Vanhoilla päivillään vielä eristetään

Vanhuksena joutuu tällaiseen, ihan vain toisen ihmisen tekosi en takia.
Kiina pojan tyhmyyden takia. Muuten saisivat vanhukset elellä normaalisti viimeiset aikansa!
27<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Tauti ei kysy, mikä meistä tuntuisi kivalta.
Itse pidän vasta kasivitosia vanhuksina ja heidänkin kohdallaan kannattaa noudattaa harkintaa. Olen kuskannut yhdelle seiskavitoselle pariskunnalle ostoksia jo toista kuukautta ja jos sanoisin pariskunnan herraa vanhukseksi, voisi tulla hyvinkin kriittistä palautetta. Alkaisi varmaan sanoilla "älä sinä poika ala...."

Eikä kiinalaisia tästä kannata suuremmin syyttää. Olisi se voinut käynnistyä muualtakin.

KM.

Äänestä
  • Ihan totta, 100-vuotta sitten riehunut epanjantauti alkoi Amerikasta, joten ei pidä osoittaa sormella.

    Äänestä

  • Nyt alkoi Kiinasta. Mutta alkoi mistä alkoi, niin joka ainoalta sellaiselta maalta, valtiolta, yhteiskunnalta, joka ei pistä elintarvikehygienia-asioitaan sellaiseen kuntoon kuin niiden kuuluu nykypäivänä olla, jotta ne eivät aiheuta isoja, vakavia ja vaarallisia epidemioita, tulee vaatia parannustoimenpiteitä aiheessa. - Nm. Ja syyttää isosti, jos niin ei tapahdu

    Äänestä

Yhteiskunnan pakkolaitos. Kotinsa pyttyvangit. Miksi he eivät liiku? Kuka kieltää?

1Äänestä
  • Niin justiinsa. Ruotsissa on tehty tutkimus koronaviirukseen kuolleiden tautitaustasta . Suurimmalla määrällä jotka kuolleet on ollut taustalla korkea verenpaine, toisena tuli sydän-ja verisuonitaudit ja kolmantena diabetes. Siis täytyy liikkua ja tehdä muutos ruokavalioon ainakin ajoittain. Ja kun nämä ryhmät ovat eniten vaarassa kuolla koronaviirukseen niin heidän ei kannata olla ruuhka-aikana kaupassa tai muissa tilaisuuksissa hirmu lähellä muita ihmisiä.
    Hytinäx1

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin justiinsa. Ruotsissa on tehty tutkimus koronaviirukseen kuolleiden tautitaustasta . Suurimmalla määrällä jotka kuolleet on ollut taustalla korkea verenpaine, toisena tuli sydän-ja verisuonitaudit ja kolmantena diabetes. Siis täytyy liikkua ja tehdä muutos ruokavalioon ainakin ajoittain. Ja kun nämä ryhmät ovat eniten vaarassa kuolla koronaviirukseen niin heidän ei kannata olla ruuhka-aikana kaupassa tai muissa tilaisuuksissa hirmu lähellä muita ihmisiä.
    Hytinäx1

    Köpöttely omaa pihaa kauemmaksi on ehdottomasti sallittu.

    Äänestä

Minä seiskakutonen ukko lähden puolen tunnin kuluttua kuntosalille. Tänään on kevyt välipäivä. Aerobisia jumputuksia soutaen, crossarilla ja fillaroiden. Venyttelyjä Lisänä vatsaa todennäköisesti dragon flagginä 10:n hitaita toistoja.
Venyttelyä.
Kotiin marketin kautta.
Ei elämäni muulloinkaan ole tämän värikkäämpää!

Äänestä

Minä seiskakutonen ukko lähden puolen tunnin kuluttua kuntosalille. Tänään on kevyt välipäivä. Aerobisia jumputuksia soutaen, crossarilla ja fillaroiden. Venyttelyjä Lisänä vatsaa todennäköisesti dragon flagginä 10:n hitaita toistoja.
Venyttelyä.
Kotiin marketin kautta.
Ei elämäni muulloinkaan ole tämän värikkäämpää!

Äänestä
  • Mikä kuntosali vielä on auki? Aika edesvastuutonta toimintaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä kuntosali vielä on auki? Aika edesvastuutonta toimintaa.

    Mikä kuntosali sitten on kiinni? Törkeää kuntoilijoiden halveksuntaa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä kuntosali vielä on auki? Aika edesvastuutonta toimintaa.

    Eihän yksityinen saliyrittäjä voi ottaa kansanterveyden kyttääjän roolia ja menettää elinkeinonsa. Eiköhän tuo ole viranomaisten asia?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä kuntosali sitten on kiinni? Törkeää kuntoilijoiden halveksuntaa!

    Tekö olette keskiössä kaikessa ?

    Äänestä

Epidemiat tulevat Kiinasta. Joka talvi tulee kausi-influessa,
sieltä ne lähtee. WHO on antanut Kiinalle nootteja jo 1900-luvun lopulla hygieniaolojen parantamiseksi, Kiina ei välitä nooteista.
Se on kehitysmaatasolla joissain asioissa.

Lääkärit määrittelevät riski-iän lääketieteellisin perustein,
se ei ole sama ikä kuin mikä meidän itse kunkin henk.koht. mielipide on iäkkäästä.

Äänestä
  • Fillari jalkojen väliin ja pian karautan kylille. Apteekissa aion piipahtaa ja kaupoista toisessa.
    Ostelen vappuvara ruokaa. Voi ja kermakin vähissä. Ilman niitä kahvi ja leipä on kuin sahanpuruja söisi ja sahanpurumäskiä joisi. Kermajuustoa leivän päälle.
    Vappuherkut haen leipomosta huomenna. Tuoreina ja maukkaina munkkeja myöten.

    Äänestä

Muistisairaita pönkitty Kiuruvedellä huoneisiinsa lukkojen taakse, kun eivät eristäydy muuten. Sellanen vanhuus.

Äänestä
  • Olouhteet tekevät elämän huonoksi, sen on todella ikävää,
    mutta kun ei ole hoitajia tarpeeksi vahtimaan jokaista karanteenissa olevaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olouhteet tekevät elämän huonoksi, sen on todella ikävää,
    mutta kun ei ole hoitajia tarpeeksi vahtimaan jokaista karanteenissa olevaa.

    Kaameita kun dementoitunut ihminen lukitaan huoneeseen yksin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaameita kun dementoitunut ihminen lukitaan huoneeseen yksin.

    Pitäs olla vain toiselta puolelta hoitajien nähtävillä läpinäkyvä lasiseinä nähdä mitä huoneessa tapahtuu, ahdistaako pelottaako vanhus ta.

    Äänestä

  • Eikös siellä Raamatussakin, jossain lue, että kun olet nuori, vyötät itsesi ja menet minne tahdot, mutta, kun tulet vanhaksi toinen tulee ja vyöttää sinut ja vie minne et tahdo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pitäs olla vain toiselta puolelta hoitajien nähtävillä läpinäkyvä lasiseinä nähdä mitä huoneessa tapahtuu, ahdistaako pelottaako vanhus ta.

    Yksityisyyden suoja monest estää tuon "lasiseinän". Haluaisitko itse asua akvaariossa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaameita kun dementoitunut ihminen lukitaan huoneeseen yksin.

    Totta. Mutta kaameeta sekin jos muistamaton vanhus ei ysy huoneessa ja kohta on kaikki koronassa ja alkaa ruumihia tulla. Mikä olisi parasta?

    Äänestä

Kyllä jaksatte valittaa. Minkäs voi. Ei hoitajilla ole valtuuksia lasiseiniä rakennuttaa
eikä muutakaan, hyvä kun jaksavat työnsä.
Jos työni olisi vanhojen raihnaisten ja sairaitten ihmisten hoitoa ja kuolemaa harva se päivä, palaisin loppuun.
Varmasti hoitajatkin tuntevat myötätuntoa vanhuksia kohtaan,
mutta heilläkin on raskasta.
Vanhainkodissa kuolee keskimäärin 15 henkilö vuodessa.
Eli väki vaihtuu tiuhaan, uutta kuolevaa tulee tilalle.
Se on yhtä kuolemaan valmistautumista myös hoitajille.
Kuinka sitä jaksaa olla iloinen vielä töitten jälkeenkin ?

Eivät kaikki ole aloittaessaan ehkä ajatelleet hoitajan ammatin raskautta.
Hoitajakoulutuksella on mahdollisuus työskennellä monenlaisissa paikoissa,
ehkä kaikki hoitajat eivät suunnitelleet vanhushoivaan edes joutuvansa.
Joillekin se voi olla "joutumista", juuri vanhushoivassa on suurin puute
hoitajista, sinne on mentävä, missä leipä on,
oli raskasta tai ei.

1Äänestä

Mää tahon mää tahon viettää loppuelämäni pyöreässä lasiseinäisessä kopissa.
Suunnittelu alkanut.

Äänestä

Vanhukset tai varsinkin heidän omaisensa valittavat
ikäänkuin muita vaihtoehtoja olisi.
Jos valittajilla on vaihtoehtoja niin kertokaa niistä ihmeessä !!!
Kertokaa miten itse järjestäisitte ja ratkaisisitte asiat !
Ja miksi ette ota omaisianne luoksenne niitä kauheista paikoista,
missä heitä kidutetaan ?

1Äänestä
  • Aina on mahdollisuuksia kuten eilen illalla asiantuntijoidenkin taholta tv:ssä todettiin. Elä ole niin yksioikoinen. Täytyy pyrkiä hakemaan ratkaisuja, jotka tässä tilanteessa on mahdollisia.

    Äänestä

Aika aikaansa kutakin, sanotaan. Kyllä ne karanteenit alkavat mureta pitkittyessään. Ei ketään voi vangita kotiinsa loputtomasti. Nyt aletaan tullaan siihen pisteeseen, että hyvin moni yli 70 vuotias, alkaa toimimaan onin ehdoin, vaikka olisi millaiset määräykset niskassa. Jokainen tekee harkintansa ihan itse, ja se on täysin oikein. Jos tuntuu siltä että pitää mennä, niin ei siihen ole muilla mitään sanomista, kunhan menee sinne mikä ei muita haittaa.

Äänestä
  • Alkuviikosta lähikaupassani oli pari n. kasikymppistä mammaa. Karmea kaakatus ja sähläily.
    Tällaisten pitäisi pysyä lähellä neljää seinää.
    Tulisiko olla jokin testi ohjeiden ymmärtämisestä ennen kuin pääsee ihmisten ilmoille.
    Vai onko tuo vanhojen käytös ylimielisyyttä ja piittaamattomutta, miten heille enää käy.
    En ymmärrä eivätkö ihm7set osaa kirjoittaa kaupanlappua ennen ovesta sisälle menoa.
    Samoin teini yritti tunkea kassalla hipoen ohi.
    Minua kauppareissu stressaa. Itse yritän kovasti ottaa muut huomioon.
    Kohta ei ole käämejä, mitä polttaa.
    Tällaista tulee olemaan lähiviikot kunnes elokuussa ksikki onmtaas kiinni ihan ihmisten hölmöyden takia.
    Ennustajaeukko

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Vanhuksena joutuu tällaiseen, ihan vain toisen ihmisen tekosi en takia.
Kiina pojan tyhmyyden takia. Muuten saisivat vanhukset elellä normaalisti viimeiset aikansa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu