Miten seurakunnan vanhimmat ja konventti puhujat nyt oikein jaksavat, kun ei pääse etukorokkeille esille esiintymään ja näyttämään itseään.
Kovalla tavoittelemisella kun on ensin saanut asemansa ja nyt ei narsistisesti pääse lavalle, niin ahdistaako se ja tympäisee ei aploodeja ja mielisteliöitä kehumassa.
Joutuu saman työn kuitenkin ohjelmia varten tekemään ja ehkä vähän enemmänkin tänäaikana, vaan ei enää ihmisten edessä kukkoillen.
Opettaako Jehova nöyryyttä näin?
Jehova opettaa
11
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Paljonkohan lahjoitukset ovat vähentyneet, kun korona on ongelma ympäri maailmaa? Ehkäpä Jehova haluaa opettaa että rahaa ei tule ilmaiseksi ja kannattaa toimia niin että tule mitään oikeudenkäynti korvauksia.
Ehkä tämä kriisi tekee toisaalta hyvää eri uskonyhteisöjen jäsenille, säästetään aikaa ja rahaa. No kun horola-viirus helpottaa, niin aivan varmasti kaikki pidätelty into ja kaasu purkautuu suolikaasufanfaareina tyrmäävän ihastuttavasti korokkeelta käsin. Pitää vain malttaa odottaa juhlahetkeä kärsivällisesti. jt voivat myös käyttää hyödyllisesti karanteeniajan. Nimittäin aina on hiottavaa pyrstökaasuttelussa. Täällä voi jakaa henkistytneitä vinkkejä veljille ja sisarille. Voin aloittaa : hernevelli kaasuuntuu paremmin kun kinkkaa kävelemisen sijaan.
- Anonyymi
Myös linssikeitto aiheuttaa pärinää pyrstössä.
Anonyymi kirjoitti:
Myös linssikeitto aiheuttaa pärinää pyrstössä.
Sillä lailla. Lisää vaan henkistytyneitä vinkkejä.
- Anonyymi
Tavoitelkaa palvelusetuja mielistelemällä vanhimpia, miten nyt nimitysten laita, kun ei pääse salilla mielistelemään ja konventeissa nöyrän näköisenä touhuamaan?
Aletaanko vihdoin huomioimaan todelliset seurakunnan auttajat, eikä vain ulkokultaiset.
No enpä tiedä muuttuuko kun, nykyiset vanhimmathan valitsee avustavat ja vanhimmat heidän mielusiansa ja itse ovat ulkokultaisella käytöksellään virkansa saaneet. - Anonyymi
Jehovien tulisi lopettaa:-)
- Anonyymi
Nyt on taasen vale liikkeellä, meidän seurakunnan vanhimmat käyvät riskiryhmään kuuluville kaupassa, auttavat kodin askareissa, huolehtivat rakkaudella pyyteettömästi, kaikista tarpeista, soitto vaan ja tulevat valtakunnan hymy suisina auttamaan, jopa omista rahoista maksavat tarvittaessa.
Kierros viikolla kierrosvalvojakin oli käynyt vanhan veljen luona siivonnut, laittanut ruuan ja jopa vaihtanut vaipat. Täten näytti esimerkkiä muille nöyryydestään. Tietenkin auttavat henkisesti voidellen lohdutusta, ymmärtäväisiä ja huomaavaisia kun ovat.
Kiitos heille kuuluu.- Anonyymi
Se siittä tuleekin, että joutuu stressin vuoks ennenaikaisesti sänkyyn, kun on todistaja. Sitten kroppa vaan väsyy ja paska tulee housuun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se siittä tuleekin, että joutuu stressin vuoks ennenaikaisesti sänkyyn, kun on todistaja. Sitten kroppa vaan väsyy ja paska tulee housuun.
Hallintoelimelle ja haaratoimistokomiteoille tulee "se" housuun, muutenkin, lähestyvässä Jumalan suuren päivän sodassa.
Siinä ei edes vaipat auta. - Anonyymi
Meille seurakunnan vanhimmille on kunnia-asia, rakkaudella ja aivan pyyteettämästi huolehtia kaikista riskiryhmäläisistä. Todellakin useat meistä maksavat omista pienistä rahoistaan tuomansa ruokakassinkin, sekä muutenkin avustamme kaikissa asioissa heitä, meille niin rakkaiksi tulleita vanhuksiamme. Palvelemme auliisti heitä myös lainopillisissa asioissa hyvästä sydämestä, ja aivan veloituksetta mm. tuomalla heille valmiiksi esitäytettyjä testamentteja, joihin he voivat laittaa allekirjoituksensa. Myöskin he voivat antaa meille arvoesineitä ja arvopapereita säilytettäväksemme, ja tämänkin palvelun annamme aivan ilmaiseksi. Terv. Kierrosvalvoja.
- Anonyymi
Niin kyllä helluntailaiset sekä jopa missään seurakunnissa käymättömät esim. sosialistit ovat paljon, paljon ahkerampia muistamaan muita kuin mitä me olemme. Emme voi missään olosuhteissa kilpailla teoissa heidän erinomaisuuttaan vastaan. Pyrimme noudattamaan Tyatiran seurakuntana loppuun asti Jeesuksen sanoja ja se on ainoa vahvuutemme. Hellut eli Sardeksen seurakunta on ikään kuin kuninkaallinen papisto suuren kuninkaan palveluksessa ja kantavat kunniaa sen mukaisesti.
Sosialistit puolestaan ovat kuin hopea-aarteita.
Emme ole ykkösiä kaikilla saroilla, vaan ainoastaan loppuun asti sanan noudattajina. Puhujalavoille emme kaipaa kovin paljon sillä meillä on paljon harrastuksia ja niihin on sydämemme kiintynyt ja niihin me annamme rahaamme ennen kuin seurakunnan käyttöön usein. Toki ne, jotka ovat paljon rahaansa uhranneet seurakunnan hyväksi asuvat sydämineen puhujalavoilla mielellään.
Missä aarteesi on siellä on sydämesi.
Itse joskus toivoin voivani antaa 20 euroa viikossa seurakunnalle, mutta se estyi ja nyt ei tee mieli antaa juuri mitään paitsi jos saa lehden tai kirjasen, koska ei tahdo antaa petoviili oikeudenkäynneistä aiheutuneisiin kuluihin.
Eli on suoraan verrannollista summaan jonka lahjoittaa seurakunnalle se miten paljon tahtoo puhua. Ja kääntäen verrannollinen summaan jonka kuluttaa seurakunnan ulkopuolisiin harrastuksiin.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1731174
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?45619Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55559Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä301554Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t223532- 50514
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45502