Suomalaisperheet eivät osaa tehdä kielivalintoja, sanoo ruotsipakon kannattaja

Mihin tällainen arvio perustuu?

23

59

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Samaan aikaan suomalaisperheet saavat valita A1/2-kielet ja B2-kielen ja C1/2-kielet - mutta eivät B1-kieltä eli pakkoruotsia.

      Miksi suomalaisperheet evottavat vain ruotsin kohdalla ja heitä on tiukasti ohjattava?

      Onko RKP todella pätevämpi tekemään ruotsivalinnan perheiden puolesta?

    • Kielivalintojen tilanne muuttuu kaiken aikaa oppilasaineksen realiteettien mukana:

      1. neljännes maahanmuuttajia
      Kun oppilaista neljännes on vieraskielisiä, on selvää, että heidän kotikieltensä tukeminen ottaa ison osan kieliopinnoista. Heillä tulisikin olla mahdollisuus rajata kielensä kotikieleen, suomeen ja englantiin. Halutessaan heidän tulisi voida valita kieliä, jotka parhaiten tukevat heidän opiskeluaan ja heidän omaa kieliprofiiliaan.

      2. neljännes niitä, joilla kieliopinnot takkuavat
      Kun oppilaista neljännes on joko erityisen tuen piirissä tai muuten enemmän muihin kuin kieliaineisiin suuntautuneita, heille tulisi antaa mahdollisuus rajata kielet äidinkieleen ja englantiin. Erityisesti äidinkielen tukea pitäisi saada tarvittaessa lisää. Näitä oppilaita ei ole syytä ohjata pois lukiosta, mikäli tuen avulla reaaliaineista selvitään.

      3. puolet oppilaista niitä, joilla voisi olla perinteinen toinen vieras kieli
      tai kolmas ja neljäs jne. Tarjolla voisi olla ruotsin lisäksi perinteiset saksa ja ranska, sekä uusina venäjä ja espanja. Koulukohtaisia erikoisuuksiakin voi olla, kuten nyt kiina.

      Sen sijaan, että keskitytään vetämään kaikille pakkoruotsia alakoulusta yliopistoon, annettaisiin mahdollisuus valintaan ja erikoistumiseen. Niille, joille kielet ovat mieluisia, voidaan tarjota kieliopintoja joka käänteessä: A1 A2 B1 B2 C1 C2 D...

    • Anonyymi

      Esim. perheissä, joissa vanhemmat eivät ole käyneet kouluja ja kielitaito heikko, ei välttämättä ole realistista käsitystä kielten opiskelusta. Tällainen vanhempi voi myös ajatella, että oma lapsikaan ei pärjää kielissä, vaikka lapsi voi olla vaikka kuinka lahjakas. Vanhemmat tarvitsevat tukea valinnoissa ja sitä on tarjolla. On myös hyvä, että kaikki eivät valitse englantia 1. kieleksi, jotta saamme enemmän eri kielten osaajia.

      • "perheissä, joissa vanhemmat eivät ole käyneet kouluja ja kielitaito heikko, ei välttämättä ole realistista käsitystä kielten opiskelusta"

        Näitä perheitä yritetään juuri auttaa siinä, ettei lapselle valita vaikeaa A1-kieltä, kun ei vielä tiedetä lapsen lahjakkuusprofiilia, ei edes sitä, miten hänen koulu-uransa lähtee käyntiin.

        Muissa maissa tämä ongelma on ratkaisut sillä yhteisellä alkavalla englannilla. A2-kielen kohdalla valintatilanne olisi reilumpi - jos tulee väärä valinta, kielen voi keskeyttää. Tavoitetaso A2-kielessä on kuitenkin sama kuin A1-kielessä, joten sieltä tulee ihan samantasoista kielitaitoa kuin A1:n kohdalla.

        Muitten kielivalintojen kohdalla lapsen kielikyvyt ovat jo selvillä ja opettajat puuttuvat hienotunteisesti utopistiseen valintayritykseen.

      • Anonyymi
        RuotsiValinnaiseksi kirjoitti:

        "perheissä, joissa vanhemmat eivät ole käyneet kouluja ja kielitaito heikko, ei välttämättä ole realistista käsitystä kielten opiskelusta"

        Näitä perheitä yritetään juuri auttaa siinä, ettei lapselle valita vaikeaa A1-kieltä, kun ei vielä tiedetä lapsen lahjakkuusprofiilia, ei edes sitä, miten hänen koulu-uransa lähtee käyntiin.

        Muissa maissa tämä ongelma on ratkaisut sillä yhteisellä alkavalla englannilla. A2-kielen kohdalla valintatilanne olisi reilumpi - jos tulee väärä valinta, kielen voi keskeyttää. Tavoitetaso A2-kielessä on kuitenkin sama kuin A1-kielessä, joten sieltä tulee ihan samantasoista kielitaitoa kuin A1:n kohdalla.

        Muitten kielivalintojen kohdalla lapsen kielikyvyt ovat jo selvillä ja opettajat puuttuvat hienotunteisesti utopistiseen valintayritykseen.

        Mikä on "helppo" A1-kieli oppilaalle, jolla on vaikeuksia...

        Kaikki saavat valita halutessaan englannin. Miksi siis tarjoat pakollista englantia KAIKILLLE. Se torppaa kaikkein varmimmin monipuolisen kielitaidon niiltä, jotka sellaisen haluavat. Ei kiinaa opita parissa vuodessa. Se vaatii 12 vuoden täydet opinnot.

        Älä niputa kaikkia lapsia heikosti menestyviksi. Näin tasapäistät kaikki yhteen ja se taannutat kehityksen ja Suomen kilpailukyvyn.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Helppo on kieli, jolla on paljon käyttöä eikä kohtuuton kielioppi - koska lapsen, jolla on vaikeuksia kielissä, kannattaa keskittyä saavuttamaan mahdollisimman toimiva kielitaito, jolla hän pärjää mahdollisimman monessa tilanteessa. Se kieli on englanti.

        Englanti on valinnainen. Se voisi olla pakollinen (tästä on oma ketjunsa), muttei meillä ole.

        Miksi niin kovasti vastustat ruotsin kielen valinnaisuutta?

        Miksi haluat pakottaa kaikille englannin 1. kieleksi?

        Jos et ymmärrä, mistä puhutaan, niin käy lukemassa ketju Tampereen tilanteesta, jossa 33% lukee englannin LISÄKSI jo varhain muuta kieltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi haluat pakottaa kaikille englannin 1. kieleksi?

        Jos et ymmärrä, mistä puhutaan, niin käy lukemassa ketju Tampereen tilanteesta, jossa 33% lukee englannin LISÄKSI jo varhain muuta kieltä.

        Tämä on se kysymys, johon kielifennomaani ei osaa vastata.

        Vastaus olisi todellisuudessa: Kun minä en osaa kuin englantia, en halua muidenkaan osaavan mitään muuta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on se kysymys, johon kielifennomaani ei osaa vastata.

        Vastaus olisi todellisuudessa: Kun minä en osaa kuin englantia, en halua muidenkaan osaavan mitään muuta.

        Älä nyt heti suutu ja rupea sättimään.

        Se, että jossain 33% lukee toista A-kieltä englannin rinnalla ei nyt vielä paranna kielitilannetta eikä vie pois pakkoruotsin tuottamia ongelmia.

        Et nyt ole vastannut siihen, miksi sinä haluat ehdottomasti pitää kiinni pakollisesta ruotsista, vaikka se tuottaa ongelmia ja kaventaa kielivalintoja?

      • Anonyymi
        RuotsiValinnaiseksi kirjoitti:

        Älä nyt heti suutu ja rupea sättimään.

        Se, että jossain 33% lukee toista A-kieltä englannin rinnalla ei nyt vielä paranna kielitilannetta eikä vie pois pakkoruotsin tuottamia ongelmia.

        Et nyt ole vastannut siihen, miksi sinä haluat ehdottomasti pitää kiinni pakollisesta ruotsista, vaikka se tuottaa ongelmia ja kaventaa kielivalintoja?

        Jos lapsi lukee kiinaa A1-kielenä ja englantia A2-kielenä, hänellä on hyvät mahdollisuudet oppia kumpaakin.

        Jos lapsi lukisi englantia A1-kielenä ja kiinaa B1-kielenä (ruotsin tilalla), hän oppisi vain englantia ja hyvin heikosti kiinaa.

        Onko vaikea ymmärtää?

        Kiinaan onkin pakko sitoutua. Kiinaa meillä luetaan esim. Helsingissä Meilahden peruskoulussa. Kyse on valikoituneesta aloittajajoukosta ja kun kouluun on päästy, siellä pysytään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jos lapsi lukee kiinaa A1-kielenä ja englantia A2-kielenä, hänellä on hyvät mahdollisuudet oppia kumpaakin.

        Jos lapsi lukisi englantia A1-kielenä ja kiinaa B1-kielenä (ruotsin tilalla), hän oppisi vain englantia ja hyvin heikosti kiinaa.

        Onko vaikea ymmärtää?

        B-kielitarjottimella olisi useimmissa kouluissa normivalikoima:

        saksa, ranska, ruotsi, venäjä ja espanja - useimmissa kouluissa ainakin kolme näistä.

      • RuotsiValinnaiseksi kirjoitti:

        B-kielitarjottimella olisi useimmissa kouluissa normivalikoima:

        saksa, ranska, ruotsi, venäjä ja espanja - useimmissa kouluissa ainakin kolme näistä.

        B-kieli tulisi siirtää takaisin yläkouluun juuri siksi, että silloin pienilläkin paikkakunnilla tarjonta lukion kyljessä olisi suurin.

        RKP halusi varhaistaa ruotsin eli (B-kielen) alakouluun juuri siksi, että näin kaikki alakoulut joutuivat palkkaamaan ruotsinopettajan (esim. espanjan sijaan) eikä yläkoulujen kielitarjonta vielä ole näkyvissä vertailukohtana.

    • Anonyymi

      Ironiavaroitus.

      Raaseporin kunnahallitus tietää erittäin hyvin, mitä kieltä kuntalaisten lapset tarvitsevat elämässään! Tietysti ruotsia eikä englantia... ;-)

    • Anonyymi

      Olisiko se RKP:n häirintäosaston arvio?

    • Anonyymi

      Minä olen valinnut tyttärelleni ensimmäiseksi kieleksi ranskan (a1). Ei aiheuttanut mitään ongelmaa. Asumme pääkaupunkiseudulla.

      Mitä tarkoitat sillä, että kieliä ei saa valita? Kyllähän niitä saa valita nykyään paljonkin. Kaikissa kouluissa ei tietenkään. Englanti-paintteisesti mennään monessa koulussa.

      • Anonyymi

        Uskoakseni teit itsenäisen valinnan, kun valitsit näin. Suomessa saa halutessaan valita, ja saa myös tuke valintoihin, jos on epävarma. Kaikki on mahdollista Suomessa. Ja se on hienoa!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Uskoakseni teit itsenäisen valinnan, kun valitsit näin. Suomessa saa halutessaan valita, ja saa myös tuke valintoihin, jos on epävarma. Kaikki on mahdollista Suomessa. Ja se on hienoa!

        Mutta pakkoruotsin sijaan ei voi valita toista kieltä. Miksi kannatat tätä?

    • Anonyymi

      Pakkoenglantisi "suosioon"....

      • Siis suomalaisperheet eivät osaa tehdä kielivalintoja, koska valitsevat englantia? Ja tämän vuoksi siis pakkoruotsi? Puuttuiko tästä nyt jokin palanen?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      178
      1476
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1061
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      745
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      670
    5. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      660
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      29
      653
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      653
    8. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    9. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      184
      604
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      593
    Aihe