Mikäli hallitus olisi oikeistojohtoinen olisi hallitus oitis joulukuussa ryhtynyt toimiin kun Wuhanista alkoi tulla uutisia uuden tyyppisen viruksen leviämisestä.
Hallitus olisi oitis oivaltanut, että nyt on pandemia kyseessä.
Heti olisi tilattu kaikille riittävä määrä suusuojia ja käsidesiä ja ne olisivat tulleet perille jo heti uuden vuoden vaihteen jälkeen.
Tukirahaa yrittäjille ja muille tarvitsijoille olisi ryhdytty jakamaan loppiaisena.
Rajat olisivat menneet kiinni jo tammikuun puolessa välissä ja lentoasemilta Suomeen tulijat olisivat passitettu telkien taakse karanteeniin, ei kahdeksi viikoksi vaan kokonaiseksi kuukaudeksi, varmuuden vuoksi. Mitäs tulivat.
Koko uusimaa olisi ympäröity piikkilanka-aidoilla, varmuuden vuoksi, heti tammikuun lopussa. Armeijalle olisi annettu kovat piippuun ja määrätty avaamaan tuli rajan ylittäjille. Eivätköhän opi.
Heti helmikuussa hallitus olisi ottanut käyttöön koronaviruksen hillitsemiseksi kovennetut poikkeuslait, jotka eivät ainoastaan rajoita kansalaisten vapauksia ja perusoikeuksia vaan myös hallituksen päätöksen arvostelemisesta joutuisi vankilaan tai ns. työleireille. Myös poikkeuslain rikkomisesta tulisi ankara sanktio. Poikkeuslakien mukaan kriittisiltä aloilta poistetaan työaikaa rajoittavat ohjeet ja työntekijän työvuoron maksimipituus määrättiin olevan 20 tuntia. Vapaita annetaan vain painavasta syystä. Lepoajat voidaan viettää työpaikoilla.
Perus-suomalaiset kutsuttaisiin hallitukseen ja Halla-aholle ojennettaisiin sisä- , ja ulkoministerin salkku. SDP, Vihreät ja Vasemmistoliitto laitettaisiin jäähylle poikkeusolojen ajaksi.
Hallitus julistaisi eduskunnan hajotetuksi turhan keskustelun välttämiseksi ja hallituksen johtama poikkeuslaki kestäisi kaksi vuotta. Eiköhän siinä ajassa korona olisi voitettu.
Yllä olevan mukaisesti olisi hallituksen tullut toimia eikä näin pumpulin pehmoisella tavalla kuten tämä viiden naisen johtama hallitus on toiminut.
Se, että 80% kansasta on tämän nykyhallituksen takana on irrelevanttia. Gallupit joutavat romukoppaan näissä asioissa.
Niinhän vaikka.
No niin. Sitten palataan realiteetteihin. Hieman tuollainen ylläolevan kaltainen oli hallituksen kyselytunnin henki opposition esittämissä kysymyksissä. Kaikki oli tehty joko liian myöhään tai muuten vain väärin ja olisi pitänyt varautua uhkiin joihin ei kukaan aiemminkaan ollut osannut varautua ajoissa.
Täytyypä sanoa, että annan koko hallitukselle täyden kympin hyvin hoidetusta kyselytunnista ja olen edelleen varma, että se 80% kansasta, tolkun ihmiset, ovat samaa mieltä kanssani.
Ps. Terveisiä Madeiralta
Oikeistojohtoinen hallitus olisi toiminut paremmin
46
<50
Vastaukset
Ihan hauska tuo kommenttisi alkuosio. Tosin en ole varma ymmärtävätkö kaikki sarkasmin päälle tällä palstalla.
Minä olisin kyllä antanut pääministerille ja hallitukselle kipeästi tarvitsemaansa lepoa opposition jonninjoutavuuksien kuuntelemisen sijasta.- Anonyymi
Ihan pieni vinkki Arska, sarkasmia ei kannata harjoittaa jos taidot ei riitä. Kelaa noin 10 sekunnin kohdalle, istu rauhassa ja kuuntele. Tämän perussanoma sopii hallituksellekin.
https://www.youtube.com/watch?v=KofosWccOBg
Suomessa oltiin hereillä pandemian suhteen, ainakini oppositiossa. Esimerkiksi vaikkapa oheinen kirjallinen kysymys 24. tammikuuta
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Kysymys/Sivut/KK_464 2019.aspx
Kiurun liirumlaarum kaikki hyvin vastausta ei viitsi edes linkittää. Se oli lähinnä tyyliä "STM ja THL ovat erittäin tiiviisti yhteydessä muihin hallinnonaloihin, asiaa seurataan ja suunnitelmia päivitetään jos tarvetta sattuisi olemaan, meillä on kaikki hyvin ja varauduttu on kaikkeen". Mutta mitään varsinaista konkreettista ei Kiuru tuohonkaan kysymykseen osannut vastata.
Se nähtiinkin sitten miten hyvin oltiin varauduttu vaikkapa nyt tartunnan saaneiden seulomiseen lentokentällä. Ei ollenkaan. Tai suojavarusteiden riittävyyten. Ei alkuunkaan. Tai yhteiseurooppalaiseen hankitasopimukseeen. Luultiin että joku muu hoitaa.
Tiedonkulun katkoksista on selitelty jo liian monta kertaa. Samoin vastuunpakoilua on nähty aivan liikaa. Lentokentästä vastaava ministeri vastaakin vain lennonjohdosta. Samainen Harakka lupasi seuranta-aplikaation, ihan oman ja suomalaisen joka täyttää lain vaateet, vaan ei ole saanut edes sen suunnittelua tilattua saati itse sovellusta.
Koetappa Arska nyt nähdä punaisten lasiesi takaa myös totuus.- Anonyymi
Niin? Mitä sitten?
Hallituksen toimet koronan suhteen olivat täysin oikein ajoitettuja ja mitoitettuja koska ne perustuivat asiantuntijoiden mielipiteeseen. Sen vuoksi Suomessa on suht. hyvä tilanne. - Anonyymi
Kyllä tää sun ensimäminen linkki sopii todella hyvin persuille ja kokkareille, ei kai ne muuten istuisi oppositiossa. perskokkareilla ei vaan taidot riitä!
- Anonyymi
OikeistoSosDem tätä b -kirjoittajaa.
huvittaa kun Kapi linjoilla ja tämä vastaa " terve Kapi" heheh- Anonyymi
b-kirjoittajia täällä piisaa. Jotkut näkee majureita ja hokee pankkolängvitsiä, jotkut vääntää muuten vaan huonoa vitsiä, jotkut puhuu lähinnä itsestään ja tekemisistään. Pilkku jos puuttuu tai kirjain on väärä niin se on tärkeäintä ottaa esiin, asiasta viis.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
b-kirjoittajia täällä piisaa. Jotkut näkee majureita ja hokee pankkolängvitsiä, jotkut vääntää muuten vaan huonoa vitsiä, jotkut puhuu lähinnä itsestään ja tekemisistään. Pilkku jos puuttuu tai kirjain on väärä niin se on tärkeäintä ottaa esiin, asiasta viis.
Paskanpuhujan näkemys muista kirjoittajista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paskanpuhujan näkemys muista kirjoittajista.
No kirjoita se näkemyksesi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No kirjoita se näkemyksesi.
Nyt kyllä astuit omille sormillesi.
- Anonyymi
En tiedä Arska on sinulla alkeitakaan tilastomatematiikasta, itse insinöörikoulutuksen saaneena siihenkin oppia olen saanut, siksipä voin katsoa virallisten tilastojen taaksekin.
Suomessa on vain pääkaupunkiseutu ja tarkemmin ottaen vain Helsinki, joka pääsee asukastiheydessä edes lähelle vaikkapa Italiaa tai Espanjaa. Kun katsotaan sairastuneiden, tehohoidossa olevien ja myös kuolleitten määrää sillä perusteella, kuinka näillä tiheään asutulla alueella tauti jyllää, niin Helsinki onkin yksi maailman pahimmista tautikeskittymistä. USA:n kaupunkien kanssa samoissa. Suomen tilastot kokonaisuutena ovat kauniit, kun maamme asukkaista 80% asuu alueilla, joissa tautia ei ole juuri lainkaan. - Anonyymi
Pahiten hallituksessa ovat ryssineet nämä STM:n ministerit. Pekonen ja Kiuru.
Kansanuutisissa oli taannoin mielenkiintoinen haastattelu Pekosen palkkaamasta valtiosihreeristä. Lukekaapa miten rekrytointi tapahtuu vasemmistolaisten kesken:
"Saila Ruuth oli yllätysnimi sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekosen (vas.) valtiosihteeriksi – ainakin itselleen.
– Tarjouduin Pekoselle erityisavustajaksi. Hän soitti ja kertoi, että erityisavustajien paikat on jo täytetty. Ajattelin, että se oli kohteliaisuussoitto, mutta sitten hän kysyikin, että olisitko kiinnostunut tulemaan valtiosihteeriksi, Ruuth kertoo.
– Vastasin, että voinhan mä ja aloin googlettaa, että mikä on valtiosihteeri.
Ruuth siirtyi sosiaali- ja terveysministeriöön Teollisuusliiton toimitsijan tehtävästä."
Suomessa vuonna 2019, siis viime vuonna, ministeri palkkaa valtiosihteeriksi henkilön joka ei tiedä edes mikä on valtiosihteeri. Googlesta pitää etsiä. Tämän henkilön yhdessä muiden samanlaisten ummikkojen kanssa pitäisi sitten johtaa ministerin kanssa, ja välillä tämän puolesta, ministeriöiden toimintaa ja toimia ministerin lähimpänä nouvonantajana.
Ei ihme jos STM on sekaisin kuin kapin kirjahylly. - Anonyymi
Tätä kommentoimaasi oikeistoa voisi Arska hyvällä syyllä kutsua jälkiviisastelijoiden klubiksi. Heidän puheissaan hyvin usein unohtuu se seikka, kuinka päätöksenteon sekä toimeenpanon menettelyissä virkamiehet sekä asiantuntijat ovat suuressa roolissa yhdessä valtioneuvoston kanssa. Mitä he olisivat tehneet toisin oikeistojohtoisessa hallituksessa? Niinpä.
Kokoomuksella olisi ollut kova kynnys lähteä rajoitustoimenpiteisiin taloudellisista sekä edunsaajiensa vahvoista näkemyksistä syistä johtuen. Perussuomalaisilla taas talousviisastelu sekä jälkiviisastelu yhdistettynä populistiseen politiikaansa olisi epämääräisyydellään sekä vähättelevällä suhtautumisellaan asiantuntijalausuntoihin ajanut Suomen täyteen kaaokseen. Kaikki taaksepäin katsominen on vain tikulla kaivelua siitä, mitä muut ovat tehneet väärin.
Oikeistohallituksella olisi siis ollut vielä haastavampaa pääsätä yhteisymmärrykseen asioista, koska muu oppositio on seissyt pääsääntöisesti hallituksen linjausten sekä aikataulutusten takana, perussuomalaisia lukuunottamatta.- Anonyymi
Korjaan. "Kokoomuksella olisi ollut kova kynnys lähteä rajoitustoimenpiteisiin taloudellisista sekä edunsaajiensa vahvoista näkemyksistä syistä johtuen."
Korjaus. Kokoomuksella olisi ollut kova kynnys lähteä rajoitustoimenpiteisiin taloudellisista syistä sekä edunsaajiensa vahvoista näkemyksistä johtuen. - Anonyymi
Katsoppas tuosta aiemmasta vastauksesta Arskaller, kuinka oppositio ja nimenomaan Perussuomalaisten ryhmä oli hereillä, ja yritti kysymyksellä herätellä myös hallitusta. Siis varautumaan, ei vielä silloin muuhun kuin olemaan valmiina. Voit myös etsiä netistä sen tyhjäpäisen vastauksen, jonka Kiuru antoi.
Joidenkin on vaikea käsittää että hallitus voi kuunnella vain omia asiantuntijoita. Se ei voi vaihtaa mielipidettä jokaisen julkisuudenkipeän päivystävän dosentin mukana.
Melkein nauratti kun Orpokin niin terhakkaana tänään esiintyi.- Anonyymi
OikeistoSosDem kirjoitti:
Joidenkin on vaikea käsittää että hallitus voi kuunnella vain omia asiantuntijoita. Se ei voi vaihtaa mielipidettä jokaisen julkisuudenkipeän päivystävän dosentin mukana.
Melkein nauratti kun Orpokin niin terhakkaana tänään esiintyi.Tässä kävi vaan niin, että nämä hallituksen omat asiantuntijat, niin STM:ssä kuin THL:ssä kuin muuallakin ovat olleet keskenäänkin eri linjoilla, jättäneet tärkeitä asioita "tietokatkosten" vuoksi hoitamatta jne.
Lisäksi HUS ja muut toimijat ovat antaneet omia ohjeitaan, pöljimpänä pormestari Vapaavuori on meuhkannut asiasta kuin asiasta, sotkenut hallituksen ja ministeriöiden työtä omalla vouhkaamisellaan.
Olin aikanaan työelämässä ison yrityksen turvallisuudesta vastaava, ja sikainfluessavaaran aikana sielläkin, aivan kuten ministeriöissä, tehtiin valmiussuunnitelmia ja toimintamalleja pandemian varalle. Näin kaikissa isoissa yrityksissä. Toisin kuin ministeriöissä, yritykset myös harjoittelivat (toki pöytäharjoituksina) näitä tilanteita varten, ja pitivät myös varautumissuunnitelmien vaatimat suojajärjestelmät ajantasalla ja riittävinä. Niinpä ne ovat pystyneet toimimaan suht pienin vaurioin, pienyrityksillä on vaikeampaa, ja tietysti palveluyrityksillä isoillakin, Finnairin tapaisilla.
Ministeriöissä erilaiset valmiussuunnitelmat pölyttyivät mapeissaan, niitä ei testattu, niitä ei harjoiteltu. Kun pandemia nyt sitten iski, oltiin sormi suussa ja housut kintuissa. Toimintaa kuvastaa ankara sähellys. Yritystä oli ja toimenpiteitä sinne tänne ja tuonne ehdotettiin. Ministereillä ei taatusti ole ollut helppoa kun neuvonantajat ovat olleet näinkin tuuliajolla ja sellaisia toheloita mitä on nähty.
Medialla on myös tärkeä rooli yleisen mielipiteen muodostajana, ja siellä niitä päivystäviä julkisuuden kipeitä dosentteja on piisannut. Kuka tahansa kelpaa asiantuntijaksi kunhan osaa sanoa jotain, josta media saa draamaa. Ay-liike sitävastoin on ollut asiallisen maltillinen, mutta nyt niin OAJ:ssa kuin Tehyssäkin keulii pahasti. Työnantajapuolella EK käy niinikään kierroksilla, ja jakaa ohjeitaan turhan innokkaasti. Anonyymi kirjoitti:
Tässä kävi vaan niin, että nämä hallituksen omat asiantuntijat, niin STM:ssä kuin THL:ssä kuin muuallakin ovat olleet keskenäänkin eri linjoilla, jättäneet tärkeitä asioita "tietokatkosten" vuoksi hoitamatta jne.
Lisäksi HUS ja muut toimijat ovat antaneet omia ohjeitaan, pöljimpänä pormestari Vapaavuori on meuhkannut asiasta kuin asiasta, sotkenut hallituksen ja ministeriöiden työtä omalla vouhkaamisellaan.
Olin aikanaan työelämässä ison yrityksen turvallisuudesta vastaava, ja sikainfluessavaaran aikana sielläkin, aivan kuten ministeriöissä, tehtiin valmiussuunnitelmia ja toimintamalleja pandemian varalle. Näin kaikissa isoissa yrityksissä. Toisin kuin ministeriöissä, yritykset myös harjoittelivat (toki pöytäharjoituksina) näitä tilanteita varten, ja pitivät myös varautumissuunnitelmien vaatimat suojajärjestelmät ajantasalla ja riittävinä. Niinpä ne ovat pystyneet toimimaan suht pienin vaurioin, pienyrityksillä on vaikeampaa, ja tietysti palveluyrityksillä isoillakin, Finnairin tapaisilla.
Ministeriöissä erilaiset valmiussuunnitelmat pölyttyivät mapeissaan, niitä ei testattu, niitä ei harjoiteltu. Kun pandemia nyt sitten iski, oltiin sormi suussa ja housut kintuissa. Toimintaa kuvastaa ankara sähellys. Yritystä oli ja toimenpiteitä sinne tänne ja tuonne ehdotettiin. Ministereillä ei taatusti ole ollut helppoa kun neuvonantajat ovat olleet näinkin tuuliajolla ja sellaisia toheloita mitä on nähty.
Medialla on myös tärkeä rooli yleisen mielipiteen muodostajana, ja siellä niitä päivystäviä julkisuuden kipeitä dosentteja on piisannut. Kuka tahansa kelpaa asiantuntijaksi kunhan osaa sanoa jotain, josta media saa draamaa. Ay-liike sitävastoin on ollut asiallisen maltillinen, mutta nyt niin OAJ:ssa kuin Tehyssäkin keulii pahasti. Työnantajapuolella EK käy niinikään kierroksilla, ja jakaa ohjeitaan turhan innokkaasti.Lisätään hämmentäjien listaan vielä eräät iltapäivälehtien Kokoomuksen asialla olevat skribentit varsinkin tämä eräs "Nyrkkeineen".
Kun seuraava yhteiskunnallinen kriisi tulee meidän on syytä vakavasti harkita sota-ajan sensuurin käyttöön ottoa.
Ja sitten tämä erään oppositiopuolueen ryhmyri joka möläytteli A-Studiossa että olisi halunnut Tasavallan Presidentin johtamaan kriisitoimua ilmeisesti Harrison Fordin tapaan "Air Force Onessa".- Anonyymi
OikeistoSosDem kirjoitti:
Lisätään hämmentäjien listaan vielä eräät iltapäivälehtien Kokoomuksen asialla olevat skribentit varsinkin tämä eräs "Nyrkkeineen".
Kun seuraava yhteiskunnallinen kriisi tulee meidän on syytä vakavasti harkita sota-ajan sensuurin käyttöön ottoa.
Ja sitten tämä erään oppositiopuolueen ryhmyri joka möläytteli A-Studiossa että olisi halunnut Tasavallan Presidentin johtamaan kriisitoimua ilmeisesti Harrison Fordin tapaan "Air Force Onessa".Samaa mieltä, joku sensuuri tarvittaisiin. Itse en sensuroisi niinkään itse kirjoittelua, vaan määrittelisin mitä "asiantuntija" saa sanoa ja miten "asintuntijan" taustat jutuissa pitää tuoda ilmi. Nyt asiantuntijaksi mediassa kelpaa jokainen joka osaa tehdä kohua. Koronavirukseenkin liittyen "asiantuntijoina" on ollut oikeustieteilijöitä, lääketieteen harjoittajia, sosiologeja, opettajia, pormestareita, lähihoitajia, bussikuskeja ja ties mitä.
Ministerinkin pääasiallinen meriitti poliittisen uran nousuun on, että sattui olemaan tunnetun koomikon sisko, ja pääsi Riihimäen valtuustoon tunnetun veljensä suosion siivittämänä ja siitä edelleen eduskuntaan. Nyt vastaa koko maan kriisinhallinnan yhdestä tärkeimmistä osa-alueista. Veli ei taida kyetä enää auttamaan.
- Anonyymi
Wuhanista tuli hälyttäviä tietoja ulkomaisen media kautta jo joulukuussa. Näytettiin myös kuvia kadulle lyyhistyneistä ihmisistä, jotka tultiin korjaamaan pois kun ehdittiin. Kerrottiin että keuhkojen lisäksi korona voi tuhota munuaiset.
Kiinalainen lääkäri katosi, kun hän kertoi viruksen vaarallisuudesta. Myöhemmin tuli julkinen anteeksipyyntö. Sitten lääkäri kuoli itse koronaan.
Tammikuussa Lapissa todettiin korona kiinalaisella naishenkilöllä.
Kun hallitus alkoi herätä, asiantuntijoiden suulla vakuutettiin, että flunssaa vaan.
Huulipunahallitus avustaja-armeijansa kanssa on jäänyt nautiskelemaan yhtäkkisestä tulotason noususta, Audin takapenkistä ja monista muista eduista.Voitasko siirtyä keskustelussa jo sellaiselle aikuisten tasolle vuonna 2020 että jätetään nuo "huulipunahallitukset" pois.
Yhdentekevän jauhamisen siitä mitä on tapahtunut sijaan pitäisi miettiä miten tästä mennään eteenpäin.
Raaka faktahan on se että tilanteemme on jos ei hyvä niin ei ollenkaan pahin mahdollinen mikä kertoo siitä että asioita on tehty oikein.
Nyt pitää vain löytää oikea balanssi turvallisuuden ja talouden avaamisen välillä.
Li Andersson oli oikein hyvä tänään A-Studiossa kun yritti selittää asioita näille QAJ:n vastaanhankaajille.- Anonyymi
OikeistoSosDem kirjoitti:
Voitasko siirtyä keskustelussa jo sellaiselle aikuisten tasolle vuonna 2020 että jätetään nuo "huulipunahallitukset" pois.
Yhdentekevän jauhamisen siitä mitä on tapahtunut sijaan pitäisi miettiä miten tästä mennään eteenpäin.
Raaka faktahan on se että tilanteemme on jos ei hyvä niin ei ollenkaan pahin mahdollinen mikä kertoo siitä että asioita on tehty oikein.
Nyt pitää vain löytää oikea balanssi turvallisuuden ja talouden avaamisen välillä.
Li Andersson oli oikein hyvä tänään A-Studiossa kun yritti selittää asioita näille QAJ:n vastaanhankaajille.Talous pitää saada jaloilleen. Ensimmäinen askel on palvelusektorin avaaminen jo ennen toukokuun loppua. Ulkomaille ei tarvitse matkustaa, no Tallinnan ja Tukholman laivat päästettäköön matkaan. Työmatkat tietty sallitaan, joten Finnairkin saa jotain reittejä auki. Mallorcalle ei tässä tilanteessa ole syytä lentoja suunnata.
Tämä kesä lomaillaan Suomessa. Muistetaan tietyt influenssaan liittyvät suojautumistoimet, muutoin mennään kuin ellun kanat. Festarit on peruttu, mutta tekemistä piisaa. Mökkejä on vuokralla, hotelleja, motelleja ja leirintäalueita piisaa. Lapissa voi patikoida, maastopyöräillä, kalastaa, marjastaa tai olla vaan. Hiihtokeskuksissa majapaikkoja piisaa.
- Anonyymi
Tuo vasemmsito Arska oli palstan valvojana ei ihme kun keskusta painoitteiset kirjoitukset poistuikin, sossujen räävellys säilyi.
- Anonyymi
Vai olisiko "majuri" asia ollut niin, että ne poistuneet räävellykset olivat pääasiassa sinun ja Ossin sävellyksiä? Mikäähän ei teidän räpellyksissänne ole muuttunut. Ossi tusaa aloituksia hiki hatussa suoraan poistoon yhä edelleen. Ja teidän molempien nämä räävellykset ovat kaukana keskustapolitiikasta. Sossu, punikkia, Suomen sisällissotaa, Haloskaa, Kapia yms kaikki tyyni. Kuuluvatkin poistoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai olisiko "majuri" asia ollut niin, että ne poistuneet räävellykset olivat pääasiassa sinun ja Ossin sävellyksiä? Mikäähän ei teidän räpellyksissänne ole muuttunut. Ossi tusaa aloituksia hiki hatussa suoraan poistoon yhä edelleen. Ja teidän molempien nämä räävellykset ovat kaukana keskustapolitiikasta. Sossu, punikkia, Suomen sisällissotaa, Haloskaa, Kapia yms kaikki tyyni. Kuuluvatkin poistoon.
Majurin sja Ossin sentää muistit sanoa, mutta mihin jäi "pankkolängvits"?
Alatko hyytyä, yleensä hoet koko ajan "ossia","majuria" ja "pankkolängvitsiä" jokaisessa viestissäsi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Majurin sja Ossin sentää muistit sanoa, mutta mihin jäi "pankkolängvits"?
Alatko hyytyä, yleensä hoet koko ajan "ossia","majuria" ja "pankkolängvitsiä" jokaisessa viestissäsi.Kuule "majuri". Jos kerrankin kirjoittaisit asiallisesti ja oikein etkä tuolla pankkolängvitsillä niin kukaan ei huomauttaisi.
Mutta kun kirjoituksesi ovat useimmiten asiattomia ja herjaavia sekä palstalle kuulumattomia ja onneton kirjoitustaitosi tekee ne vielä naurettavaksi, niin olet täysin ansainnut kaikki huomautukset mitä sinulle annetaan.
Ota ne nöyrästi vastaan ja ainoastaan parantamalla esiintymistäsi täällä em. osa-alueilla pääset eroon huomauttelijoista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuule "majuri". Jos kerrankin kirjoittaisit asiallisesti ja oikein etkä tuolla pankkolängvitsillä niin kukaan ei huomauttaisi.
Mutta kun kirjoituksesi ovat useimmiten asiattomia ja herjaavia sekä palstalle kuulumattomia ja onneton kirjoitustaitosi tekee ne vielä naurettavaksi, niin olet täysin ansainnut kaikki huomautukset mitä sinulle annetaan.
Ota ne nöyrästi vastaan ja ainoastaan parantamalla esiintymistäsi täällä em. osa-alueilla pääset eroon huomauttelijoista."Majurin" uskottavuus on kyllä puhdas pyöreä nolla ajatellen sitä, että esiintyy myös insinöörinä ja on muka suorittanut kaksi korkeakoulututkintoa. Pankkolängvits tekee näistä väittämistä kyllä selvää jälkeä. Ei tuollaisella ulosannilla olla häävisti käyty kuin max. ammattikoulun pullapuolta ja sitäkään ei loppuunasti.
Niinpä niin. Sarkasmi on taiteenlaji.
Tarkoitukseni oli kritisoida sarkasmin keinoin eduskunnan kyselytunnilla esiintyneitä oppositiopuolueita joista kokoomuksen Sarkomaa ja Orpo sekä PS:n Halla-Aho ja Tavio esiintyivät suorastaan vastenmielisellä tavalla.
Näiden mielestä hallitus ei ole onnistunut missään ja Tavio suorastaan valehteli puhuessaan sadoista kuolleista.
https://yle.fi/uutiset/3-11327998 "Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio arvosteli, että tilanne ei ole hallinnassa, koska "kuolleita on satoja"".
Samainen Tavio josta on osuvasti luonnehdittu, että :
"Kansanedustaja joka ei tunne perustuslakia.
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja joka ei tunne perustuslakia.
Lakimies joka ei tunne perustuslakia."
Tavio on kävelevä malliesimerkki siitä, että Suomessa demokratia toimii hienosti, sillä hän osoittaa, että jopa todella alhaisella älykkyysosamäärällä voit päästä kansanedustajaksi ja jopa eduskuntaryhmän johtajaksi.- Anonyymi
Ei taida kokkareiden ja persujen kannatus tuollaisella hölynpölyllä nousta mitä ovat eduskunnassa esittäneet!
- MieIipidepankki
Olisko noinkaan ! Miksi haukkua erilaisia mielipiteitä, joihin meillä on vapaus sanoa ?
- Anonyymi
Niin,, kuten Italia ja USA? Mihin muuten perustat väitteesi?
- Anonyymi
Juuri tyypillistä Persuilua... ja sotilaille annettu tietenkin käsky ampua kaikki epäilyttävät tyypit kuten ulkomaalaiset ja homot.
Eli persut olisivat ainoastaan käyttäneet koronavirusta hyödykseen kumotakseen suomalaisen demokratian - joten ihan hyvä ettei ainakaan persut ole hallituksessa.- Anonyymi
Sosialistit ja komunistit kieltäisi mielipidevapauden, miksi ? kun sellainen saatu hankittua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sosialistit ja komunistit kieltäisi mielipidevapauden, miksi ? kun sellainen saatu hankittua.
Voi voi palstapölhöä, miten olikin taas niin persumainen mielipide? Viktor Orban on mielestäsi hieno mies ja Unkari hieno maa tätänykyä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sosialistit ja komunistit kieltäisi mielipidevapauden, miksi ? kun sellainen saatu hankittua.
Ihan vissiin kieltää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan vissiin kieltää.
Olisiko Adolfin harrastama mielipidepolitiikka sitten niinkuin enemmän makuusi? Saa huutaa vaikka naama punaisena ja mitä sattuu? Ja mitä pahemmin sanot, sen parempi?
Tässä taitaa nyt teillä "mielipideaktivisteilla" olla pelko perseessä siitä, millainen lainuudistus on tulossa maalittamisen suhteen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi voi palstapölhöä, miten olikin taas niin persumainen mielipide? Viktor Orban on mielestäsi hieno mies ja Unkari hieno maa tätänykyä?
Pareen sekin kuin Stalin tappaja, jota sossut palvotte.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pareen sekin kuin Stalin tappaja, jota sossut palvotte.
Missähän kuplassa sinä oikein elät, jos kytket Stalinin nykypolitiikkaan? Juna meni jo ja sinä jäit kyydistä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missähän kuplassa sinä oikein elät, jos kytket Stalinin nykypolitiikkaan? Juna meni jo ja sinä jäit kyydistä?
Historialla on juurensa nykysosialismiin ja nykykapitalismiin.
- Anonyymi
Jos jossittelulle on sijaa. Jos hallitus olisi mudostettu oikeistosta Kokoomus / Perussuomalaiset, niin tilanne olisi toinen. Perussuomalasiten painotus politiikassa on AINA maamme hyvinvointi ja rajat. Kuin neuroosin kaltainen mielentila.Tämä tekijä - painotus - olisi nähnyt aiemmin viruksen rantautumisen vaaran maahamme ja siten rajat kiinni - kuten Uusi Seelanti toimi.
Taas Kokoomuksen osaksi olisi tullut näytönpaikka - oman alueensa kehuminen. Koostuuko Suomen yrittäjistö Sulo Vileeneistä, vaiko toiminnan ihmisitä. Näillä kahdella tekijällä olisi ollut ratkaiseva vaikutus tämän päivän tilanteeseen. Nyt vasemmisto hallitus toimii edelleen puheripulin saattelemana - kuin yritysjohtamisesta ei olisi mielikuvaa.
Luonnollisesti huomioiden myös. Olisiko näiltä kahdelta merkittävältä puolueelta löytynyt rohkeutta toimia ajattelunsa mukaisesti. Jokainen ymmärtänee, miten hallitus on taho / paikka, joka vaikuttaa ratkaisevasti miten korona ongelmassa toimitaan. Ministereiden alueeseen juuri liittyy asioiden läpikäyminen ja tarkastelu / ennakointi kun maahamme kohdistuu jokin uhkatekijä. Siis ohjeistaa alaisiaan ja ...t-a-r-k-a-s-t-a-a..... onko ohjeistusta myös toteutettu. Siis aiva prikulleen samalla tavalla miten osaava yritysjohtaja luotsaa yritystä. Hän ei luule, vaan havainoi.
Kyse on puhtaasti ihmisen käyttäyytmisestä ja siihen liittyvöästä osaamisesta. Ajattelitavasta, jonka kautta rakentaa mielikuvia jne....Toisilla tämä käyttäytyminen on ja toisilla ei.
Johtamiseen juuri liittyy asioiden ennakointi ja tässä koronatapauksessa tarkata erittäin tarkoin mitä maailmalla tapahtuu / miten virus toimi ja tuo haasteellisuutta ihmisen elinympäristöön.
No, jossittelu on todella turhaa, koska asioita emme voi enää muuttaa ja siten vaikuttaa. Suomi tulee joka tapauksessa maksamaan kovan hinnan ja menettämään kulttuuriliset edut kuin myös asukastiheyteen liittyvän. Hallitus on tiensä valinnut ja toimii niillä kyvyillään - tasollaan - joka on käytettävissä ja piste.
Kuten toisaallaaiemmin jo totesin totean edelleen. Tässä hetkessä tulisi ehdottomasti ottaa aikalisä ja tutkia tarkoin miten jatkossa tulisi toimia. Yhteiskunnallinen pysähdystila ei voi jatkua loputtomiin, vaan se on käynistettävä joka tapauksessa.
Siis KAIKKI rajoitteet, joita puretaan - ne korvataan/ tulisi korvata suojavarsteilla. Näin aikalisä viruksen hallinnassa tuo aikaa havainnoida viruksesta uusia piirteitä, joita emme tiedä. Tiedostaen enemmän virukseen liittyviä alueita - laajasti otettu käyttöön suojavarusteet - tietäen enemmän - suojavarusteiden purkamista voidaan toteuttaa ja siten virusksen vaikutus on hallinnassa.
Tärkein asia tällä hetkellä on tiedostaa saako virukseen ihminen immuunisuojan ja miten luotettavan. Tämäkään ei ole varmaa ja hallittavissa oleva alue ja siten tartunnat tulisi minimoida. Joka tapauksessa tartunta leviää, koska niin hyvää suojausta on mahdoton edes rakentaa.
Pahinta mitä hallitus voi vielä möhliä on toiminnoillaan saattaa viruksen leviäminen tasaisesti kautta maan ja olla sokea immuuniin liittyvistä riskeistä.
Nyt tulisi toimia kuin Suomen ilmasto olisi korkeiden saastekuormien ympäröimä ja samalla toiminta saattaa pikkuhiljaa noraaliksi eli liikkuminen eri tilanteihin sopivin suojauksin/varustein kera. Yleisellä paikalla ja sisätiloissa.
m.lTuohan se globaalissa maailmassa on juuri se ongelma josta kirjoitat " Perussuomalasiten painotus politiikassa on AINA maamme hyvinvointi ja rajat".
Normaalioloissa rajat kiinni-vaihtoehto ei oikeastaan ole vaihtoehto muille kuin PS:lle. Se on kuin kansakunnan tuomitseminen elinkautiseen koronaeristykseen. PS on tässä asiassa yhden asian-liike. Kirjoitin joskus kauan sitten aiemmin siitä miten hyödyllistä olisi ollut saada PS hallitusvastuuseen. No sehän pääsi seurauksella, että puolue hajosi.
Koronarajoitukset ovat mielestäni onnistuneet hyvin = hallitus on onnistunut hyvin perustehtävässään joka on kansalaisten hyvinvoinnin turvaaminen erilaisilla tavoilla. Hallitus on mielestäni korostuneesti jättänyt pikkumaisen politikoinnin syrjään nyt kansakunnan edun vuoksi. Toivon, että PS ja Kokoomus tekisivät saman.
- Anonyymi
>>Täytyypä sanoa, että annan koko hallitukselle täyden kympin hyvin hoidetusta kyselytunnista ja olen edelleen varma, että se 80% kansasta, tolkun ihmiset, ovat samaa mieltä kanssani.<<
Tästä voisi joku tehdä vaikka väitöskirjasen - niin oikeassa olet. Kyse on puhtaasti ihmisen käyttäytyisestä ja mielikuvien raketuisesta. Ajattelutavasta.
Suomessa käsite - kuolema - on vuosikymmenien saatossa työnnetty syvälle pois tietoisuudesta. Kuolema käsite ei ole esillä arjen pyörityksessä juuri tuolla 80% ihisryhmällä. Hallituskaan ei ottanut / ota asiaa vakavasti. Siis tasolla miten vakava se on ja mitä tämä vakavuustaso vaatisi toiminoiltaan.On myös ihmisiä jotka ajatelevat - pitävät koko virukseen liittyvää toimintaa huijauksena.
Mutta, Suomessa on ihmisryhmä juuri tuo n 20%, joiden arjen pyörityksessä käsitellään käsitettä - kuolema. Siis ovat itse riskiryhmän kuuluvia tai kuolema liityy tavalla tai toisella omaan arkeensa. Lähiomaisten kautta tms eli ovat jonkun tekijän saattelemana heränneet ksittelemään asiaa - kuolema.
Juuri tämä 20% ihmisryhmä loppujen lopuksi ottaa vain viruksen tuoman ongelman - vaaralisuuden - vakavasti ja juuri tämän voi todistaa käyttäytymisestä ja mielikuvien raketumisesta ja koko ajattelusta.
Juuri tuosta johtuu miten kirjavasti ihmiset asennoituu koko maamme tilanteeseen - koskien myös alan asiantuntijoita.
Nii, ihminen on edelleen ihmeellinen otus - mutta silti soisin kaikkien ymmärtävänn tätä otusta. Sen erilaisuutta.
Markku Lievonen - Anonyymi
Voiko oikeistolaisemmin toimia, kuin Sipilä-Lintilä akseli juuri nyt?
- Anonyymi
Vappu ei ole leskustan juhla, todellakaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vappu ei ole leskustan juhla, todellakaan.
Vappuna ajetaan sitä itteään Savossa ja Pohjanmaalla pelloille Karjalan kepulien parannellessa edellisen päivän kohmeloansa.
- Anonyymi
Olisi hoitanut heti asian kuntoon pois päiväjärjestyksestä, muutta olkaa kuitenkin nyt hiljaa, Sanna Marin kuuntelee korvatarkkana ja hallituksen toimet riippuvat, siitä miten avustajat, valtiosihteerit saavat hankittua tietoa maan parhailta asiantuntijoilta.
HYBRIDI STRATEGIA. - Anonyymi
Nykyiset seksipillut jatkavat Sipilän linjaa eli sosialismia rikkaille ja kapitalismia muille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2093269- 1202063
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill611692Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1971660- 1741548
Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1841452- 521288
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.751241- 591218
- 1191131