Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Kevyenliikenteen väylä ei ole leikkipaikka

Anonyymi

Ikävää vappua . Polkupyörälenkillä meni hermot. Kaksi arviolta 10 - 12 vuotiasta poikaa ajeli polkupyörillä miten sattuu. Näin että jotain on suoralla tiellä kulkusuunassa oikealla 300 metrin päässä. Siellä oli kaksi lasta. Ensin tekivät jotain tien vieressä. Sitten töytäisivät pyörillä eteen kun olin ohittamassa. Siinä vaiheessa huomasin vasta että heillä oli polkupyörät. Liikennekasvatus on taatusti laiminlyöty.

25

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Lähestyttäessä ajoneuvolla pysäytettyä koulukuljetus- tai päivähoitokuljetusautoa, linja-autoa, raitiovaunua taikka lasta, vanhusta, eri tavoin vammaista ihmistä tai muuta henkilöä, jolla on ilmeisiä vaikeuksia selviytyä turvallisesti liikenteessä, on noudatettava erityistä varovaisuutta."

      Laissa lähdetään liikkeelle siitä, että lapset eivät osaa sääntöjä ja tekevät odottamattomia asioita. Siksi jokainen liikenteessä liikkuva pitää heitä oikein erikseen ja erityisesti varoa.

      • Anonyymi

        Tässä on koko pykälä.

        "29 §
        Turvallisen tilan antaminen ja varovaisuusvelvollisuus

        Ajoneuvolla ajettaessa on annettava jalankulkijalle, pyöräilijälle ja tienkäyttäjän kuljettamalle eläimelle turvallinen tila tiellä.

        Polkupyörällä ajettaessa on annettava jalankulkijalle turvallinen tila tiellä.

        Lähestyttäessä ajoneuvolla pysäytettyä koulukuljetus- tai päivähoitokuljetusautoa, linja-autoa, raitiovaunua taikka lasta, vanhusta, eri tavoin vammaista ihmistä tai muuta henkilöä, jolla on ilmeisiä vaikeuksia selviytyä turvallisesti liikenteessä, on noudatettava erityistä varovaisuutta."

    • Anonyymi

      Ihmetyttää toikin et räplätään kännykkää samalla kun pyöräillään tai kävellään,
      Ei seurata liikennettä ja hypitään pyöräilijöiden eteen.
      Siinä voi käydä huonosti kun joku tulee vauhdilla päälle.

      • Anonyymi

        Lähestyessä kävelijöitä, on esim. pyöräilijöiden syytä hiljentää vauhtiaan (eli ajaa sopivalla tilannenopeudella).

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lähestyessä kävelijöitä, on esim. pyöräilijöiden syytä hiljentää vauhtiaan (eli ajaa sopivalla tilannenopeudella).

        Juu, niin sitä aina joutuu sovittamaan nopeuden, kun edessä on kävelijä tai joku muu hitaammin liikkuja ja soittaa pyörän soittokelloa/torvea, jos edessä oleva ei ole tarpeeksi reunassa, että ohittaminen on turvallista.
        Niinpä, mutta myös kävelijöillä on velvollisuus vilkaista taaksepäin, ennen kuin lähtee kevyenliikenteen väylää ylittämään.
        Vaikka on kävelijä ja suuremmat oikeudet, kuin pyöräilijällä, niin ei pidä ylittää kevyen liikenteen väylää taakseen katsomatta ja ajatella, ettei täällä muita liiku.
        Pyöräilijänä vilkaisen aina taakse, jos on tarvetta ylittää väylä siityessä sivutielle, vaikka nopeus on kovempi, kuin kävelijällä, mutta takaa voi tulla nopeampi pyöräilijä tai mopo.

        "soittaa pyörän soittokelloa/torvea, jos edessä oleva ei ole tarpeeksi reunassa, että ohittaminen on turvallista."

        Kellon soittosi ei oikeuta sinua mihinkään. Kuvittelet olevasi jalankulkijan yläpuolella.

        "Niinpä, mutta myös kävelijöillä on velvollisuus vilkaista taaksepäin, ennen kuin lähtee kevyenliikenteen väylää ylittämään."

        Tämä velvollisuus on mielikuvituksesi tuotetta

        "Pyöräilijänä vilkaisen aina taakse, jos on tarvetta ylittää väylä siityessä sivutielle, vaikka nopeus on kovempi, kuin kävelijällä, mutta takaa voi tulla nopeampi pyöräilijä tai mopo."

        Et ole ryhmittynyt oikein, jos ylität väylän vasemmalle kääntyessäsi.
        Siirtyessäsi sivusuunnassa on ajoneuvon kuljettajalla velvollisuus tsekata voiko sen tehdä turvallisesti ja muita haittaamatta. Jalankulkijalla ei ole tätä velvollisuutta.

    • Anonyymi

      Pitäisi kieltää kännykän ja kuulokkeiden käyttö lenkkeilijöiltä. Onhan se selvää että huomio ei ole silloin liikenteen seuraamisessa.

    • Anonyymi

      Sinulla siis meni hermot, kun pari naperoa ajoi pyörällä miten sattui?

      Tiedätkö miten meiltä jalankulkijoilta menee hermot , kun Te yli 12-vuotiaat pyöräilijät ajatte miten sattuu?

      Ajatte jalkakäytävillä. Jalkakäytävä on Meidän Jalankulkijoiden valtakunta.
      Yhdistetyllä pyörätiellä ja jalkakäytävällä ette tiedä/välitä, että jalankulkija saa kulkea joko oikealla tai vasemmalla (voimassa jo 1.6.1997 alkaen).
      Ajatte tahallaan hihaa hipoen tai jopa päälle. Tahallaan, koska teidän pitäisi väistää jalankulkijaa. Ennakointi!
      Te olette sitä mieltä, että jalankulkija on se, joka väistää Teitä! Näin ei ole! Tuolla alempana ketjussa on selvästi kerrottu miten liikenteessä menee.

      Itsekin Te yli 12 vuotiaat pyöräilijät ajatte rinnakkain väylävästä riippumatta ja harvassa on ne kerrat, kun väistätte vastaantulijaa. Teidän mielestä se vastaantulija; jalankulkija tai pyöräilijä menköön ajoradalle tai nurmikolle kunhan vai Teidän ei tarvitse väistää!

      Eikö Teidän yli 12 vuotiaiden pyöräilijöiden tulisi näyttää lapsille ja nuorille mallia?

      Ikävää Vappu sinulla, koska työmatkaennätys ei parantunut!

      • Anonyymi

        Kai sinä ymmärrät, että pyöräilijät tekee kaiken tuon vain sinua kiusatakseen? Ja että he ovat saavuttaneet tavoitteensa?

      • Anonyymi

        Monesti tulee vastaan teinejä, yleensä tyttöjä, jotka pyöräilevät vastaan jopa kolme rinnan, eivätkä juurikaan väistä, kun pyörällä tulet vastaan.
        Yleensä, kun tällainen lauma lähestyy, niin tyynen rauhallisesti siirryn ajamaan väylän keskelle, jolloin minun puolella väylää vastaantuleva teini hivuttautuu edes jonkun verran omalle puolelleen.
        Jos siirtyisin reunemmalle, niin teinit levittäytyisivät vieläkin leveämmäksi rintamaksi, kun katsovat, että tuohan väistää meitä, eikä meidän tarvitse väistää.

        Milloin olette nähneet kaksi teinityttöä pyöräilemässä peräkkäin tai siirtyvän vastaantulo tilanteessa peräkkäin, kyllä ne pyöräilee rinnakkain, eivät paljon väistä vastaantulevaa.
        Siksi varmaan pyörätietkin pitää muuttaa yksisuuntaisiksi, kun näiden takia siellä on ahtaampaa, muuten sopii hyvin kaksi pyörää kohtaamaan, mutta ahdasta tulee, jos alkaa kaksi tai usemapi pyörä rinnan kulkemaan eli eivät tiedä tai välitä pyöräilysäännöistä.

        Näitä rinnakkain pyöräilijöitä on kaikissa ryhmissä eivätkä he yleensä väistä vastaantulijoita. On vastaantulijat jalankulkijoita tai pyöräilijöitä.

        Itse pyöräilijänä ajaessani pyörätiellä, joka on useimmiten sen verran kapea, että mahtuu vain ajamaan kumpaakin suuntaan yksi eli ei rinnakkainen. "Laitan" vastaantulevan pyöräilijän väistämään, soitan kello, soitan torvea tai ajan vain kohti, mutta en päälle.

        Samoin teen yhdistetyllä pyörätiellä ja jalkakäytävällä mikäli pyöräilijät ajavat vasemmalla puolen.

        Suomessa ajoneuvoilla on oikeanpuoleinen liikenne.

        Jalankulkijana taasen kävelen juuri tuon takia mieluummin vasemmalla, sillä silloin useimmiten pyöräilijät väistävät melko hyvin. Auta Armias mikäli kävelen oikealla niin koko väylän leveydeltä ajavat pyöräilijät erittäin harvoin väistävät.

        Jalankulkijana minun ei tarvitse väistää pyöräilijää vaan pyöräilijä on se joka väistää minua!

        Ei tuolla liikenteessä näy autoilijoita, jotka ajavat kaksisuuntaisella kadulla, jossa on kaista suuntaansa, ajavan rinnakkain paitsi ohitustilanteessa.

    • Anonyymi

      Lapsilla tulee olla oikeus olla lapsia. Aikuisen pitää ottaa tämä huomioon omissa toimissaan.

      • Anonyymi

        Toki näin on, mutta liikenne ei ole oikea paikka "pelleillä" tai ”leikkiä”. Suomi on täynnä muita paikkoja, jossa lapset voivat olla lapsia. Aikuisten pitää tosin ottaa huomioon, että lapsi voi liikenteessä tehdä yllättäviä asioita. Tämä todetaan tuolla ylempänä, jossa pykälä on laitettu näkyviin.

      • Anonyymi

        Joku vastuu vanhemmillakin on. Aikuisen pitää ottaa tämä huomioon kun lapsia hankkii. Lapsille kuuluu opettaa miten kuuluu käyttäytyä ja mikä on soveliasta.
        Lapsille on tehty leikkipuistoja. Siellä voi leikkiä. Koirille on tehty koirapuistoja. Siellä voi ulkoiluttaa koiria. Jalkakäytävät on liikkumista varten.

      • Anonyymi

        Jos lapset tekisivät samoin autotiellä, niin varmasti sinulla olisi ihan eri ääni kellossa ja toteaisit, ettei lasten leikkipaikka ole liiketeen keskellä, mutta mielestäsi lapset saavat leikkiä pyörätiellä, mutta ei autotiellä.

    • Anonyymi

      Pätee joka paikkaan liikenteessä. Liikenteessä mikään paikka, väylä tai ajorata ei ole "leikkipaikka".

      • Anonyymi

        Ei olekaan mutta lapset saattavat tehdä yllättäviä asioita. Tämän ovat lain laatineet ottaneet myös huomioon.

        "Lähestyttäessä ajoneuvolla pysäytettyä koulukuljetus- tai päivähoitokuljetusautoa, linja-autoa, raitiovaunua taikka lasta, vanhusta, eri tavoin vammaista ihmistä tai muuta henkilöä, jolla on ilmeisiä vaikeuksia selviytyä turvallisesti liikenteessä, on noudatettava erityistä varovaisuutta."

        Aina kun lähestytään lasta liikenteessä, on ajoneuvon kuljettajalla kyseinen yllä oleva velvoite. Lapsi ei tosiaan saa leikkiä liikenteessä mutta syytä muista tuo yllä oleva pykälä koska lapsi voi tehdä jotakin yllättävää, kun olet hänen kohdalla.

    • Anonyymi

      Pyöräilijöille tiedoksi, että jalkakäytävä ei ole pyörätie!

      Monet pyöräilijätkin osaavat ajaa pyörätiellä tai yhdistetyllä pyörätiellä ja jalkakäytävällä tai jalkakäytävällä miten sattuu varsinkin silloin kun samalla puhutaan puhelimessa, kirjoitetaan tekstiviestiä, muuten selattaan puhelinta tai ajetaan monta rinnakkain eikä väistetä vastaantulijoita.

      Tänään aamulla näin, kun pyöräilijä, selvästi yli 12 vuotias ajoi kovaa vauhtia jalkakäytävällä mutkitellen. Seurasin siinä miten mahtaa käydä, kun pyöräilijää vastaan tuleva kävelijä kävellessään katsoo maahaan (ei ollut kännykkään). Jalankulkija siirtyy hieman kulkusuunnassaan vasemmalle ja pyöräilijä viime hetkessä jarruttaa ja siirtyy omassa suunnassaan vasemmalle. Siinä on kapea jalkakäytävä vain hieman yli 1 metrin levyinen eli ei paljon tilaa. Ei ollut pyörätien liikennemerkkiä, mutta oli jalkakäytävän liikennemerkki.

      Pyöräilijöille tiedoksi, että jalankulkija saa kulkea jalkakäytävällä missä haluaa ja miten haluaa.

      • Anonyymi

        Näin on. Jalankulkija saa kävellä ihan missä haluaa ja seistä vaikka päällään. Myös moottoritiellä, ja liikennevaloja ei tarvi noudattaa. Jalankulkija on kuningas eikä haittaa vaikka raapisi autoja avaimellaan ja särkisi tuulilaseja ja peruutuspeilejä.

        Olet väärässä. Jalankulkjoiden on noudatettava heitä koskevia liikennesääntöjä. Luulet olevasi hasuka, mutta et ole. Ei jatkoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet väärässä. Jalankulkjoiden on noudatettava heitä koskevia liikennesääntöjä. Luulet olevasi hasuka, mutta et ole. Ei jatkoon.

        Eli oikeaan laitaan kaikki jalankulkijat, niin jalkakäytävillä kuin kevyenliikenteen väylillä. Meille koulussa opetettiin niin, aina oikealla, myös koulun käytävällä. Ja jos käveli väärin niin rehtori vähän viskeli, niin ei toista kertaa erehtynyt. Ja se oli ihan laillista siihen aikaan käydä oppilaaseen kiinni. Ja hyviä meistä tuli. Mutta nyt kun on lepsut opettajat, niin ei osata kävellä edes oikealla, vaan ihan miten sattuu. Kansalaiskoulu takaisin.

        Jalankulkija saa vapaasti valita reunansa kevyenliikenteen väylällä, ellei sitä ole jaettu erikseen eri käyttäjäryhmälle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet väärässä. Jalankulkjoiden on noudatettava heitä koskevia liikennesääntöjä. Luulet olevasi hasuka, mutta et ole. Ei jatkoon.

        Eiköhän tuo kirjoitus ollut rankkaa sarkasmia eikä edusta kirjoittajan ajatusmaailmaa.

    • Anonyymi

      Mutta mistä johtuu tämän syksyn älytön keuliminen. pikkujätkät keulii pyörällä kevyenliikenteen väylillä, ajoteillä useita kymmeniä metrejä. Aina on keulittu, mutta ei koskaan näin paljon ja yleisillä teillä. Samoin kypärän käyttö on loppunu kesän aikana. Vielä keväällä oli kaikilla kypärä ihan kuin liimattuna, mutta nyt on heitetty pois. Oliko keväällä kypärä muotia ja nyt ei. Miten se voi olla näin joko tai.

      • Anonyymi

        Täällä päin (Jyväskylässä) kakarat ovat harrastaneet tuota keulimista jo ainakin muutaman vuoden, niin pyörillä kuin mopoillakin. Eiväthän he voi pelleillä missään syrjässä vaan tietenkin ajotiellä ja muun liikenteen seassa. Näitä toheloita joutuu nykyään varomaan ihan oikeasti ettei joku niistä kaadu tai muuten vain syöksy auton alle. Ihan pelkästään sen takia ostin kesällä autooni kameran.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      84
      2200
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      49
      1916
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1838
    4. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      72
      1590
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1578
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1482
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      24
      1393
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1352
    9. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1311
    10. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1294
    Aihe