Hei, oon kohta 16-vuotias tyttö ja mulla on aika iso ongelma. Oon surullinen melkein päivittäin (ei mitään erillistä syytä) ja perheenjäsenetkin aina kyseen alaistaa miks näytän niin vihaiselta ja surulliselta. Monesti tulee sellaisia yhtäkkisiä ahdistus tiloja jotka sitten menee ohi vähän ajan päästä. Olen myös aina väsynyt ja mikään ei enää kiinnosta. Välillä tuntuu että ole ihan kylmä sydämminen hirviö, kun en välitä nykyään mistään. En edes oikeastaan itke mistään vaikka ennen itkin, siksi onkin hämmentävää että olenko oikeasti edes surullinen vai onko kaikki vaan Korvien välissä. Elämässäni on kyllä tapahtunut aika paljon kaikkea. Mutta eivät ne ole niin isoja verrattuna muiden ongelmiin. Haluaisin olla iloinen ja nauttia elämästä, mutta kaikki Vaan on niin vaikeaa ja surullista. Tuntuu kuin ei jaksaisi vain elää. Olen myös välillä aika tyhmä ja siksi ajattelen että olisi parempi jos en tekisi mitään, niin en pilaakkaan mitään. Olen myös jo pitkään nukkunut huonosti. En yleensä poistu vapaa ajalla kotoa. Ja kotonakin olen koko päivän omassa huoneessani. Tätä on nyt jatkunut pari vuotta ja olen niin väsynyt että en tiedä jaksanko enään. Mitä minun täytyisi tehdä?
Miten voin taas olla iloinen?
Anonyymi
1150
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kannattaa keskustella ammattilaisen kanssa. Lapsilisät loppuu juuri ja ainoa selviytymiskeino on siirtyä masennuksen vuoksi mielenterveys eläkkeelle. Helosti pääsee kun jaksaa vastaanotolla itkeä kovasti.
Eläke ei ole kummoinen, mutta avaa ovet höveliäille sosiaalietuuksille. Ei terve ruumis työtä kaipaa.
En mä halua mihinkään eläkkeelle jäädä 16-vuotiaana. Siinähän menee koko elämä pilalle. Haluun vaan eroon näistä tunteista mahdollisimman äkkiä!!!
Elämässäsi on varmaan tapahtunut asioita, jotka ovat saaneet nuo tuntemukset aikaan. Et kerro paljoakaan viime vaiheistasi. Oletko kokenut menetyksiä tai suuria muutoksia? Onko ihmissuhteissa ristiriitoja? Joskus masennus voi tulla pitkälläkin viiveellä. Nykyelämän isot tapahtumat - positiivisetkin - voivat laukaista tiedostamattomasti muiston jostain varhaisesta vaikeasta tilanteesta.
Käsittelemättömät tunteet tulevat pintaan esimerkiksi juuri masennuksena tai ahdistuksena. Jos voisit puhua tilanteestasi jonkun luotettavan ihmisen kanssa, tunteet voisivat vähitellen jäsentyä ja antaa taas tilaa ilolle. Terapiasta voisi olla apua, jos tulet siihen tulokseen että tarvitset jonkun lähipiirin ulkopuolisen ammattilaisen keskustelukumppaniksi. Muuten kuin terapian osalta en kannusta hakeutumaan terveydenhuollon piiriin, sillä siellä masennusta pidetään nykyään (mielestäni virheellisesti) sairautena, ja tyrkytetään usein lääkkeitä.
Elintavat aiheuttavat joskus masennusta ja väsymystä. Liika valvominen ja netinkäyttö, liian vähäinen liikunta, ruokailutottumusten merkitys on suuri, jne. Nämä kannattaisi tarkistaa ensimmäisenä, siinäkin tapauksessa että masennukseen löytyy jokin syy elämäntilanteesta. Elintapojen muutoksella saa valtavasti aikaan mielialassa, ja kun fysiikka on paremmassa kunnossa, se antaa virtaa järjestää elämäntilannetta. Voimia sinulle:)
No siis onhan mulle kaiken laista sattunut, mutta kaikista isoimmat varmaan on parhaan kaverin äidin kuolema ja sen jälkeen kaverini yritti iysemusrhaa, toinen kaverini sairastui syöpään, parani ja sairastui uudestaan, ja minulla on aika huonot välit isääni. Mua on kiusattu eskarista nykypäivään asti ja mutta se ei oo kauheen vakavaa vaan haukkumista ja yleensä tönimistä ei sen vakavempaa ja somekiusaamista on ollut myös.
No niin, onhan sinulle tapahtunut ja paljon! Jos ei tuon kaiken jälkeen ole masentunut, ahdistunut tai muuten ongelmissa, niin se olisi jo ihme.
Ne tunteet ja reaktiot, joita koet, ovat kuitenkin terve merkki siitä että psyykesi yrittää suojella itseään ja toipua. Ne ovat ikään kuin varoitusmerkkejä, että nyt on tilanteessa jotain vialla - siis TILANTEESSA, ei sinussa. Ne olot ja tuntemukset kertovat, että tilannetta pitää muuttaa. Ja olet jo toiminutkin, mm. kirjoittamalla tänne.
Huonot välit jompaankumpaan vanhempaan ovat asia joka ei voi olla vaikuttamatta lapseen tai nuoreen. On vaikea elää omaa elämäänsä ja kasvaa, kun se taho, josta pitäisi saada tukea ja toivoa, onkin jotain muuta. Ja kiusaaminenhan ei ole koskaan pikkujuttu. Ei voi sanoa, että "ei mitään vakavaa" vain siksi että esim. ei olisi koskaan lyöty. Sinua on tönitty, se on fyysistä väkivaltaa. Siinä on myös mukana pahemman väkivallan uhka, lausuttiin se ääneen tai ei. Haukkuminen ja uhkailu on henkistä väkivaltaa, joka on aivan yhtä pahaa ja toisinaan pahempaakin kuin fyysinen. Henkistä väkivaltaa on myös ryhmän ulkopuolelle jättäminen ja muu ei-sanallinen kaltoinkohtelu. Henkinen väkivalta on yleensä vaikeampi osoittaa ja nimetä kuin fyysinen, se voi olla hyvinkin hienovaraista ja huomaamatonta. Siksi siitä voi olla vaikea kertoa aikuisille, ja voi myös itse joutua miettimään, kuvittelenko vain. Sinun kohdallasi henkisestä väkivallasta on kuitenkin selvää näyttöä.
Haukkuminen ja somekiusaaminen on hyvin pelottavaa henkistä väkivaltaa. Somekiusaamisessa vielä on tekninen puoli ja mahdollisesti laajamittainen levitys, mikä tekee siitä erityisen vaikuttavaa.
Ystävän itsemurhayritys, ja vakava sairaus jota olet joutunut seuraamaan... Huh huh. Ei ihme että koet olosi raskaaksi, ahdistuneeksi, ehkä epätoivoiseksikin joskus. Ja tuollaisessa tilanteessa myös vihantunteet ovat ymmärrettäviä, jos niitä koet. Vihaisuus tulee puolustusreaktiona, kun kokee uhkatilanteita (ja niitähän sinulla on ollut ja on). Kuitenkin, kun uhkaa ja epävarmuutta on paljon, ja ympäristö turvaton, eikä ihmissuhteista kuten vanhemmat saa tukea, ei vihantunteita aina voi kokea turvallisesti. Ne on torjuttava mielestä. Silloin ne kääntyvät sisäänpäin ja itseä vastaan, ja seuraa masennusta ja ahdistuneisuutta, joskus fyysisiäkin oireita.
Olet joutunut kantamaan ikäisellesi - ja kenelle vaan - liian suuria taakkoja yksin. Olet joutunut katsomaan vierestä muiden onnettomuuksia, ja kantamaan ehkä vanhempiesikin taakkoja jollain tavoin. Tarvitsisit jonkun luotettavan aikuisen tueksesi. Auttavien puhelinten lista jonka toinen vastaaja laittoi voi olla hyvä apu ensi alkuun. Oletko käynyt puhumassa koulukuraattorin tai koulupsykologin kanssa vielä? Sieltä voisi apua tulla ensi alkuun.
Paljon riippuu siitä, koetko auttavan henkilön luotettavaksi ja että hän kykenee ymmärtämään tilannettasi. Ammattilaiset ovat ihmisinä erilaisia, kuten kaikki muutkin, ja heillä on myös erilaisia ajattelutapoja ja tapoja tehdä työtään. Joskus itselle sopivaa tukihenkilöä joutuu hiukan etsimään. Toisinaan se osuu kohdalle heti. Lähde kuitenkin yrittämään. Oletko vielä ottanut yhteyttä mihinkään tahoon koulussa tai muualla, ja onko some- ja muuhun kiusaamiseen mitenkään puututtu?
-ensimmäinen vastaaja
Hups, laitoin nimimerkiksi ensimmäinen vastaaja mutta taisinkin olla järjestyksessä toinen. No, tunnistat varmaan :)
No kiusaamisesta olen kertonut kyllä, vaikka se olikin todella vaikeaa minulle. Mutta ei se mitään auttanut ne kiusaajat on niin fiksuja että ne sai seliteltyä itsensä ulos koko asiasta ja sitten mua syytettiin valehtelusta. Ja en halua psykologille, koska se tuntuu epämiellyttävältä. Puhun kyllä äidin kanssa paljon, mutta en yleensä kerro kaikkea, koska en halua hänelle lisää huolia ja en halua että hän on takiani pettynyt. Haluaisin vain keinon, jolla voin päästä itse tästä tilanteesta pois ilman, että muiden täytyy saada tietää.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/11/18/nain-saat-apua-kriisitilanteessa-kokosimme-listan-auttavista-puhelimista
Näin saat apua kriisitilanteessa – kokosimme listan auttavista puhelimista
Olen miettinyt miten kommentoisin sinulle. Huolestuttavalta tuntuu ennen kaikkea se, miten vaikutat syyttävän itseäsi kaikesta, ja ottavan vastuuta, joka ei kuulu sinulle. Olet nuori, kasvava ihminen. Lapseksihan ei kukaan nuori varmaan halua itseään sanottavan :) ymmärrän sen, mutta siinä mielessä olet vielä lapsi että tarvitset vanhempiasi tukemaan, näyttämään esimerkkiä ja ymmärtämään. Sinun ei tarvitsisi eikä pitäisi joutua kantamaan taakkoja, joita nyt selvästikin kannat.
Kerrot, että "pilaat kaiken", ja ettet halua huolestuttaa äitiäsi. Ja että perheenjäsenet kommentoivat, miksi näytät vihaiselta ja alakuloiselta. Tässä on ainakin minulle monta hälytysmerkkiä! Missä vaiheessa vaiheessa ovat antaneet sinulle tällaisen roolin, jossa otat vastuuta perheyhteisösi tilanteesta, etkä saisi olla surullinen ja vihainen joistakin asioista mitä sinulle ehkä on tapahtunut? Äitisi tulisikin olla huolissaan, jos hänen tyttärellään on vaikeuksia. Aikuisen tulee kantaa huolta lapsestaan. Niin se vain on. Aikuisen tulee kestää se paha mieli ja huoli, mikä tulee luonnostaan, kun huomaa lapsensa kärsivän.
Kun sanon nyt sinusta "lapsi", en vähättele, ymmärrät sen, tarkoitan vain ettei 16 vuotias nuori ole psyykkisesti ja fyysisesti yhtä kypsä kuin aikuinen eikä kykene kantamaan yhtä paljon vastuuta. Nuoren aivojen fysiologia ei ole vielä läheskään valmis tuossa iässä. Aivojen etuotsalohkojen hermosolujen myelinisaatio kypsyy tutkimusten mukaan vasta 25-30-vuotiaana. Kun pääset siihen ikään huomaat itse, mikä ero ajattelussa silloin on. Silloin pystyy suhteuttamaan asioita eri tavalla kuin nuorena, ja saa siitä käyttöönsä uusia, tehokkaampia "työkaluja" ongelmien ratkaisemiseen. Eihän se tarkoita, että aikuinen välttämättä silti olisi "fiksumpi" mitenkään, tai viisaampi kuin nuoret... Pikkulapsetkin voivat olla tyhmiä aikuisia viisaampia, joustavampia ajattelussaan, ja oivaltaa elämästä enemmän! Mutta silti hermoston kypsyminen ei ole heillä siinä vaiheessa, että heillä olisi keinoja taklata tämän suuren maailman haasteita samalla tavalla kuin aikuisilla. Ehkä ymmärrät mitä tarkoitan?
Sinulla olisi oikeus odottaa vanhemmiltasi turvaa ja vastuunottoa. Kypsyä vastuuseen ja itsestäsi huolehtimiseen omaan tahtiisi. Se tarkoittaa mm. ettet saisi ajatella, että jos kerrot sinulle tapahtuneista pahoista asioista kuten koulukiusaamisesta (ja huonoista väleistä isään, oletkohan puhunut siitä äidille...) niin että huolestutat äitiäsi liikaa. Hänen KUULUUKIN huolestua, ja ryhtyä toimiin auttaakseen sinua. Vähintäänkin kuunnella kärsivällisesti, kantaa sinun tuskaasi ja suruasi sydämessään.
-ensimmäinen vastaaja
Kaikki aikuiset eivät kykene ottamaan vanhemman roolia kuten pitäisi. Silloin lapset/nuoret alkavat usein tuntea empatiaa heitä kohtaan, ja vuorostaan huolehtia heistä, jotta saisivat itse edes sitä kautta hiukan tarvitsemaansa huolenpitoa, ja jotta perheyhteisö pysyisi koossa. Voi näyttää päällepäin hyvältä, kun nuori on "itsenäinen" ja "auttaa äitiään" tms. jne. Tosiasiassa tällainen kehityskulku on nuorelle hyvin haitallinen.
Kerroit että kiusaajat olivat "fiksuja" ja saivat sinut näyttämään valehtelijalta kun asiaa selvitettiin. Kiusaajat ovat usein sosiaalisesti taitavia ja ovelia. Monesti opettajat ja muut, esim. koulukuraattorit ja psykologitkin, saattavat mennä lankaan ja mieluummin uskoa heitä. Maailma on monesti sellainen, että ihmiset haluavat sulkea silmänsä ikävältä todellisuudelta. Se, että jotakuta kiusataan, vaikka henkihieveriin, on osalle aikuisista asia joka tiedostamatta hyväksytään mieluummin kuin myönnetään, että näin huonosti ovat asiat meidän johtamassamme koulussa.
Kun asioiden selvittely johtaa tähän, se on kiusatulle traumaattista, toinen trauma kiusaamisen päälle. Lyödyn lyömistä. Ymmärrän, jos ei sen jälkeen enää halua mennä kertomaan asioistaan aikuisille.
Olisi mukavaa, jos voisi sanoa sinun kaltaisellesi nuorelle, että mene vaan hakemaan apua, mene juttelemaan jonnekin, psykologille tai koulukuraattorille. (Kävitkö muuten heillä vai käsiteltiinkö kiusaamista vain opettajien kesken? ) Näissä ammattiryhmissä on kuitenkin erilaisia ihmisiä, joilla on kullakin omanlaisensa maailmankatsomus. Heidän toimintatapansa esimerkiksi kiusaamistilanteissa vaihtelevat. Heidän koulutuspohjansakin voi olla erilainen, vaikka tutkinto olisi periaatteessa sama. Sieltä voi siis saada hyvinkin erilaista apua, henkilöstä riippuen.
Perustuen sekä omiin kokemuksiini nuoruusajaltani että koulutukseeni (minulla on terveydenhuollon ja yhteiskuntatieteiden koulutus) en voi yksiselitteisesti suositella, että mene juttelemaan psykologille tai koulukuraattorille. Se voisi parhaimmillaan olla eteenpäin vievä ratkaisu sekä koulukiusaamisesta aiheutuneen trauman että perheolojen selvittelyssä. Paljon riippuu siitä, millaisen henkilön siellä tapaat ja miten kemianne toimivat. Myös ympäröivä järjestelmä vaikuttaa. Psykologi tai koulukuraattori toimii työyhteisössään ja laajemmassa kouluterveydenhuollon järjestelmässä, joutuu sopeutumaan siihen ja noudattamaan sääntöjä ja myös "kirjoittamattomia" menettelytapoja.
Jos puhuu henkilökohtaisista asioistaan ammattilaisen kanssa, luottamuksellisuus on tärkeää. Nykyään, kun käynneistä merkitään joitakin perusasioita sähköiseen tietokantaan, on tärkeää, että asiakas, myös lapsi tai nuori saa mahdollisuuden vaikuttaa tehtäviin kirjauksiin. On mahdollista sopia, että käynnit merkitään salattaviksi Kannassa niin että ne eivät näy vanhemmille. Aiemmin eivät yli 10-vuotiaan terveystiedot ole näkyneetkään, mutta asiaan suunnitellaan muutosta, en tiedä missä vaiheessa asia tällä hetkellä on, onko ehkä jo mennyt läpi. Jos joskus päätätkin mennä juttelemaan koulusi psykologille tai kuraattorille, voit aivan ensimmäiseksi sopia, että joitakin asioita ei kirjata lainkaan, ja että käynti merkitään salattavaksi.
Haluatko kertoa, mikä ajatuksessa psykologille menemisestä tuntuu epämiellyttävältä? Ihmisen, sekä lapsen, nuoren että aikuisen, tulisi voida suojella rajojaan. Jos kokee epäluottamusta tai turvattomuutta jonkin ihmisen suhteen, tai jos sisäinen tunne sanoo, että, tuonne ei kannata mennä tai tuohon ei kannata ryhtyä, sitä tunnetta on syytä kuunnella. Loppujen lopuksi omia tunteitasi ja elämäntilannettasi ei tiedä kukaan muu kuin sinä itse. Ihmisten, ammattilaistenkin, hyväätarkoittavat neuvot voivat mennä joskus ihan pieleen.
Oma vaikea tilanne voi kuitenkin vääristää asioita ja kun pähkäilee yksin, kaikki alkaa ennen pitkää näyttää synkemmältä kuin onkaan. Puhuminen oikealle henkilölle ja oikeassa paikassa voi avata solmun, montakin solmua, ja sitä kautta voi löytää itsestään voimavaroja, joista ei ollut aiemmin tietoinen.
-ensimmäinen vastaaja
Fazerin sinistä voi ottaa lääkkeeksi vaikka joka päivä ja sinistä lenkkiä kun on nälkä!