Ruotsinopintojen määrä suomenkielisessä koulussa on puoli vuotta

Ruotsinkielisissä ketjuissa kyselty pakkoruotsin tunti- ja työmäärää. Olisitte kysyneet suomeksi.

13

62

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Peruskoulussa useimmilla on ruotsia neljänä vuotena kunakin kaksi tuntia viikossa eli yhteensä kahdeksan viikkotuntia, mikä tarkoittaa neljännesvuotta koulua.

      Lukiossa pakollisena on viisi kurssia, mikä tarkottaa myös neljännesvuotta (moni suorittaa näitä kursseja uudelleen ja uudelleen). - Myös ammattikoulussa on ruotsia, mutta määrää on vaikea arvioida.

      Korkea-asteella on virkaruotsi, mikä tarkoittaa neljännesvuoden kurssia muiden opintojen ohjella, mutta monella tähänkin kuluu vuosia - osa joutuu aloittamaan peruskoulun tasosta, sillä yliopistoihin ja korkeakouluihin mennään myös amisten kautta.

      Mutta noin periaattessa vähintään puoli vuotta pelkkää ruotsia niillä, jotka jatkavat opintojaan.

    • Anonyymi

      RKP suostutteli(korruptoi!) muut puolueet hyväksymään pakkoruotsin aikaistamisen sillä, että sen tuntijakoa ei muutettaisi.

      Eli ruotsin tuntien määrä pysyisi kokonaisuudessa ennallaan. Mikä tarkoittaa tietysti ruotsin tuntien harventamista. Olin hyvin epäileväinen sen suhteen ja toinkin asian esille kielikeskusteluissa.

      Ja kuinkas siten kävikään!? Lähes heti kun päätös aikaistamisesta oli tehty, alkoivat RKP ja sen lakeijat vaatimaan pakkoruotsin tuntien lisäämistä!

      Tyypillistä svekoilua taas kerran svekokratiassamme...

      • Näin kävi.

        Kannattaa myös muistaa, että jopa kieltenopettajat olivat ruotsin varhaistamista vastaan.


    • Täällä on liikkeellä virheellistä tietoa.

      Kaikki kunnat on velvoitettu tarjoamaan kuusi tuntia ruotsia 6.-9. luokan aikana, kuntakohtaisesti saa päättää miten.

      RKP vaati varhaistuksen ja tiesi, että kuntien on pakko nostaa tuntimääriä.

      Nyt suurin osa oppilaista lukee ruotsia kaksi tuntia viikossa neljänä vuotena eli yhteensä kahdeksan.

      Osassa siis edelleen kuusi, mutta jako vuosiluokkien kesken vaihtelee.

    • Varför skulle någon ha frågat på finska? För att bli utan ett vettigt svar, som synes?

      • Noh, mikä vika vastauksissa oli?


    • On kyselty myös A1-englannin tai muun A1-kielen tuntimäärää.
      Sitä on esimerkiksi Helsingin kouluissa 1.-9. luokilla kaksi tuntia joka viikko.
      Alakoulussa vielä usein puolikkaana ryhmänä.
      Kuntakohtaisia eroja tässäkin.

      Seuraavaksi ehkä kysellään A2-kielen tuntimäärää.
      Sitä on esimerkiksi Helsingin kouluissa 3.-9. luokilla kaksi tuntia joka viikko.
      Mutta A2-kieli on kuntakohtainen.

    • Anonyymi

      Sinä olet netti-uusio-fennomaani, jolla on sata vuotta vanhat ajatukset.

      Talan teesit, ei mulla muuta.

      • Kiitos palautteesta.

        Ehkä nämä tiedot koulujen kieltenopetusesta tuli samalla selväksi.

        Hyvää jatkoa ja avointa mieltä!


      • Anonyymi
        RuotsiValinnaiseksi kirjoitti:

        Kiitos palautteesta.

        Ehkä nämä tiedot koulujen kieltenopetusesta tuli samalla selväksi.

        Hyvää jatkoa ja avointa mieltä!

        Nyt hallituksessa on kolme julkipakkoruotsittajaa.
        Suomessa demokratia kukkii. RKP sai alle 5 %:n äänimäärällä kaksi ministeriä.
        Lisäksi opetusministerinä on Vas.liiton Pakkoruotsi-Li Andersson, joka on saanut huomattavat määrät vaalirahaa ruotsinkielisiltä säätiöiltä.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Nyt hallituksessa on kolme julkipakkoruotsittajaa.
        Suomessa demokratia kukkii. RKP sai alle 5 %:n äänimäärällä kaksi ministeriä.
        Lisäksi opetusministerinä on Vas.liiton Pakkoruotsi-Li Andersson, joka on saanut huomattavat määrät vaalirahaa ruotsinkielisiltä säätiöiltä.

        Folktinget verkosto on aktiivinen.

        Vastaavaa verkostoa, jossa huolehdittaisiin suomenkielisten ja uussuomalaiste sekä muitten vähemmistöjen eduista, ei (vielä) ole.


      • Anonyymi
        RuotsiValinnaiseksi kirjoitti:

        Folktinget verkosto on aktiivinen.

        Vastaavaa verkostoa, jossa huolehdittaisiin suomenkielisten ja uussuomalaiste sekä muitten vähemmistöjen eduista, ei (vielä) ole.

        On tällainen liitto, Suomalaisuuden liitto. Se vain ei toivottele tervetulleeksi oikein muita. Sivuilta puuttuu esittely englanniksi, ruotsiksi ja saameksi. Liitto ajaa sellaisia asioita kuin isänpäivän liputus. En usko, että nuoria tai uussuomalaisia nappaa...


      • Anonyymi kirjoitti:

        On tällainen liitto, Suomalaisuuden liitto. Se vain ei toivottele tervetulleeksi oikein muita. Sivuilta puuttuu esittely englanniksi, ruotsiksi ja saameksi. Liitto ajaa sellaisia asioita kuin isänpäivän liputus. En usko, että nuoria tai uussuomalaisia nappaa...

        Suomalaisuuden liitto voisi tosiaan terästäytyä. Yhdistystoiminta vain ei ole tämän ajan nuorten suosiossa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      230
      1743
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      186
      1581
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      45
      1192
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      47
      893
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      750
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      731
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      730
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      701
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      23
      682
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      627
    Aihe