Kirje kummilapselle

Anonyymi kirjoitti:

Ra­kas kum­mi­lap­se­ni, pää­tin kir­joit­taa si­nul­le kir­jeen. Tätä kir­joit­ta­mis­ta olen miet­ti­nut jo jon­kin ai­kaa. Ha­lu­an muis­taa tei­tä jo­kais­ta kum­mi­las­ta­ni täs­sä kir­jees­sä. Kir­jeen kir­joit­ta­mi­nen nou­si vah­vas­ti aja­tuk­sii­ni lu­kies­sa­ni erään kum­miut­ta kä­si­tel­leen kir­joi­tuk­sen leh­des­tä.

Aja­tuk­se­ni va­el­ta­vat sii­hen hie­noon het­keen, kun pi­din si­nua kas­te­ti­lai­suu­des­sa sy­lis­sä­ni. Kas­te­ti­lai­suu­des­sa sain kuul­la kum­mil­le koh­dis­te­tut sa­nat, jois­sa ker­rot­tiin täs­tä ar­vok­kaas­ta teh­tä­väs­tä.

Kun olen jos­kus ky­sy­nyt lap­sil­ta, mil­lai­nen on hyvä kum­mi, he ovat to­den­neet, et­tä hyvä kum­mi an­taa lah­jo­ja. Pel­käs­tään lah­jo­jen an­ta­mi­nen ei ole kui­ten­kaan kum­min tär­kein teh­tä­vä tai vel­voi­te, vaik­ka lap­ses­ta se saat­taa­kin tun­tua sel­lai­sel­ta. Kum­miu­des­sa tär­kein­tä on tu­kea lap­sen kris­til­lis­tä us­koa yh­des­sä lap­sen van­hem­pien kans­sa. Kum­mius voi ol­la elä­män mit­tai­nen ys­tä­vyys­suh­de lap­sen ja ai­kui­sen vä­lil­lä.

Ra­kas kum­mi­lap­se­ni, olem­me saa­neet ko­kea yh­des­sä mo­nia iha­nia yh­des­sä­o­lon het­kiä – ihan ta­val­li­sia ar­ki­sia asi­oi­ta teh­des­säm­me. Mie­les­sä­ni ovat muun mu­as­sa yh­tei­set lei­von­ta­het­ket ja muis­tot mo­nil­ta mat­koil­ta ja ret­kil­tä. On ol­lut ri­kas­tut­ta­vaa myös ol­la mu­ka­na syn­ty­mä­päi­vil­lä­si ja muis­sa juh­lis­sa. Odo­tan ai­na ko­vas­ti si­nun ta­paa­mis­ta­si ja ky­läi­ly­jä­si mei­dän luo­nam­me. Toi­von, et­tä saam­me ko­kea yh­tei­siä mu­ka­via het­kiä jat­kos­sa­kin.

Koen, et­tä kum­min teh­tä­vä muut­tuu enem­män taus­tal­la ole­mi­sek­si, kun lap­si kas­vaa ai­kui­sek­si. Se ei kui­ten­kaan mer­kit­se unoh­ta­mis­ta. Jo­kai­sel­la kum­mi­lap­sel­la­ni on edel­leen oma paik­ka mi­nun sy­dä­mes­sä­ni ja ru­kouk­sis­sa­ni.


Suk­kaa ku­to­es­sa

ajat­te­len si­nua,

olet elä­män kyn­nyk­sel­lä, ovi au­ki,

nuo­ruu­den in­toa täyn­nä

Si­nua ajat­te­len,

mon­ta hil­jais­ta ru­kous­ta,

mon­ta kuis­kaus­ta

rai­to­jen se­kaan lii­tän.


Yk­si kum­min kal­li­sar­voi­sim­pia teh­tä­viä on­kin muis­taa kum­mi­las­ta ja hä­nen per­het­tään ru­kouk­sin. Mo­nes­ti ru­kouk­se­ni ovat ol­leet hil­jai­sia huo­kauk­sia. Eri­tyi­ses­ti olen muis­ta­nut si­nua, ra­kas kum­mi­lap­se­ni, sil­loin, kun olen tien­nyt, et­tä si­nul­la on vai­ke­aa.

Tätä kir­jet­tä kir­joit­ta­es­sa­ni muis­tan eri­tyi­sel­lä läm­möl­lä si­nua, ra­kas kum­mi­lap­se­ni, joka olet luo­pu­nut lap­suu­de­nus­kos­ta­si. Lä­he­tän tai­vaan Isäl­le pyyn­tö­ni, et­tä hä­nen sa­nan­sa kut­su ta­voit­tai­si si­nut.

”Her­ra, osoi­ta mi­nul­le tie­si, ope­ta mi­nua kul­ke­maan pol­ku­ja­si” (Ps. 25:4).


Is­tuim­me pöy­dän ää­res­sä

piir­te­le­mäs­sä

kuun­te­lin pu­hee­si kirk­kaut­ta.

Vie­rel­lä toi­set kas­vot

sil­mil­lään lap­se­ni­lo.

Nyt sei­son ik­ku­nas­sa

kuun­te­len,

syk­syn leh­dil­lä

le­vo­ton kai­ku.

Vä­hin­tä mitä voin teh­dä

on kä­sien ris­ti­mi­nen.


Ha­lu­an kiit­tää si­nua, kum­mi­lap­se­ni, niis­tä kai­kis­ta mu­ka­vis­ta lap­sen kä­si­a­lal­la kir­joi­te­tuis­ta pie­nis­tä kir­jeis­tä ja kor­teis­ta sekä va­lo­ku­vis­ta, joi­ta olen saa­nut. Muis­ta­mi­set ovat tun­tu­neet hy­väl­tä. Tänä ai­ka­na, kun kir­jei­den ja kort­tien lä­het­tä­mi­nen on jää­nyt lä­hes ko­ko­naan, oli­si mu­ka­va saa­da si­nul­ta kort­ti tai uu­si va­lo­ku­va it­ses­tä­si tai per­hees­tä­si!

Rak­kau­del­la

kum­mi­tä­ti­si

Vaula Eskeli

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä