Sub-naista? Mistä löydän sinut?

Kyllä, olen kai sitten pervo ja seksuaalisesti kokeilunhaluinen, täytyy se myöntää. En siis ole mikään kokenut master vaan pikemminkin haluaisin toteuttaa itseäni ja päästä tutustumaan seksuaalisiin nautintoihin, joissa saan olla juuri se pikkutuhma alistava pervo mikä olen.
Ymmärrän, että tämmöisestä kirjoituksesta voi ennakkoluulot olla mitä vaan, mutta tällä osastolla olemme kai kaikki hieman erikoisia tai ainakin uteliaita ja kokeilunhaluisia. =)
Päivittäisessä arjessa olen ihan tavallinen ihminen, käyn töissä ja hoidan vastuullisesti arjen asiat. Olen kohtelias, muut huomioonottava ja asiallinen suomalainen mies. Näitä omia haaveiltani en tyrkytä kenellekään, enkä ole muutenkaan naisia huonosti kohteleva. Olen siis nelikymppinen tavallinen (varattu) mies varustettuna salaisella pervolla mielikuvituksella.
Olen pitkään haaveillut salaisesta kaksoiselämästä, ystävästä jonka kanssa harrastaa upeita leikkejä ja nauttia erilaisista seksikokemuksista. Syynä tähän on se, että itse olen hyvin avarakatseinen ja utelias, mutta vastakappaletta näihin juttuihin ei ole.
Minua kiinnostaa itseäni myös sidottuna oleminen, sekä aistien rajoittaminen (esim. silmät sidottuna). Seksilelut, asut, köydet, kahleet, anaaliseksi, masturbointi, roolileikit ja epätavalliset paikat ovat joitain mitkä saavat minut hyvin syttymään ja mielikuvitukseni vaeltamaan. Voisin kyllä kokeilla antaa omaakin peppuani nätille naiselle strap-on kivaan. Kokeilunhalua siis riittää ja myös Sub-kiinnostusta. =)
Olen itse aika komea ja omaan ihan ok vartalon. Huomiota saan arjessa hymyin ja katsein, mutta kuinka tällaiseen suhteeseen voisi ystävän löytää, eihän tätä voi kenellekään ehdottaa. Varattuna vielä hankalampaa. Olisinkin kiitollinen avusta ja vinkeistä, mistä te muut kinkyt ihmiset olette ystävänne harrastuksiin löytäneet? =)

16

121

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Et sit oo vielä honannu et netti on pullollaan erilaisii treffisaitteja.

      • Kiitos vastauksesta ja olenhan toki. Ilmoituksenkin laittanut ...
        En tietysti varmasti jokaiselle saitille, eikä niitä nyt ole kuin jokunen missä tuntuu olevan jotain järkeä. Moni pelkkää rahastusta ja saman verran pullollaan feikkejä profiileja.
        Ajattelin lähinnä kysyä, jos jollain on kokemuksia jostain aidosti toimivasta systeemistä tai, jos täällä palstalla on aiheesta kiinnostuneita naisihmisiä. =)


    • Anonyymi

      Missäspäin sitä vastakappalettasi sitten etsiskelet?

      • 06-alue/Pohjanmaa =)


      • Anonyymi
        BigDaddy06 kirjoitti:

        06-alue/Pohjanmaa =)

        Kaukana olet....


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaukana olet....

        Harmillista.
        Sekin voi olla, että meitä samoista asioista kiinnostuneita kyllä löytyy, kuka sitten minkälaisissa elämäntilanteissa, mutta kaukana toisistamme. Uskallus vastata tai ottaa kontaktia on toinen syy, mikä on ihan ymmärrettävää. Varmasti paljon syitä miksi sellaista sopivaa ystävää ei löydy.
        Toivottavasti sinä löydät suunnaltasi sellaisen. =)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaukana olet....

        olisko satakunta lähempänä ?


      • Anonyymi
        BigDaddy06 kirjoitti:

        Harmillista.
        Sekin voi olla, että meitä samoista asioista kiinnostuneita kyllä löytyy, kuka sitten minkälaisissa elämäntilanteissa, mutta kaukana toisistamme. Uskallus vastata tai ottaa kontaktia on toinen syy, mikä on ihan ymmärrettävää. Varmasti paljon syitä miksi sellaista sopivaa ystävää ei löydy.
        Toivottavasti sinä löydät suunnaltasi sellaisen. =)

        Toivon että sinäkin löydät sen joka elämästäsi puuttuu :)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        olisko satakunta lähempänä ?

        Hyvinkin reilut parisataa kilometriä täältä sinne, tai sieltä tänne. Että ei ihan lähellä...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaukana olet....

        Mistäpäin sinä sitten?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistäpäin sinä sitten?

        Pääkaupunkiseudulta, tällainen hieman ujopervo narttu heitteillä... vailla hyvällä mielikuvituksella varustettua varmakätistä  leikittäjää . Ja aikuinen nainen olen, viisikymppinen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pääkaupunkiseudulta, tällainen hieman ujopervo narttu heitteillä... vailla hyvällä mielikuvituksella varustettua varmakätistä  leikittäjää . Ja aikuinen nainen olen, viisikymppinen.

        Mittoja ynm?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Pääkaupunkiseudulta, tällainen hieman ujopervo narttu heitteillä... vailla hyvällä mielikuvituksella varustettua varmakätistä  leikittäjää . Ja aikuinen nainen olen, viisikymppinen.

        Mietin tässä, että kunhan tämä tilanne tästä tasaantuu ja liikkuminen on järkevää, niin voisit silti pistää minut korvan taakse, sillä hyvinkin voisin tulla silloin tällöin pääkaupunkiseudulla käymään. ;)


      • Anonyymi kirjoitti:

        Pääkaupunkiseudulta, tällainen hieman ujopervo narttu heitteillä... vailla hyvällä mielikuvituksella varustettua varmakätistä  leikittäjää . Ja aikuinen nainen olen, viisikymppinen.

        Ujonpervo narttu Hmmmm... kuullostaa hyvältä


      • Anonyymi
        kameli kirjoitti:

        Ujonpervo narttu Hmmmm... kuullostaa hyvältä

        Opihan sinäkin lukemaan oikein


      • Anonyymi
        BigDaddy06 kirjoitti:

        Mietin tässä, että kunhan tämä tilanne tästä tasaantuu ja liikkuminen on järkevää, niin voisit silti pistää minut korvan taakse, sillä hyvinkin voisin tulla silloin tällöin pääkaupunkiseudulla käymään. ;)

        No minäpä laitan sut korvan taakse...
        Jos tilanteen tasantumiseen menee vuosi tai pari, niin todella toivon kyllä sitä ennen löytäväni luotettavan vakituisen leikkikaverin, joka tietää että olennainen tapahtuu mielessä ja seksi, varsinkin kinkympi, on kommunikointilaji. Sellaista miellyttäisin niin mielelläni...
        Sinä ainakin kirjoitat sujuvasti ja vuolaasti, mahdatkohan olla yhtä puhelias elävässä elämässä :)


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      46
      953
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      943
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      795
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      117
      736
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      87
      696
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      36
      633
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      631
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      21
      554
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      543
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      532
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      67
      519
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      107
      493
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      486
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      477
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      45
      467
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      447
    Aihe