Mua on syrjitty,uhkailtu,kiusattu ja mitään kivaa ei ole tapahtunut vuosiin. Olen 15 ja kiusaus on mennyt vain huonoon suuntaan.
1-luokka
Olin vielä onnellinen ja minulla oli paljon kavereita. Minua vedettiin turpaan koulumatkalla josta sain traumat.
2-luokka
Aloin huomaamaan että minua kiusataan mutta minulla oli silti kavereita. Minua vedettiin turpaan niin kovaa että veret tuli nenästä. Sain niin kovat traumat että minun mummo joutui kävelemään koulumatkat kanssani.
3-luokka
Opettaja vaihtui joka oli hirveä. Minua kiusattiin paljon. Minua uhkailtiin. Kaverit väheni. Läksyt alkoivat jäämään tekemättä.
4-luokka
Kiusaaminen jatkui ja kaverit vähentyivät.
5-luokka
Paras kaveri sairaalassa puolet kouluvuodesta. Kukaan ei ollut enään minun kaveri. nolasin itseni monta kertaa.
6-luokka
Kaikki syrji minua. En päässyt mukaan leikkeihin. Olin peloissani. Olin yksin. Kukaan ei kuunnellut minua. Opiskelu meni huonompaan suuntaan.
7-luokka
Ei kavereita. Olin yksin. Auto hajosi. Itkin yöt. Pelkäsin kaikkea. Minua lyötiin,tönittiin ja hakattiin. Olin huono koulussa. Rupesin pelaamaan väkivaltaisia pelejä. Makasin sängyssä monta tuntia. Revin hiuksia. Löin päätäni. Itkin minkä voin.
Nyt 8-luokalla
Kiusaus on alkanut loppua ja olen saanut kaverin. Mutta olen silti masentunut siitä miten minun lapsuus on mennyt pieleen kaiken tuon kiusaamisen ja syrjimisen. Haluaisin hakata kaikki jotka on minulle näin tehnyt. Minulla ei ole mitään järkeä enään saada kaikki paremmin.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Hei, muistan itse kun olin ylä-asteella, niin 8-luokka oli kaikista vaikeinta aikaa. Minunkin kimppuuni käytiin kotimatkalla 4-luokalla. Ylä-asteella aloin kärsiä ahdistuksista joita en ymmärtänyt, enkä saanut mitään apua vaan vetäydyin omiin oloihin. Uppouduin mm. fantasiakirjallisuuteen. Minulla oli kuitenkin kavereita jotka olivat kiinnostuneista samoista asioista.
On aivan täysin ymmärrettävää että haluaisit hakata kaikki sinua kiusanneet ja on hyvä että uskallat sanoa sen edes tässä. Ehkä sinun kannattaisi ottaa joku harrastus jossa saat fyysistä voimaa ja sitä kautta tiedon että päihität tarvittaessa fyysisesti kiusaajasi. Uskon että se ei vaatisi paljonkaan harjoittelua. Esim. kuntonyrkkeilu, ju-jutsu yms. Jotain voimaannuttavaa. Usein on niin että mistä tahansa sattuman syystä jotakin aletaankin kiusaamaan (ja sen tekee vain 1-3 henkilöä, vs. koulun 300 neutraalisti suhtautuvaa henkilöä), niin sen jälkeen helposti vetää puoleensa kiusaajia (ja psykopaatteja). Tarvitset tietämystä ja osaamista jolla käännät vaa'an omaksi eduksesi.
Tuossa iässä on niin nuori, että esim. psykologille voi kertoa vaikka olevansa henkilö Kalevalasta, ja se annetaan anteeksi. Tuossa iässä alle 20 vuotiaana kokee suurimmat tunnemyrskyt. Sitten kun niistä ajoista selviää, niin elämä tasoittuu. Kirjoitat selkeää tekstiä ja jotenkin minusta tuntuu, että selviät kyllä ongelmistasi parempaan huomiseen! Koita jaksella. Kohta on kesälomankin aika ja sinulla on enää ysiluokka jäljellä peruskoulua, mikä on hieno asia!
Muuta venäjälle siellä toverista pidetään huolta
t: oikeistolainen?
Surullista tarinaa... mutta:
"Minulla ei ole mitään järkeä enään saada kaikki paremmin."
Kyllä on. Hienoa kun olet saanut kavereita. Olet myös vielä tosi nuori, paljon ehtii muuttua. Jatka vain eteenpäin. Lykkyä...!
...Ai niin: Yritä löytää joku kiva tyttö itsellesi (tai muu kumppani, suuntautumisista riippumatta - pitää aina nykyään poliittiskorrektisti lisätä tämä...)
Ala harrastamaan karatea.
Saat kunnioitusta.
Kiusaaminen loppuu.
Nääs, kokemusta on
Hei, ikävä kuulla tuollainen tarina. :( Varsinkin se että revit hiuksiasi ja löit päätäsi. Ei ole sinun syysi että sua kohdeltiin huonosti, etkä sä ole sen vuoksi arvoton eikä siksi kannata itseään kohdella huonosti. Ymmärrän tuon itseni kautta. Muut neuvovat karatea ja voimaa, mikä sekin voi olla ihan hyvä tie hetkellisesti mutta koita löytää ymmärrystä ja myötätuntoa itseäsi kohtaan. Tai sitä kohtaan millaiseksi ne kiusaajat sinut loivat, mitä traumaa he aiheuttivat. Toivottavasti löydät omanarvontunteesi takaisin.