Olen lueskellut näitä viestejä ja kauhistunut ihmisten tietämättömyyttä asioista. On helppoa ajatella, että vanhemmat eivät vaivaudu kasvattamaan lapsiaan, lapset ovat villejä ja sitten haetaan ADHD-diagnoosi ja purkillinen pillereitä ja saadaan lapset huumattua hiljaisiksi ja vaivattomiksi.
Näin ei kuitenkaan todellisuudessa ole. ADHD on lapsella jo syntyessään ja arki takkuaa siihen malliin, ettei se etevin ja parhainkaan kasvattaja aina keksi keinoja, miten lapsen kanssa toimitaan. Kun tuota takkuamista on muutama vuosi ollut, vanhemmat lähtevät lapsen kanssa tutkimuksiin. Tutkimusrumba on usein pitkä ja vaativa ja sen aikana testataan niin lapset kuin vanhemmatkin moneen kertaan. Huonoista kasvatustavoista johtuvat ongelmat karsiutuvat sen matkan varrella moneen kertaan.
Kun vihdoin kenties vuosien tutkimusten jälkeen lapselle annetaan ADHD-diagnoosi, on se usein perheelle suuri helpotus, koska lapselle aukeaa sen jälkeen tie avun saantiin. On olemassa puheterapiaa, toimintaterapiaa, musiikkiterapiaa, ratsastusterapiaa, perheterapiaa, vuorovaikutusterapiaa, psykoterapiaa - kaikkien tarkoituksena kehittää lapsen kenties hyvinkin puuttellisia taitoja eri osa-alueilla ja parantaa hänen mahdollisuuksiaan selvitä tässä yhteiskunnassa. On mahdollisuus saada lapsi pienryhmään tai lapselle avustaja kouluun. Jos näistä kaikista ei lapselle riittävää apua ole, voidaan niiden tueksi kokeilla myös lääkitystä. Lääkitys ei tee lapsesta rauhallista, vaan parantaa lapsen kykyä keskittyä, jotta hän kykenisi opiskelemaan, hankkimaan ystäviä, käymään kaupassa - ihan normaaleja arkisia asioita.
Moni aikuisena diagnosoitu on joutunut elämään lapsuutensa häiriköksi ja tyhmäksi leimattuna, usein sortuneena päihteisiin tai rikollisuuteen. Vasta kun ongelmille on löytyny nimi, on myös itseymmärrys ja avun saanti mahdollistunut. Monelle lääkitys on tuonut suuren avun - ikuinen veuhtominen paikasta toiseen on rauhoittunut, usein myös päihdeongelma on asettunut toisiin uomiin, työpaikka onnistutaan säilyttämään ja ystävyyssuhteetkin alkavat toimia.
Kukaan vanhempi ei taatusti ala syöttää lapselleen lääkkeitä, ellei katso sen olevan vähemmän haitallinen vaihtoehto. Kukaan vanhempi ei syötä lääkkeitä lapselleen päivääkään enempää kuin on tarpeen. Jokainen vanhempi miettii ja ottaa selvää lääkityksestä ennen sen aloittamista. On aika mieletöntä pilata keskustelupalsta vänkäämällä samasta asiasta sadan viestin verran - jos jossain jenkkilässä määrätään lääkkeitä herkästi, eivät siihen syyllisty suomalaiset lääkärit eivätkä etenkään vanhemmat.
Näin ei kuitenkaan todellisuudessa ole. ADHD on lapsella jo syntyessään ja arki takkuaa siihen malliin, ettei se etevin ja parhainkaan kasvattaja aina keksi keinoja, miten lapsen kanssa toimitaan. Kun tuota takkuamista on muutama vuosi ollut, vanhemmat lähtevät lapsen kanssa tutkimuksiin. Tutkimusrumba on usein pitkä ja vaativa ja sen aikana testataan niin lapset kuin vanhemmatkin moneen kertaan. Huonoista kasvatustavoista johtuvat ongelmat karsiutuvat sen matkan varrella moneen kertaan.
Kun vihdoin kenties vuosien tutkimusten jälkeen lapselle annetaan ADHD-diagnoosi, on se usein perheelle suuri helpotus, koska lapselle aukeaa sen jälkeen tie avun saantiin. On olemassa puheterapiaa, toimintaterapiaa, musiikkiterapiaa, ratsastusterapiaa, perheterapiaa, vuorovaikutusterapiaa, psykoterapiaa - kaikkien tarkoituksena kehittää lapsen kenties hyvinkin puuttellisia taitoja eri osa-alueilla ja parantaa hänen mahdollisuuksiaan selvitä tässä yhteiskunnassa. On mahdollisuus saada lapsi pienryhmään tai lapselle avustaja kouluun. Jos näistä kaikista ei lapselle riittävää apua ole, voidaan niiden tueksi kokeilla myös lääkitystä. Lääkitys ei tee lapsesta rauhallista, vaan parantaa lapsen kykyä keskittyä, jotta hän kykenisi opiskelemaan, hankkimaan ystäviä, käymään kaupassa - ihan normaaleja arkisia asioita.
Moni aikuisena diagnosoitu on joutunut elämään lapsuutensa häiriköksi ja tyhmäksi leimattuna, usein sortuneena päihteisiin tai rikollisuuteen. Vasta kun ongelmille on löytyny nimi, on myös itseymmärrys ja avun saanti mahdollistunut. Monelle lääkitys on tuonut suuren avun - ikuinen veuhtominen paikasta toiseen on rauhoittunut, usein myös päihdeongelma on asettunut toisiin uomiin, työpaikka onnistutaan säilyttämään ja ystävyyssuhteetkin alkavat toimia.
Kukaan vanhempi ei taatusti ala syöttää lapselleen lääkkeitä, ellei katso sen olevan vähemmän haitallinen vaihtoehto. Kukaan vanhempi ei syötä lääkkeitä lapselleen päivääkään enempää kuin on tarpeen. Jokainen vanhempi miettii ja ottaa selvää lääkityksestä ennen sen aloittamista. On aika mieletöntä pilata keskustelupalsta vänkäämällä samasta asiasta sadan viestin verran - jos jossain jenkkilässä määrätään lääkkeitä herkästi, eivät siihen syyllisty suomalaiset lääkärit eivätkä etenkään vanhemmat.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen kanssasi samaa mieltä, näillä sivuilla kirjoittajat ovat kuin pieniä lapsia hiekkalaatikolla, ei ole äitiä neuvomassa,ettei saa heittää hiekkaa toisten silmille tms.
Olen saanut sukuni, naapurieni, opettajien vihat osakseni, olen ollut huono kasvattaja, koska lapseni koulunkäynti takkusi raskaasti. En vaatinut läksyjen lukua, tehtävien tekoa heidän mielestään, mutta kun eivät tienneet, mitä tuskaa perheessämme käytiin, he vain olettivat.
Nyt lapseni on nuori aikuinen, saanut paljon erilaisia terapioita, mutta vasta murkkuikänsä jälkeen. On erittäin arka ja haavoittuvainen, saanut niin paljon pilkkaa "osaamattomuudestaan". Meillä ei todellakaan ole leuhkittu, lapsesta tulee lääkäri tms, meillä on itketty, kunpa saisi koulunsa kunnialla jotenkin läpi. Alueemme lääkärit eivät tainneet edes tietää, mitä olisi joku adhd tai edes sinnepäin. Syitä haettiin vaikka mistä, kotona käytiin tutkimassa lääkäriä myöten, ja loppujen lopuksi toteisivat, onpa lapsi hyväkätöksinen heille.
Olen todennut, että lääkkeet ovat olleet lapsellemme kauhistus murkkuiästä lähtien, oksensi ja piilotteli niitä. Ainoa keino on ollut terapiakäynnit. Siihen ei kotiväellä ole ollut kuin tietä päästä lapsen ajatusmaailmaan. Mutta - vieraalle, sitten jo tutulle, on huolet kerrottu ja yhdessä ongelmia ratkaistu.
Meillä ei ole käytetty siis lääkkeitä, mutta itse olen ollut elämäni ajan ns. luomun käyttäjä, sitä on annettu perheessä muillekin, terveellistä ravintoa ja hyväksytty, yksi on erilainen, riehuva, herkästi masentunut, yksinäisyyteen pakeneva lapsi. Tuskallista katseltavaa. Siksipä tuntuu uskomattomalta, että joku väittää, kasvata lastasi paremmin tms. Sitä voi sanoa vakavasti tietämätön, välinpitämätön, itse henkisesti tyhmä ihminen näillä palstoilla.
Isät, jos olette nimimerkkien takana, oletteko aidosti tukeneet lastanne, vaimojanne jne. Mutta-tulen kertomaan mahd., mitä luettavaa sain USA:ssa käydyistä vanhempien barrikadeille nousemisesta. Siellä on tietyissä osavalitoissa todella noustu vastustamaan pakkosyöttämistä Ritalinille jne. Siellä ei enää hyväksytäkään, että lapsi viedään väkisin vanhemmilta vain siksi,että lapselle ei anneta Ritalinia.
Kuitenkin jokuhan se on ihmisen ruumiissa, kun tekee täysin päinvastoin kuin ns. normaalit ihmiset ja itkee sitten, miksi teen näin. Ostin Matti Nykäsestä kertovan kirjan ja itkin.
Mitä mieltä olette ja tietoisia kirjasta: Indigolapset. Mistä sitä vihreää merilevää saisi, sitähän saa USA:ssakin vain tietyistä kaupoista? Onko tietoa,kokemuksia tms? Haluaisin kuulla ajatuksia tästä.
Ja vielä, jopa ajattelen, että olemmeko me vanhemmat, joiden lapset käyttäytyvät kuin "adhd"-laiset, jotenkin kuin pioneereja uudenajan edessä, pakotetaan ravintotuottajat myymään meille puhtaampaa ruokaa jne. JOko nyt on tullut aika: puhdasta ruokaa, ei keinoteikoisia aineita, saamme valita, mitä ostamme siis lapsemme tarvitsevat kaikista myrkyistä vapaata ruokaa, kuten me itsekin. Tässäkö olisi selitystä, olemme tietynlaisia uuden ajan airueita.
Hyvä, satunnainen kulkija, kirjoitit hienosti ja asiaa.
Psykiatri Matti Wallinin sanoja:"ADHD:lle pelkkä lääkitys on tehokkaampaa kuin pelkkä terapia ja lääkityksen ja terapian yhdistelmä vähän tehokkaampaa kuin pelkkä lääkitys."
Ei, ei... ei minulla ole linkkiä tuohonkaan. Hän on sen minulle henkilökohtaisesti kertonut ja myöskin tv:ssä sen maininnut.