Koronapandemian varjossa on tullut mietityksi Suomen valtionhallinnon toimia. Viisikkohallitus on toiminut pääosin edukseen pandemian hoitoon liittyvissä asioissa. Toki ainahan on parantamisen varaa.
Jos koronapandemian aiheuttamien ongelmien vertailukohdaksi otetaan 1990-luvun alku ja lama sekä sen aiheuttamat ongelmat, niin ensiksi tulee mieleen kaksi asiaa. Ne ovat myyttiseksi valtionsalaisuudeksi muodostunut Tiitisen lista ja niin sanottu Koiviston konklaavi johdannaisuuksineen. Tiitisen lista vaikuttaa edelleen siihen, miten suomettumista käsitellään julkisuudessa. Koiviston konklaavi vaikutti ratkaisevasti siihen, että tuhannet yrittäjät määrättiin vastoin tahtoaan Suomen pankkijärjestelmän pelastajiksi.
Toivottavast nykyiset ja tulevat poliitikot osaisivat hoitaa työnsä asiallisesti ja perustellen ilman turhaa salaamista. Kansaa ei voi hämätä useamman kerran.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ilmeisesti näin tyhmää kansaa voi koska mitään ei ole korjattu.