Kokoomus varasti knsalta satoja mijardeja kun Katainen valehteli kultakaivoksia 50 kertaa kalliimmiksi kuin totuus oli, ja esti valtion kullantuotannon sekä varasti kulta-, ja muut aarteet maailman sijoittajille.
”Miljardiluokan investointi valtiolliseen kaivosyhtiöön ei ole pääministeri Kataisen mielestä perusteltua.”
https://yle.fi/uutiset/3-6136813
”Noin 20 miljoonaa euroa maksanut Pampalon kaivos työllistää tällä hetkellä noin 75 ihmistä”
https://yle.fi/uutiset/3-5319666
”Pampalon viime vuoden kultatuotannon arvo oli noin 35 miljoonaa euroa.”
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/pampalosta-nousi-kultaa-35-miljoonaa-euroa/c155b2de-2090-39c7-a0b5-438f236490e0
Kittilän kultakaivoksen tiedossa olevat malmivarat ovat noin 27 miljoonaa tonnia. Yhdessä malmitonnissa on kultaa noin 4,64 grammaa. Yhtiö arvioi, että kaivos toimii vuoteen 2034 saakka.
https://yle.fi/uutiset/3-10076184
”Jos perjantaina julkaistua löydöstä - 3,5 kilogrammaa tonnissa - vertaa Kittilän Petäjäselän lupaaviin koekairauksiin, on siellä päästy 30:een grammaan tonnissa. Yksi aiemmista Rompaksen(Ylitornion) näytteistä on osoittanut kultaa olevan vieläkin enemmän, jopa 12,8 kilogrammaa tonnissa.”
https://yle.fi/uutiset/3-6148478
Pelkästään Yitorniolla Kokoomuksen varastamien aarteiden kohdalla valtio menettää paljon yli 100 miljardia euroa.
Miten vitun tyhmä pitää olla että äänestää Kokoomusta?
12
125
Vastaukset
- Anonyymi
Kokoomus ja EK:n Häkämies järjestivät yhdessä kansalta hyvävelihuiajreille varastamisen. Kokoomusmediat alkoivat rummutaa sitä kuinka EK:n Häkämies vaati heti yritysten tukemista miljardeilla. Syöpämedioissa asia oli muotoiltu niin, että JOS MARININ HALLITUS EI HETI ANNA YRITYKSILLE VÄHINTÄÄN MILJARDIA, TUHOAA HALLITUS KYMMENIÄ TUHANSIA TYÖPAIKKOJA TAHALLAAN, JA SE ON MARININ SYY. ...Annettiin ymärtää että tpahtuu kuten aina. Kokoomusmediat rummuttavat "totuuttaan" kansalle niin kauan että se alkaa uksoa ja Marinin ura on ohi.
Hallituksen toimissa vituttaa, että se alistui Kokoomus-syövän uhkailu-kirstykseen ja puukotti itseään jalkaan. Jatkossa hallituksen tulisi tehdä kaikkensa Kokoomus-syövän hävittämiseksi kaikkialta virastoista ja ryhtyä toimimaan itseensä luottaen ilman, että joku EK ryhtyy sanelemaan mitä pitää tehdä.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ek-vaatii-hallitukselta-taloustoimia-ehdottaa-kymmenen-kohdan-hataapupakettia-yritysten-tukemiseksi-jokainen-hukattu-paiva-kaataa-yrityksia/7766130#gs.4z87ib- Anonyymi
Häkämies-...
- Anonyymi
Ko. pitäisi saada mielisairaalaan. Kokkarit on hyvinvoivien gobalisti suuryrittäjien ja rikkaiden asiaa ajava puolue, jonkun nuoren tyhmän äänestyskäyttäytymisen ymmärrän, kun uskottelee valeharhoja itselleen, että pääsee piireihin, jos äänestän heitä, mustakin tulee kaunis, rikas ja rohkea.
- Anonyymi
Kokoomushan ajaa ainoastaan Suomen n.5% rikkaimman eli miljonäärien etuja muut saa tyytyä olemaan maksumiehiä eli mahdollistaa tuo kusetus, joka nyt korona aikana on paljastunut koko kansalle. Realistisesti ajatellen Kokoomuksen kannatus pitäisi olla tuo 5% mutta kun ihmiset eivät ole rationaalisia.
- Anonyymi
Sen ymmärtää, että Kokoomuksen palkkaamat moraalittomat trollit suoltavat rahasta keskusteupalstoilla valhepropagandaa, ja että rosvot ottavat kaikkialla kantaa rikollisuuttaan piillottaakseen ja huijatakseen muita. Se taas on anteeksiantamatonta, mikäli aivot omistava rehllinen ihminen kannattaa Kokoomusta vain siksi koska pitää aivonsa narikassa, jotta ne eivät rasittuisi.
- Anonyymi
Ihanan tuore uutisketju. Kannatan!
- Anonyymi
666
Joko tyhmä tai sitten RIKAS..... eliittiä..
- Anonyymi
Pelkästään Yitorniolla Kokoomuksen varastamien aarteiden kohdalla valtio menettää paljon yli 100 miljardia euroa."
Maailman suurin kultakaivos-alue... ja niitä enemmänkin- kaikki menossa ulkomaiden hyväksi- kokoomuksen tekemän kaivoslain takia - Anonyymi
Tottakai äänestän Kansallista Kokoomusta koska se on Suomen suosituin. Olen osa voittaja tiimiä!
- Anonyymi
En ole koskaan äänestänyt enkä
tule äänestämään kokoomusta
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?691329Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11920Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79852Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.89749Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt50661- 53654
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46584Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot132569Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv40559Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.45537