Olen tavannut erään naisen, jonka kanssa ollaan ihastuneita toisiimme tai ainakin minä olen tosi ihastunut. Aluksi kaikki oli ok, mutta nyt homma on yhtäkkiä mennyt sellaiseksi, että hän esim. vastaan tullessaan tai pukkarissa yms. on jotenkin tosi tungetteleva ja ylimielinen. Koen sen tavan, jolla hän minua katsoo enemmän seksuaalisena häirintänä. Yrittää vaivihkaa katsoa vartaloani esim. takaa ja kun käännyn kyllä lopettaa mutta aina vaivihkaa yrittää. En itse ainakaan katso ihastuksen kohteita niin. Hänellä oli myös kumppani jo kun tavattiin ja yritti testata tulenko mustasukkaiseksi tuomalla hänet nenäni eteen. He erosivat ja uusi tuli kuvioihin ja tämä nainen jatkoi taas tätä "salainen intohimo" peliään eli kyttää minua, mutta jostain syystä ei sinkkuna ollessaan tehnyt asialle mitään. Voiko tämä olla joku h**vetin narsisti? Nuo jutut mitä hän tekee ovat kertakaikkiaan outoja.
Haluaisin vielä sanoa, että naisten aiheuttama häirintä on ihan yhtä validia ja loukkaavaa kuin kenen tahansa muunkin ja esim. jos koet vastaavaa koulussa, urheiluseurassa tms. niin ilmoita asiasta! Nuo häiriköt eivät saa päästä kuin koira veräjästä.
Haluaisin vielä sanoa, että naisten aiheuttama häirintä on ihan yhtä validia ja loukkaavaa kuin kenen tahansa muunkin ja esim. jos koet vastaavaa koulussa, urheiluseurassa tms. niin ilmoita asiasta! Nuo häiriköt eivät saa päästä kuin koira veräjästä.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Mitä jos ihan aluksi yksinkertaisesti sanoisit, että koet käytöksen häiritsevänä.
Kyllä pitäisi kahden ihmisen väliset pelisäännöt olla jo hänen iässään. Ja varmaan onkin, ei vaan niistä välitä. Mistä moinen moukkamaisuus ja ylimielisyys voi johtua?
Olet tainnut törmätä ns. peluriin... naisissakin niitä on, valitettavasti...
Onhan niitä toki, kaikkialla. Mutta silti ihastuneena on saman aikaisesti vaikea uskoa. Se, kun toinen on huomannut tuntuu hyvältä, mutta alistava käytös pahalta. Hämmentävä tila mielelle. Ja tän homman tahtoo jotenkin järkeistää, että pääsisi edes jotenkin eteenpäin.
Muitakin hälytysmerkkejä toki on, esimerkiksi ihmiset hänen lähellään muuttuvat jotenkin tosi ylimielisiksi. Eivät suoraan minulle, mutta havaitsen kyllä eron kun osan heistä tunsin jo pitemmän aikaa enen kuin alkoivat kaveeraamaan hänen kanssaan. Myös tämän henkilön puoliso oli ihan erilainen, ennen kuin he alkoivat olemaan yhdessä. Ihastukseni kohteli asiaa, kuin jonakin henkilökohtaisena voittona, sillä tämä tyyppi oli erään toisen kanssa yhdessä ennen häntä.
Ymmärrän tilanteen missä olet... mieli tahtoisi mutta järki epäröi...
olet kuin osanen jostain pelistä jota et oikein ymmärrä, tahtoisit kyllä mutta se ei vaan sulle avaudu...
minun neuvo sinulle on, älä tee mitään mikä ei ole selvää itsellesi...jos vähääkään epäröit, tai epäilet, niin ota etäisyyttä...
Etäisyyttä olen nyt ottanutkin, mutta se, että lopullisesti en näkisi häntä enää tuntuu tosi pahalle, etten kestä. Tuntuu kuin mua revittäis palasiksi jostain tosi syvältä, tai että kuin menettäisi perheenjäsenen, siskon.
Kun tapasin hänet, tuntui kuin elämä olisi tuonut meidät yhteen. Tuntui että siinä se nyt on. Tuntui, että tässä on kaikki. Siis niin kuin perinteisesti, sielunkumppanin tavatessa. Kuin olisin hänelle tehty enkä tosiaan voi ymmärtää miksi tämä on tällaista.
Tuntuu pahalta sinun puolesta...olet rakastunut korviasi myöten..
etäisyyden ottaminen on oikein, ehkä viisasta antaa vastapuolen tehdä aloite, hän tekee sen kyllä jos haluaa että etenette asiassa... ja jos ei tee, silloin sinun on viisainta luovuttaa ja siirtyä elämässäsi eteenpäin...
täytyy uskoa ja luottaa että jos niin on tarkoitettu, asiat järjestyy...
tsemppiä sinulle...
Se on vaan niin p*skaa, kun vaikka toinen kohtelee miten ja on huono niin en vaan saa näitä tunteita loppumaan. :( Kaipaus vaan syvenee.
sun jutut on tosi ristiriitaiset. ihan hurskasteluu ettei muka katseet vaella naista katsoessa. mitä pahaa siinä on?
Jos molemmat on konstikkaita, ei tuu helppo oleen
Ihan tavanomainen naisen kokemistapa. Jos se on sulle liian konstikas, olet väärällä palstalla. Yksinkertaisuutta kaipaavien kannattaa etsiä miesseuraa. Biologinen tosiasia, että naiset ovat miehiä monimutkaisempia seksuaalisesti. Poikkeuksia on, mutta valtaosa.
ja mihin tieteelliseen faktaan perustuu tämä ns biologinen tosiasia? ihminen on fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen kokonaisuus. Ja tuo miehiin vertailu ei ole mikään hedelmällinen viitekehys. ei kannata elää maailmassa jossa on vaan 2 sukupuolta. jos eli päivitys 2000 l paikallaan. lesbonaiset eivät myöskään ole toistensa kopioita.
ja ei ole mitään "tavanomaista naisen kokemistapaa" - on ihmisiä. piste
Tavanomainen = yleinen eli puhutaan suurimmasta osasta, kuten jo mainittiin, poikkeuksia on. Etkö ole tietoinen siitä tosiasiasta, että suurin osa naisista kokee seksipainotteisen lähestymisen, jossa ei ole mukana tunnetasoa, negatiivisesti? Luulisi tuon olevan kaikkien tiedossa. Niin ikään luulisi, että syy olisi kaikkien tiedossa.
Niin ja seksipainotteinen lähestyminenkin voi olla joko hyvää tai huonoa. Huonoa jos on tunkeilevaa ja ylenkatsovaa. Kyllähän sitä jokainen omalle kohdalle huomaa, miten lähestytään ja varmaan useammalle naiselle on tullut vastaan ainakin kerran elämässään semmonen tunkeilija. Yleensä miespuolinen (ja miehille varmaan naispuolinen) mutta kyllä naisissakin creepejä tyyppejä on, joilta puuttuu jotain sisältä.
Jep joo, erikoista tuijottaa pukkarissa, eri asia jos olisi vaatteet päällä ja muuten sopiva tilanne.
yleistä lisää vaan, ihan outoa olettaa kaikkia naisia samanlaisiksi. Ja jos vähänkin on kokemusta ja seksi suhteita ollut, jokainen aikuinen ihminen tajuaa, että aloite on tehtävä muuten ei tapahdu, ei pöydällä eikä pöydän alla saati sängyssä. tuollainen seksikielteisyys on jopa pelottavaa. Ja mä ainakin haluan naisen joka panee eikä meinaa.
kukaan ei varmaan ole kaikkien kanssa ollut. ikinä en ole tavannut sellaista lesboa oka ei jossain vaiheessa olisi seksiä halunnut. Ja joko heti tai myöhemmin. jos lähestymistavat on huonot eihän siitä innostu. Ja mutta jos kemiaa on, kyllä se siitä.
Taisi löytyä ap:n nainen, kun on heti puolustuskannalla...
Ei se ole seksikielteisyyttä, ettei anna kohdella itseä huonosti. Päinvastoin. Kyllä siinä lopahtaa halut, jos toinen on vaan leuhka/esittää jotakin. Sehän meinaa sitä, että ei se oikeasti osaisi siinä tilanteessa olla ja mitäs sitten teette? No ette mitään. Ja sitten, jokaisen seksuaalisuus on omanlaisensa, eli kohtaako ne halut on myös asia erikseen.
Eiköhän ole kovemman luokan peluri ja tykkää hämmentää naisia. Jos ei susta ollut sinkkuna ollessaan kiinnostunut, niin aika erikoista että on aina varattuna ollessa.
Tosin en ihan saa kiinni, että jos olette ihastuneita ja vilkuilee sua pukuhuoneessa, niin eikö se oo aika normaalia...? Niin varmaan itsekin vaivihkaa vilkuilisin.
No se on että miten vilkuilee. Eri asia, jos taustalla on kaipaus toista kohtaan, kuin että kyttää kuin pahinkin äijä makupaloja. Kun se selkeästi tuntuu, ettei toinen kunnioita yhtään. Sillä tavalla, että tulee epämukava ja ahdistunut olo. Se on häirintää. Samapa tuo tapahtuuko kadulla, bussissa vai pukukopissa, miehen, naisen tai kenen hyvänsä toimesta. Eikö?
Minua itseäni ei huvita vilkuilla toista pukukopissa todellakaan, koska kunnioitan toisen kehoa ja tilaa. Eri asia on, tahtooko katsoa kun toinen on niin kaunis jne. no silleen tietysti.
Hassua tässä on se, että alussa se olikin ihastunuttta vilkuilua mutta jotenkin kääntyi päälaelleen tosi röyhkeäksi. :/
Hän ei varmaan ole sinulle missään määrin sopiva ihminen jos jo tässä vaiheessa ahdistaa ja hälyytyskellot soivat urakalla. Ja kun ongelmat ovat noin perustavaa laatua, kuten "katsot minua väärin".
Vaikka se saattaa kuulostaa pikkujutulta niin se mitä tuollainen kertoo sen toisen ihmisen empatiakyvystä ja kyvystä olla hyvä kumppani on toinen juttu. Pisaroista muodostuu valtameri. Olet oikeassa siinä, että todennäköisesti tuollaisesta ihmisestä ei mitään hyvää seuraa, mutta omia tunteita on vaikea lopettaa tuosta noin vaan. Olen tämän asian kanssa muuten yksin, niin tulin sitten tänne. Yhteisille tutuille tätä on vähän vaikea kertoa,. Auttaa jäsentelemään asioita kun saa kirjoitettua pois mielestä.
Ei tunteita voi kytkeä pois päältä, ei yhtä-äkkiä voi päättää etten rakastakkaan... mieti mikä sinua kiehtoo tuossa asetelmassa... ehkä se että kohtasit ihmisen jota et osaa tulkita...vai ihmisen, joka ei ponnisteluistasi huolimatta rakasta sinua...vai päädyitkö tilanteeseen josta et selviä voittajana...
Sydänsuruksi kutsutaan tilaa, kun rakastat ja kaipaat, mutta vastapuoli ei noteeraa sinua...
Sure sinäkin, mutta älä jää roikkumaan tuohon tilaan, jossakin edessäpäin on varmasti se joka sinua rakastaa ja joka haluaa antaa sinulle rakkautensa... sinun täytyy vaan antaa mahdollisuus...
Niin no hassua tässä on se, että tunteet iskivät alunperin tosi yllättäen. En siis tiedostanut asiaa mitenkään, emme ole emmekä olleet ystäviä, emme olleet puhuneet tai mitään. Olemme muutenkin tosi erilaisia, eri huumori, eri kiinnostuksen kohteet, kokonaan eri elämäntilanteet, ikäero... emme siis luontaisesti eksyisi toistemme seuraan mitenkään. Sitten yhtäkkiä tuntuukin etten voi olla ilman häntä. Eikä se pohjaa mihinkään, sille ei ole mitään syytä. Vaikka alunperin tietoisesti en ollut koko naisesta kiinnostunut, sielu kai oli erimieltä. Hänkin näytti aika äimänkäeltä ja huomasin kyllä että voimakkaista tunteista kyse. Tuskin arvasi ennalta hänkään. Joo, kuulostaa tosi romanttiselta mutta on oikeasti yhtä helvettiä. No yksi asia johti toiseen sitten. Ja olen nyt eristänyt itseni ja toivon että ajan kanssa asia jäisi yhdeksi elämänvaiheeksi vain. Ja että tosiaan tulisi vastaan joku toinen.
Onko teillä siis ollut minkälainen suhde? Kaveruutta, yhdessä hengailua, tuttujen satunnaisia kohtaamisia? Kerroit, että on ollut varattu kun tapasitte, sitten eronnut, sitten uusi kumppani. Eli teillä ei ole ollut tapailua/seurustelua/säätöä tässä välissä, vai? Mistä päättelet siis että tämä ihminen on ollut sinuun ihastunut? Onko tehnyt jotain liikkeitä suhteesi, vai onko enemmän kyse esim. tuosta mainitsemastasi tuijottelusta, joka aluksi ei ollut häiritsevää, mutta nyt on?
Kerrot myös, että eka kumppania tuotu "näytille" mustasukkaisuudenherättämistarkoituksessa. Oletko tästä aivan varma? Voiko olla omaa kuvitelmaasi myös, vai onko aiheesta käyty keskustelu, että tämä on ollut tarkoituksena? Joskus ihastuneen mieli voi liioitella tapahtumia, projisoida omia tunteita toisen käytökseksi tulkiten tarkoitusperiä omista odotuksista käsin.
Kyselen, kun ei käynyt ilmi se (tai itse en hahmottanut) mikä oli suhteen laatu, onko ollut lähinnä tuijottelua, vai oletteko lähentyneet tuttaviksi, frendeiksi, miksi... vaikutti siis vähän siltä ettet voi kertoa näistä tuntemuksistasi hänelle suoraan, mikä viittaisi siihen ettette oikeastaan tunne toisianne lainkaan. Ehkä olen väärässä?
Onko teillä siis ollut minkälainen suhde? Kaveruutta, yhdessä hengailua, tuttujen satunnaisia kohtaamisia?
- No siis, tuttavuutta sanoisin. Itse en määrittelisi meitä ystäviksi - hän taas saattaisi väkipakolla vääntää asioita siihen suuntaan silloin, kun se itselleen sopii.
Kerroit, että on ollut varattu kun tapasitte, sitten eronnut, sitten uusi kumppani. Eli teillä ei ole ollut tapailua/seurustelua/säätöä tässä välissä, vai?
- Ei ollut seurustelua. Hän huomasi minut ensiksi ja flirttailikin. Ihastuksen huomaa kyllä siitä miten toinen katsoo. Sitten meni yhtäkkiä kylmäksi - ja syykin selvisi kun kumppanin täytyi olla mukana eräässä illan vietossa. Sen jälkeen otti minuun taas hyvin aktiivisesti kontaktia, tuli koko ajan päin, tervehti, yritti selkeästi katsoa reaktiotani. En tietenkään antanut periksi emmekä olleet sellaisessa tilanteessa, jossa olisin voinut näyttää tunteeni avoimesti. Olo oli tosi nöyryytetty kylläkin. No, jonkun ajan kuluttua erosi kumppanistaan - no silloin ei enää ottanut minuun kontaktia. Sitten tuli uusi jonkun ajan päästä kuvioihin - no sitten alkoi kyyläillä ja taisin olla taas joku kielletty hedelmä siinä. Sen jälkeen hänen kätöksensä onkin ollut lähinnä häiritsevää.
Kerrot myös, että eka kumppania tuotu "näytille" mustasukkaisuudenherättämistarkoituksessa. Oletko tästä aivan varma?
- No ainakin yritti käyttää sitä tilaisuutta hyödykseen.
Ajattelin, että, kun saman sukupuolisista suhteista on kyse, niin että sortui epätoivoisiin temppuihin. Mutta silti aika ruma temppu ja mitä niin pahaa se kumppani oli tehnyt, että hän säätää selän takana. Puhumattakaan siitä kolmannesta tietämättömästä osapuolesta eli minusta - itse en toimisi näin. Jos minä epäisilin että joku on minuun ihastunut (ja minä häneen) niin olisihan se sanomattakin selvää, että kyllä se sattuu siihen toiseen. Ja kun olen suhteessa - olen suhteessa, en tee mitään virityksiä muualle.
Unohda toi nainen, jos voit. Kuulostaa siltä, että hänen kanssaan polttaa näppinsä tai olet tulkinnut toisin kuin tarkoitti.
Noh, poltin jo.
Vaikea päästä yli, jos joutuu hautomaan kaikkea tätä sisällään, siksi kirjoitin tänne.
En vain voi tajuta, mihin se kaikki tunne katosi? Kun on tosi kylmä ja ylimielinen. Olen välillä tosi ujo, kun on voimakkaat tunteet ja se vaan näyttää ärsyttävän häntä. Sitten, jos välillä yritän olla normaalisti kun on tavallaan pakko tulla toimeen ja vaikka yritän jotain normaalisti jutella niin hän vaan katsoo nenänvarttaan pitkin ja puhuu vaan tosi ylimielisesti takaisin.
niin, jos asiat eivät ole edenneet niin kuin olisi ollut toive, alkaa kiukuttelu ja mielen pahoittaminen.
toista ihmistä ei voi muuttaa, itseänsä voi
Ei liity enää ap:n, mutta tätä ilmiötä itsekin ihmettelen palstalla, kirjoittajat näyttävät odottavan ja vaativan toisilta osapuolilta aktiivisuutta, täällä voihkitaan monessa ketjussa vuosikausia, miksei toinen tee aloitetta, katsoitko mua vai etkö, onko tässä jotain vai ei, anna joku vihje, plaa palaa, miten luulette voivanne muuttaa toisten käytöstä, tehkää itse jotain.
Passiivisuus on huono ominaisuus, sillä ei saa elämässä mitään, itse en olisi saanut ainuttakaan kumppania, jos en olisi ihan ite tehnyt asialle jotain, en olisi myöskään saanut opiskelupaikkaa, työpaikkaa, ystäviä, asuntoa jne. Jos olette kotoanne oppineet passiivisen käytösmallin, opetelkaa siitä pois, netissä voihkimalla ei saa mitään.
Kyllä monet voi tykätäkin tuollaisesta makupala -katseesta, kun kyseessä ei ole mikään random tyyppi vaan olette jo ihastuneita.
Ite ainakin tykkäisin jos tulis oikealta tyypiltä.
No niin, sehän se ero onkin, että on ihan eriasia kun on oikea tyyppi kyseessä ja molemmilla tykätty ja kunnioitettu olo. Tässä ei kuitenkaan ole. Siinä sen tavassa vaan on jotain kylmää ja outoa. Vaan kyttää oman parisuhteen aikana ja on selkeästi omassa päässään olevinaan jotain (ilmeisesti "se mies"). Miksei voi lähestyä niin kuin normaalisti ihmiset toisiaan lähestyvät jos on kerran tunteita? Kun tuntuu siltä, että hän kyllä tietää että mulla on tunteita ja siksi tekee tota. Että ei voi täysin päästää irtikään, vaikka on suhteessa (ja miksi järkkäsi sinne itsensä sitten, ois ollut hedelmällisempää pysyä sinkkuna). Niin kuin tuolla edellä mainittiin niin varmaan kimmastui kun tuo mustasukkaisuusleikki meni plörinäksi. Ja ottaa sitten seuraavan, kenet helpoiten saa.
Tottahan tuo on täytyy olla aloitteellinen.
Ihastuksen kohdalla se vaan on vaikeaa, jos nähdään paljon arjessa, nostaa kynnystä. Varmaan helpompaa lähestyä vähemmän tuttua tai jossain tapahtumassa tai bileissä. Vaikka ainahan siinä täytyy oma mukavuusalue ylittää, ei helppoa, ei.
Mulla on just tää passiivisuus ongelma... Oon aina monta vuotta niin palavasti ihastunut mut en oo ikinä tehnyt asian eteen mitään.
Mulla se johtuu täysin huonosta itsetunnosta.
Ei kaikkien tarvitse tehdä aloitteita, jos aloitteen tekeminen on vaikeaa kannattaa edistää asiaa muilla keinoin, kuten esim flirtillä, jolloin toinen voi tehdä aloitteen.
Koko aloitus oli niin sekava, että en ymmärtänyt siitä edes mikä on ongelma.
Samaa mietin minäkin 😅
Muuttunut käytös ihastuneesta kylmäksi ja ylimieliseksi pääpiirteissään.
Myönnän, että on vähän sekava kun en tahtonut liian tarkasti kirjoittaa. Muuten kyllä tunnistaa itsensä niistä. :P
Joo, selkeesti koittaa lopettaa sun tykkäämisen, kun ite ei o enää kiinnostunut.
Selvä homma, ei ole susta kiinnostunut koska ei lähestynyt kun oli sinkkuna.
Kiitos kaikista kommenteista ja kiva, että asiaan tuli keskustelua.
Se on jännä, miten sen toisen kanssa voi olla niin yhtä, mutta samalla niin kaukana. Hänellä on oma elämä, joka vääjäämättä kulkee kuitenkin kauemmaksi omastani. Oli hänen sosiaaliset taidot sitten mitkä hyvänsä, rankinta on se, kun tuntee että tässä on kaikki, mutta samalla joutuu siitä kaikesta luopumaan. En tiedä onko täällä ketään muuta, joka olisi kohdannut ihmisen, joka on samalla niin oikea, mutta samalla niin väärä. Tiedänhän itsekkin, etten tule loppuelämääni täällä viettämään ja tiedän, että hän on rakentanut elämänsä tänne ja tuskin siitä luopuu. Ajatus siitä, että se ei ollut hän ja että emme enää koskaan näkisi tuntuu tosi luonnottamalta saman aikaisesti. Ihan kuin tällä jutulla olisi joku ihan oma todellisuus ja mieli shokeeraantuu, kun me ei ollakkaan yhdessä oikeasti vaikka koko ajan tunuu että ollaan.
... ja vielä lisään että kiitos niille, jotka jaksoivat sanoa edes muutaman rohkaisevan sanan. Teistä on ihan oikeasti ollut apua, vaikka se tuntuu tosi pieneltä ja mitättömältä eleeltä. Kiitos<3
Jospa hän ei vaan vastannut odotuksiasi, mutta ehdit ihastua. En tuon perusteella puhuisi vielä häiriökäyttäytymisestä, ei vain ole sitä mitä haet.