Anonyymi

        "Mutta, ihminen on luotu myös parisuhteeseen, kelle se on ok."

        Ihmistä ei ole luotu mihinkään. Luomisoppi ja Raamtun luomistaru ovat satu, johon jotkut taikauskoiset ja aivopestyt uskovat kirjaimellisesti.


    • Anonyymi

      Youtubella Reinikainen istuu autossaan ja jupisee vedenpaisumuksen vesittämisestä.
      Kertoo 600kmn syvyydessä olevan vettä, joka ihmisten syntien takia nousi maan pinnalle hukuttamaan syntiset. Siinä sivussa upposi luvuton määrä viattomia eläimiä.
      Jumala osaa olla vittumainen kun sille päälle sattuu.
      Sitten se vesi vain lirahti takaisin sinne syvyyteen. Kyllä se Jumala on taitava!
      Kun joku ei mene Herran mielen mukaan, käynnistää Hän niin ison koneiston ettei pienemmästä väliä.
      Valon puute hoituu aurinko ja kuu pysäyttämällä. Taisi se kuun seisauttaminen olla oheisvahinko, tekevälle sattuu.
      Amorilaiset saivat sen minkä ansaitsivat. Miksi eivät uskoneet oikeaa Herraa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      26
      19205
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      69
      6155
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      26
      5788
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      65
      5643
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      41
      5498
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      99
      5394
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      4853
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      43
      4527
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      57
      3856
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      49
      3505
    Aihe