Rakkaus, Kevät, ja Mustan Kuun Lapset

Se olen minä, kuka palvoo Saatanaa. Kun vaellan minä Ensilumi metsän pohjalle, saamme me demonit ja enkelit nähdä kaiken, miten aurum loistaa, ultrasyksy toisena värinään, väri avaruudesta kaikessa pelottavuudessaan, sentään on toivottavasti howard philips' lovecraftin ihannoinnista aika jo jättänyt, sillä heikkoa ihmistä ei saa tahallaan säikäytellä. Huiskaisen hiukset kasvoiltani. Sacred Spiritess on jo onneksi tehnyt kaiken, ettei Spirites'in tarvitsisi enää jumalauta Jumalaa haastaa saunomiskisaan ilmaston ns. muuttumisen symbolisena tekona, olkoonhan vaan niin että mun mielestä Jumala on Saatana, ja jos en olisi humaltunut rakkaudesta, sanoisin varmaan että "rakkaudesta Saatanaan Hänen ja minun mysteeriäni ei pidä paljastaa tokikaan ihmisten revittäväksi." <3 (tämä on kirjoitettu meidän sellaisten puolesta, että kysymys? -kun corpsepaintit lentää naamarille, voisiko ees mun kohdalla olla kysymys syvästä inhimillisestä epävarmuudesta, ja ihan oikeesti. Kyllä miehetkin saa vittu pelätä ja itkeä mun olkaani vasten, niin, että kuka tässä mun asemassa kaiken kokemani väkivallan jälkeen haluaa mua auttaa, he ovat.... kuka palvoo Saatanaa. Sanat loppuu. Tiedän pyhimyksiä. Heillä on rajansa. Nimenomaan koskemattomuuden. Minulla on rajani. Niin ikään koskemattomuuden. Ei tämä oma sana tunnu edes aina riittävän, ei lähellekään. Kutsun tätä lukemaan jokaisen, jotka haluavat miehenä sylissäni levätä. Ei liene tarpeellista edes kertoa, t. Norjalainen prinsessa jonka värit on valkoinen ja kulta, mut mitä hittoa väliä, sillä te minut tunnette. Corpsepaintit tai jotain muuta lentää naamalle ;) ) Rakastan teitä <3..... niin ja se joka ei rakasta minnuu ja minun ystävii niin älkää please vastatko mä en jaksa enää tapella ku mua on kiusattu koko ikäni :(