Moi,
Minulla ja exällä 3 poikaa,11v,13, ja 18v,ex lähiomainen.
Ovat kirjoilla exällä ja tapaamiset 50-50.
Nyt kuitenkin jo jonkin aikaa narsisti exä on pyrkinyt vähentään mielivaltaisesti tapaamisiamme poikieni kanssa.
Asumme aika lähellä toisiamme (n.3km).
Miten jumalauta joku äiti voi käyttäytyä noin?Osaako joku sanoa miksi?
Olemme olleet erossa kohta 10v ja olen aina ollut lasteni lähellä,aviossa ja sen jälkeen,olen hankkinut ja hankin edelleen tarpeen mukaan vaatteita ym.tarpeellista kasvun mukaan.
Oon niin paljon kuullut ja nähnyt niitä isiä ja hiukan äitejäkin jotka eivät huolehdi omistaan,miks helvetissä sitten me isät jotka oikeasti ovat isiä kohdellaan näin?
Tää on täysin käsittämätöntä,miksi äiti haluaa satuttaa tällä tavalla.
Olen viimeseen asti pyrkinyt välttään riitoja mutta näyttää siltä että on pakko viedä asiaa eteenpäin jossa ainoastaan lapset kärsii.
Nytkit tilanne on se ,että poikien (2kpl) piti tulla perjantaina ja sitten lauantaina ja nyt sunnuntaina mutta exän mukaan pojat ei halua,no ilmeisesti tulevat maanantaina ja saavat olla 2 PÄIVÄÄ isällä koska exä on näin päättänyt.
Mitä tälläisen naisen kanssa pitäisi tehdä,ehdotuksia ?
Ihminen on niin vaikea,haastava ja ennenkaikkee narsisti joten kaikki vinkit otetaan vastaan.
Rakastan poikiani yli kaiken ja olen aina elänyt heidän ehdoillaan kuten varmasti moni muukin isä,alkaa vaan vituttaan tää toiminta kun isällä ei ole mitään väliä.
Kiitos ja anteeksi..
Omien lasten tapaaminen todella vaikeaa
2
126
Vastaukset 2
- Anonyymi
Kun nuo pojat ovat noinkin vanhoja, niin heidänhän olisi hyvä saada päättää tapaamisista. Tiedän, ettei se koskaan eroperheissä niin jostain syystä mene, vaan vanhemmat määräävät, missä lapset milloinkin ovat aina sinne täysi-ikäisyyteen asti. Onko tuo nyt niin paha, jos ojat haluavat tulla vasta maanantaina? Vanhin poikasi on 18, joten hän voi käydä sulla kylässä silloin kuin haluaa tai vaikka muuttaa asumaan luoksesi.
Niin se vaan menee ett lapselle se äiti usein vain on tärkeämpi, vaikka isä olisi kuinka hyvä isä. Tavaroilla ei lasten kiintymystä saa. - Anonyymi
Ihmettelen myös miksette sovi suoraan lasten kanssa tapaamisista. Luulisi heillä olevan jokaisella omat puhelimetki jo kun ohat noinkin isoja. Ei siinä heidän äitinsä lupaa tarvita koska on normaalia pitäö suoraan yhteyttä omiin lapsiinsa. Itselläni lapset sopivat itse menemisensä isänsä luona ja ilmoittavat minulle. Se on normaalia isompien lasten kanssa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092250- 103896
- 67861
- 48835
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22832Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha538761- 80687
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561