Raamatussa kerrotaan Hannasta, profeetta Smuelin äidistä, leeviläisen papin toisesta vaimosta. Hannalla oli surunalapsettomuusz joka on useimmille naisille vaikeaa.
Lisäksi se voi olla häpeän aihe ja aikaansaada riittämättömyyden tunteen.
Muinaisena aikana israeilaisella miehellä saattoi olla useampia vaimoja.
Jumala salli sen siihen aikaan, jopa Moosekselle annetun lain määräyksillä.
Mitä nykyajan nainen voi hyötyä siitä esimerkistä?
Eikö meidänkin aikanamme ole lisääntyvästi lapsettomuudesta aiheutuvaa ongelmaa?
Entä,miten on yksiavioisuus, joka on suojeltu nykyisellä lailla?
Monella on sivussa suhteita muihin naisiin tai eroja.
Kilpailuhenkeä naisten välissä miehen huomiosta.
Lapsia lähetetään kuin paketteja perheiden välillä.
Monille Jumalan puoleen kääntyminen on ainoa lohdutus, tuki jaksaakseen.
Filippiläisten 4:6,7 "Älkää olko mistään huolissanne, vaan antakaa anomustenne tulla kaikessa rukouksen ja nöyrän pyynnön avulla kiitoksen ohella Jumalalle tunnetuksi, niin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ajatuksen, varjelee teidän sydämenne ja mielenne Kristuksen Jeesuksen välityksellä".
Hanna Viitanen
Anna Raamatun kertomusten lohduttaa itseäsi
19
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Raamattu on annettu meille ohje kirjaksi, koko elämää varten!!!!
- Anonyymi
Sitä ajattelee pikaisesti, että mitä hyötyä minulle on lukea jonkin leeviläisen vaimon elämänkokemuksista? Yhteiskunta on erilainen!
Sitten sitä huomaa ihmisten tunteiden ja olosuhteiden samanlaisuuden.
Näin Raamatun ohjeet hyödyttävät kaikkina aikoina eri yhteiskunnissa.
2Timoteus 3:16,17 "Koko Raamattu on Jumalan henkeyttämä ja hyödyllinen
opettamiseen, ojentamiseen, oikaisemiseen, kurittamiseen vanhurskaudessa,
jotta Jumalan ihminen olisi täysin pätevä, täydelleen varustautunut kaikkeen hyvään työhön." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitä ajattelee pikaisesti, että mitä hyötyä minulle on lukea jonkin leeviläisen vaimon elämänkokemuksista? Yhteiskunta on erilainen!
Sitten sitä huomaa ihmisten tunteiden ja olosuhteiden samanlaisuuden.
Näin Raamatun ohjeet hyödyttävät kaikkina aikoina eri yhteiskunnissa.
2Timoteus 3:16,17 "Koko Raamattu on Jumalan henkeyttämä ja hyödyllinen
opettamiseen, ojentamiseen, oikaisemiseen, kurittamiseen vanhurskaudessa,
jotta Jumalan ihminen olisi täysin pätevä, täydelleen varustautunut kaikkeen hyvään työhön."Jatkaisin vielä yllä olevaan, että juuri siitä syystä, että ihmisten tarpeet ovat pysyneet samanlaisina Paratiisista karkoituksen jälkeen; kovaa työtä elättääkseen perheensä.
Tarve saada toveruutta, huomiota ensin vanhemmiltaan ja myöhemmin läheisiltään auttaa ymmärtämään myös tulevassa asiainjärjestelmässä niitä ylösnousseita!
Samat tarpeet ja haasteet vain yhteiskunnallisin eroin, jotka ovat pinnallisia.
Jumalan palvelijat ovat olleet aina kyvykkäitä perheistään huolehtijoita.
Israelilaiset olivat muinoin haluttua sotasaalista kykyineen.
Kateutta herättäviä monitoimisina ja menestyvinä eri yhteiskunnissa.
Ei ole syytä ajatella, ettei meillä ole heiltä opittavaa.
Hanna Viitanen
- Anonyymi
Niin.
Uskontojen uhrien kerronnassa lahko ja sen oikeuskomitea ovat jotenkin vastakkaista Raamatun lupauksille ja lohdutuksille.
Muuan neitonen kertoi (netissä) vo imakkaasta vastenmielisyyden tunteesta kun oikeuskomitean keski-ikäiset miehet kyselivät häneltä sukupuolielämän yksityiskohtia, eikä voinut välttyä huomaamasta kyselijän seksuaalista kiihotustilaa.- Anonyymi
Lahkolaiset ja ateistit ovat pervoja, homous, lesbous jne. käy?????
Yäk sakkia oote! - Anonyymi
En sano tätä kenenkään puolustukseksi, mutta totean että ei nuo uskonnolliset johtajat olleet Hannan aikanakaan enkeleitä,
-kun Hanna rukoili ja itki pappi Eeli haukkui häntä juopoksi
-Eeli salli omien poikien pappistyössään käyttäytyvän moraalittomasti ja julkeasti
-Vasta kolmanteen Jumalan kutsuun Eeli ymmärsi kertoa Samuelille hengen vaikutuksesta Samuelille.
t.mainosvaltuutettu - Anonyymi

t.mainosvaltuutettuNiinhän kerran konventissa lainattiin sanontaa:
"Valta turmelee ja täydellinen valta turmelee täydellisesti".
Jos Eelin pojilla olisi ollut arvostusta pyhään papintehtäväänsä, niin
he olisivat kohdelleet lähimmäisiään arvostavasti.
Mutta Eeli katsoi sormiesa välistä poikiensa juoppoutta,
niin projisoi sen sitten arvottomaan naiseen, kun
ei kyennyt perheessään juoppoutta hillitsemään.
Aikansa Jehova sen salli, mutta saivat maksaa hengellään
ja pappisedut menetettiin suvulta.
Hanna Viitanen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinhän kerran konventissa lainattiin sanontaa:

Hanna ViitanenSitten epäjumalille uratuista ruuista, tiedämme, että meillä kaikilla on tietoa.
Tieto pöyhistää, mutta rakkaus rakentaa.
Jos joku luulee hankkineensa tietoa jostakin, hän ei vielä tunne sitä niin kuin hänen pitäisi se tuntea. mutta jos joku rakastaa Jumalaa, hänet Hän tuntee.'
t.mainosvaltuutettu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lahkolaiset ja ateistit ovat pervoja, homous, lesbous jne. käy?????
Yäk sakkia oote!Ja valehteleminenkin käy. Niinkuin Jehovan todistajillekin käy.
Mutta ei Jumalalle.
Valehtelijat joutuu sinne missä on itku ja hammasten narskutus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinhän kerran konventissa lainattiin sanontaa:
"Valta turmelee ja täydellinen valta turmelee täydellisesti".
Jos Eelin pojilla olisi ollut arvostusta pyhään papintehtäväänsä, niin
he olisivat kohdelleet lähimmäisiään arvostavasti.
Mutta Eeli katsoi sormiesa välistä poikiensa juoppoutta,
niin projisoi sen sitten arvottomaan naiseen, kun
ei kyennyt perheessään juoppoutta hillitsemään.
Aikansa Jehova sen salli, mutta saivat maksaa hengellään
ja pappisedut menetettiin suvulta.
Hanna ViitanenJoo. . .ja mitähän on sanottavaa Rutherfordi juopottelusta? Tai S.Herdin?
Entäpä A. Morrisin viinaostoksista? Onko se pyhää ryypiskelyä? Onko sellaista ollenkaan?
Niin?
Entisaikojen maailmasssa ei ollut eläkejärjestelyjä eikä sosiaaliturvaa. Jos lapsia ei ollut, kohtalo oli helposti karu, kun alkoi ikääntyä.
Onko tuota vaikea hahmottaa?- Anonyymi
Olet oikeassa, että meillä täällä päin on hyvät oltavat monin suojaverkoin.
Sitä ei ole kai suurimmassa osassa maita vielä nykyisinkään!
Ajattelin myös sitä, miten pohjoismaihin haalitaan köyhemmistä maista metsiin ja
pelloille työntekijöitä, joita käytetään hyväksi ja petetään monin tavoin.
Järkyttävää ajatella välikäsien toimintaa valtioiden katsoessa sormien välistä.
Olisikohan nyt aika oman maan työttömien mennä talkoisiin ja
alkaa kantaa vastuuta omien rajojensa sisäpuolella, ettei ruoka mätäne,
kun kansa menettää oman terveytensä tekniikkaan kiintyneenä?
Itse len ollut monella pallolla, joko pyörällä, linja-autolla, tai jonkun matkassa.
Tuntui hyvältä tehdä voitavansa, vaikka asui kerrostalossa, eikä maaseudulla.
Hanna Viitanen Anonyymi kirjoitti:

Hanna ViitanenKommentoin lähinnä avaustasi, joka oli hieman ontuva taustaideoineen.
- Anonyymi
InhottavaRealisti kirjoitti:
Kommentoin lähinnä avaustasi, joka oli hieman ontuva taustaideoineen.
Olen vain yksinkertainen vanhus, jolla on vaikeuksia seurata nyky-yhteiskuntaa.
En oletakaan täyttäväni älykkäiden odotuksia.
Sehän on sitä yhteistyötä, että täydentää ontuvia kanssaihmisiään.
Hanna Viitanen Anonyymi kirjoitti:
Olen vain yksinkertainen vanhus, jolla on vaikeuksia seurata nyky-yhteiskuntaa.
En oletakaan täyttäväni älykkäiden odotuksia.
Sehän on sitä yhteistyötä, että täydentää ontuvia kanssaihmisiään.
Hanna ViitanenÄlä ole liian itsekriittinen.
- Anonyymi
InhottavaRealisti kirjoitti:
Älä ole liian itsekriittinen.
Kiitos lohdutuksestasi!
Hyvää kevätpäivää sinulle. 🤗🤓🌄🌅 - Anonyymi
InhottavaRealisti kirjoitti:
Älä ole liian itsekriittinen.
Jaa . . .ensin ontuvaa ja kohta älä ole liian itsekriittinen.
Koita nyt päättää. Anonyymi kirjoitti:
Jaa . . .ensin ontuvaa ja kohta älä ole liian itsekriittinen.
Koita nyt päättää.Ihmisen kanssa voi olla eri mieltä, mutta miksi pitäisi olla tietoisesti epäkohtelias?
- Anonyymi
Kyllähän sadut lohduttaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492328- 262193
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271545Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161494- 1241427
- 191083
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71974Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad89944Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut117944Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333883