Minulla on ollut lapsesta asti ptsd, ja olin myös motorisesti kömpelö. Muistan, kuinka usein esim. liikuntatunneilla vain seisoin tumput suorina varsinkin joukkuepeleissä, enkä hahmottanut menossa olevaa peliä ollenkaan. En myöskään tajunnut ollenkaan tanssiliikkeitä mitä näytettiin kun oli tanssia, seisoin jälleen "tumput suorina" enkä hahmottanut yksinkertaisia liikkeitä. Tätä olen miettinyt aina välillä. Onko kenelläkään, jolla on lapsuuden traumoja, ollut mitään tällaista? Voisiko olla jokin yhteys traumalla ja motorisella kömpellyydellä? Muistaako kukaan omasta lapsuudestaan? Miten koitte esim. liikuntatunnit ja joukkuepelit? Entä ylipäätään isossa joukossa olemisen? Ahdistiko se? Kiitos kaikille jotka vastaavat
Lapsuuden trauma ja motorinen kömpelyys
Anonyymi
8237
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Lisään vielä, että joissakin liikunnallisissa jutuissa olin kuitenkin keskimääräistä lahjakkaampi, mutta jostain syystä joukkuepelit ja tanssi eivät kuuluneet niihin, vaan olin ehkä se koko luokan ainut, jolta meni ns. kaikki ohi. Olin luokkani nopein tai toiseksi nopein juoksija, olin todella vahva ja jäntevä, ns. urheilijan vartalo, luokkani vahvin tyttö ja minulla oli nopea reaktiokyky, mistä syystä olin hyvä esim. sulkapallossa ja joissakin kaksinpeleissä. Tein myös omalla ajalla aina kaikenlaisia liikkeitä ja telinevoimistelujuttuja, kävelin käsillä, seisoin päällä, kaikkia kieppejä ja kärrynpyöriä useita tunteja päivittäin. Mutta annas olla kun kyseessä olikin joukkuepeli, niin olin ikään kuin "kytkeytynyt pois päältä" kokonaan. Seisoin kuin saapas muiden keskellä, kaikki meni ohi. Tämä on omituinen ilmiö, jota olen ihmetellyt. Sama ilmiö tanssissa.
Lisään vielä, että joissakin liikunnallisissa jutuissa olin kuitenkin keskimääräistä lahjakkaampi, mutta jostain syystä joukkuepelit ja tanssi eivät kuuluneet niihin, vaan olin ehkä se koko luokan ainut, jolta meni ns. kaikki ohi. Olin luokkani nopein tai toiseksi nopein juoksija, olin todella vahva ja jäntevä, ns. urheilijan vartalo, luokkani vahvin tyttö ja minulla oli nopea reaktiokyky, mistä syystä olin hyvä esim. sulkapallossa ja joissakin kaksinpeleissä. Tein myös omalla ajalla aina kaikenlaisia liikkeitä ja telinevoimistelujuttuja, kävelin käsillä, seisoin päällä, kaikkia kieppejä ja kärrynpyöriä useita tunteja päivittäin. Mutta annas olla kun kyseessä olikin joukkuepeli, niin olin ikään kuin "kytkeytynyt pois päältä" kokonaan. Seisoin kuin saapas muiden keskellä, kaikki meni ohi. Tämä on omituinen ilmiö, jota olen ihmetellyt. Sama ilmiö tanssissa.
Se voi liittyä siihen traumaan, jos trauma liittyy toisiin ihmisiin, kuten useimmiten liittyy, että kun toisiin ihmisiin on vaikea luottaa, ovat arvaamattomia, mahdollisesti ilkeitä, väkivaltaisia... Kyllähän se vaikuttaa. Voi aktivoitua pelko tanssissa tai joukkuepeleissä. Aspergerin syndroomaa voi myös miettiä?
Hei!
Olen Sanoman toimittaja ja olen paha ihminen. Meidän lehti on täyttä kuraa jonka lukeminen on hölmöä.
Miten kommenttisi liittyy aloitukseen?
Tuskin johtuu traumasta. Luultavasti motoriset vaikeutesi ja vaikeis suurissa joukoissa on osa sinua. Kaikilla on vahvuuksia ja heikkouksia.
Ja minulla on samanlaisia vaikeuksia ja syynä on aspergerin oireyhtymä. Se on minulla lievä ja etenkin iän myötä se on lievittynyt paljon.
Joskus 80-90-luvun taitteessa täytyy myöntää että itselläni taisi olla jonkinsortin motorista kömpelyyttä. Liikuntatunnithan oli ihan hirveitä kun piti lähtee juoksee esimerkiksi pesiksessä tai yleensä tai joku 100metrin juoksu.. kaikki katso, maitohapot jylläs, en ollu urheilullinen. Kerran kompastuin omiin jalkoihin voi nolo ja prkl. Helvettiä se oli. Nykyään oon kyllä hyvinkin sporttinen mutta huonojen kokemusten tuoma pieni alkoholismi ei kyllä tuota motoriikkaa todellakaan ei oo parantanu..