Matti Apunen Björn Wahlroosin linjoilla

Siinä Matti Apunen alkaa jo olla Björn Wahlroosin kanssa, samaa mieltä, että pitää mennä kuolema edellä. Ei niillä kuolleilla ihmisillä niin väiliä ole, kunhan kapitalistien kirstuun kilahtelee mammonaa.

Hän tuumaili, että nyt pitäisi viruksen antaa pyyhklä koko maan ylitse ilman estoja.
Se takaisi kapitalisteille tuottoja nopeasti. Muutoin tilanne pitkittyy ja rahakone ei toimi.

Tämä sälli melkoinen fasisti. Ihan oikeasti. N yt se nähdään. Hän tappattaisi suomalaisia rahan takia.

Tiedättekö Apusen osoitteen? Huutokauppakeisari sai paskaa postilaatikkoonsa.
Saas nähdä saako Apunen terveisiä kansalta.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei ahneelle voi tulla mieleen, että pitkittämällä voidaan henkiä pelastaa rokotetta odotellessa(Saksassa jo ihmiskokeissa). Varsinkin kun mitään todistettua näyttöä ei täysin toimivasta immuniteetista ole.
Mutta huomasitko ettei Busines Finlandin toimissa ollut ollut mitään moitittavaa, mutta silti populisti kansan tahdon mukaan pyysi uutta systemiä jakoon.
Myös tässä puhe lipsahti ihmeellisesti. Kun vielä tilanne on, että testattavasta aineistosta pula, sillä oireettomia saa testata loputtomiin, jos sille linjalle lähtee.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mita-koronatesti-maksaa-yksityisella-puolella-ja-kuka-sen-korvaa/7775852

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Siinä Matti Apunen alkaa jo olla Björn Wahlroosin kanssa, samaa mieltä, että pitää mennä kuolema edellä. Ei niillä kuolleilla ihmisillä niin väiliä ole, kunhan kapitalistien kirstuun kilahtelee mammonaa.

Hän tuumaili, että nyt pitäisi viruksen antaa pyyhklä koko maan ylitse ilman estoja.
Se takaisi kapitalisteille tuottoja nopeasti. Muutoin tilanne pitkittyy ja rahakone ei toimi.

Tämä sälli melkoinen fasisti. Ihan oikeasti. N yt se nähdään. Hän tappattaisi suomalaisia rahan takia.

Tiedättekö Apusen osoitteen? Huutokauppakeisari sai paskaa postilaatikkoonsa.
Saas nähdä saako Apunen terveisiä kansalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu