Rehellisyyden nimissä virus yllätti Suomen tietyllä tapaa housut kintuissa

Varautumisen piti olla hyvällä tasolla, muttei ollutkaan.
Yhteiskuntamme ei tule olemaan entisensä koronan jälkeen, mutta uskon, että se tulee olemaan vahvempi. Suomalaisten kyky selvitä kriiseistä on poikkeuksellinen.

Sosiaalista kanssakäymistä on nyt vältelty yli kuukauden ajan ja sen myötä olemme ymmärtäneet perheen, ystävien, työkavereiden ja muiden ihmissuhteiden merkityksen.

Moni on menettänyt työnsä tai tullut lomautetuksi – toimeentulon heikentyminen näkyy jokaisen arjessa riippumatta tulotasosta. Asunto- ja autolainat on lyhennettävä ja monet maksut hoidettava, vaikkei palveluita nyt pystyisi käyttämään. Suomen varautuminen on koetuksella, mutta niin on myös jokaisen henkilökohtainen varautuminen. Jo alkuun moni huomasi, ettei kotona ole ruokaa edes suositelluksi 72 tunniksi.

Kun toimeentulo menee alta, säästöjen merkitys korostuu. Herää kysymys, onko säästöjen kerryttäminen mahdollista vai riittääkö palkka useimmilla vain elämisen kustannuksiin.
Vastuu lastenhoidosta ja osittain myös opetuksesta on siirtynyt koteihin. Arvostus suomalaista varhaiskasvatusta ja opetusta kohtaan on kasvanut.
Monissa perheissä on varmasti ollut pinna tiukalla, mutta samaan aikaan on oivallettu monia uusia tapoja viettää aikaa ja toimia yhdessä.

Politiikka tulee muuttumaan täysin. Hallitus ei vielä ole luopunut hallitusohjelmastaan, mutta se on auttamatta edessä. Kunnat eivät nyt todellakaan tarvitse uusia velvoitteita, eikä meillä ole enää varaa uusiin palveluihin tai maailmanparannukseen senkään vertaa kuin oli muutama kuukausi sitten. Politiikassa katse kääntyy viimein siihen tärkeimpään: suomalaisten hyvinvoinnin sekä peruspalveluiden turvaamiseen ja valtion muihin ydintehtäviin.

Korona on koetellut jokaista. Kaikki ovat joutuneet joustamaan ja luopumaan hetkeksi minäkeskeisyydestä. Avunanto ja välittäminen ovat lisääntyneet. Siinä missä yhteiskuntamme ottaa tänä päivänä vastuuta yksilöistä hiukan liikaakin, on yhteisöllisyys saanut aivan uuden merkityksen, ja hyvä niin.

Voisiko koronan jälkeen olla niin, että perhekeskeisyys ja yhteisöllisyys olisivat aiempaa tavoiteltavimpia ihanteita, luonnossa liikkuminen ja kotimaisen ruoantuotannon arvostaminen entistä tärkeämpää, ja lähimmäisten tapaaminen ja auttaminen arkipäivää suomalaisten elämässä? Ainakin minä uskon niin.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat
  • Onko sullakin oma nimi ? hassu ainakin nimeksi. Yleensä etu ja sukunimi on ilman alaviivaa. Kuollut sukunimenä aika erikoinen, mutta jos muutenkin olet erikoinen seuratessa mitä naapurit tekee. Taitaa olla tuttua korva kiinni naapurin senässä, että mitähän puhuvat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko sullakin oma nimi ? hassu ainakin nimeksi. Yleensä etu ja sukunimi on ilman alaviivaa. Kuollut sukunimenä aika erikoinen, mutta jos muutenkin olet erikoinen seuratessa mitä naapurit tekee. Taitaa olla tuttua korva kiinni naapurin senässä, että mitähän puhuvat.

    Narahditko, kun tartuit Pystyn heittämään täkyyn?

    Äänestä

Väistämättä koko maailma kokee tässä muutoksen. Sitä on vain vielä turhan aikaista ennustaa, kuinka laajasti se tulee tapahtumaan. Ihmisten mielipiteitä kun ei kovin kattavasti ole tutkittu vielä, millä tavalla koronakriisi on ajatuksia muokannut.

Turvallisuus on kuitenkin melko varma seikka, mikä noussee esille. On jo puhuttu ihmisten halusta muuttaa suurista asutuskeskittymistä pois väljemmille vesille, mutta se tarkoittaisi myös sitä että töiden tulisi seurata perässä. Ongelmaahan ei muodostu silloin, mikäli yrittäjät itse ovat myös halukkaita löytämään itselleen, perheelleen sekä yritykselleen turvallisemman ympäristön, missä ei ole asutustihentymien mukanaan tuomia riskitekijöitä. Etätyöllehän ei tässäkään vaiheessa ole rajaa siirtyä vaikkapa peräkorpeen, koska paikkasidonnaisuutta ei ole. Siinä mielessä mainitsemasi luonnonarvot voivat nousta suureenkin suosioon, kun uutta asuinpaikkaa valitaan. Tyhjiä kiinteistöjäkin kun löytyy varsinkin haja-asutusalueilta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Varautumisen piti olla hyvällä tasolla, muttei ollutkaan.
Yhteiskuntamme ei tule olemaan entisensä koronan jälkeen, mutta uskon, että se tulee olemaan vahvempi. Suomalaisten kyky selvitä kriiseistä on poikkeuksellinen.

Sosiaalista kanssakäymistä on nyt vältelty yli kuukauden ajan ja sen myötä olemme ymmärtäneet perheen, ystävien, työkavereiden ja muiden ihmissuhteiden merkityksen.

Moni on menettänyt työnsä tai tullut lomautetuksi – toimeentulon heikentyminen näkyy jokaisen arjessa riippumatta tulotasosta. Asunto- ja autolainat on lyhennettävä ja monet maksut hoidettava, vaikkei palveluita nyt pystyisi käyttämään. Suomen varautuminen on koetuksella, mutta niin on myös jokaisen henkilökohtainen varautuminen. Jo alkuun moni huomasi, ettei kotona ole ruokaa edes suositelluksi 72 tunniksi.

Kun toimeentulo menee alta, säästöjen merkitys korostuu. Herää kysymys, onko säästöjen kerryttäminen mahdollista vai riittääkö palkka useimmilla vain elämisen kustannuksiin.
Vastuu lastenhoidosta ja osittain myös opetuksesta on siirtynyt koteihin. Arvostus suomalaista varhaiskasvatusta ja opetusta kohtaan on kasvanut.
Monissa perheissä on varmasti ollut pinna tiukalla, mutta samaan aikaan on oivallettu monia uusia tapoja viettää aikaa ja toimia yhdessä.

Politiikka tulee muuttumaan täysin. Hallitus ei vielä ole luopunut hallitusohjelmastaan, mutta se on auttamatta edessä. Kunnat eivät nyt todellakaan tarvitse uusia velvoitteita, eikä meillä ole enää varaa uusiin palveluihin tai maailmanparannukseen senkään vertaa kuin oli muutama kuukausi sitten. Politiikassa katse kääntyy viimein siihen tärkeimpään: suomalaisten hyvinvoinnin sekä peruspalveluiden turvaamiseen ja valtion muihin ydintehtäviin.

Korona on koetellut jokaista. Kaikki ovat joutuneet joustamaan ja luopumaan hetkeksi minäkeskeisyydestä. Avunanto ja välittäminen ovat lisääntyneet. Siinä missä yhteiskuntamme ottaa tänä päivänä vastuuta yksilöistä hiukan liikaakin, on yhteisöllisyys saanut aivan uuden merkityksen, ja hyvä niin.

Voisiko koronan jälkeen olla niin, että perhekeskeisyys ja yhteisöllisyys olisivat aiempaa tavoiteltavimpia ihanteita, luonnossa liikkuminen ja kotimaisen ruoantuotannon arvostaminen entistä tärkeämpää, ja lähimmäisten tapaaminen ja auttaminen arkipäivää suomalaisten elämässä? Ainakin minä uskon niin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu