Niin, kysymys lyhykäisyydessään: saako varatulle kertoa tunteista?
Saako varatulle kertoa tunteista?
Anonyymi
221225
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Saa.
Toki saa kunhan on valmis kestämään seuraukset.
Pitää kertoa. Ei varattu ole kenenkään omaisuutta. Ihminen itse päättää elämästään, ei se "varaaja".
Ehdottomasti pitää ja täytyy.
Varattu saattaa odottaa juuri sitä, että kerrot. Varattu itse päättää tunteistaan ja siitä, kenelle ne osoittaa ja koska on aika lähteä.
Ehheheh, toiveajattelua. Panna se ehkä vois jos niitä haarojansa tarpeeksi tyrkyttää. Ne mihinkään lähe
Saa! Törppö se varattu kuka ei sitä kestä. Tai sen puoliso.
Saa kertoa. Se on hänen päätöksensä vastaako tunteisiisi ja ottaa vastuun omasta tekemisestään.
On ainakin ennen voinut kertoa, eli kyllä saa.
Miksi ei saisi? Itse ainakin piristyisin jos joku tulisi kertomaan ihastuksestaan
Todellakin saa. Varatun vastuulla on sitten päättää miten toimii.
Aika kummallista ajattelua. Parisuhteessa olevaan ihastuminen on aivan inhimillistä, mutta se että jotkut olettavat, et tämä "varattu" on heti valmis suhteeseen ja yhtä ihastunut.
Flirttailu on yleistä varattujenkin keskuudessa, mutta siihen ei tunteita yleensä liity.
Totuus on se että kuitenkin ihastuneena on aivokemiat vinksalleen ettei siihen järkipuheet paljoa auta😂
Mun mielestä on outoa ylipäätään olettaa, että joku olisi valmis lähtemään suhteeseen, erityisesti sinkkujen suhteen olisin varovainen. Haloo, sinkku olisi kyllä jo jonkun löytänyt, jos suhteen haluaisi. Varatut osoittaa haluavansa parisuhteeseen.
En itse ainakaan odota mitään parisuhdetta tms vaikka kertoisin varatulle tunteista. Se ei ole se syy kertomiseen, vaan ennemmin tunteista kertomiseen on pakottava tarve saada, suusta ulos kun on ollut voimakkaita tunteita toista kohtaan jo pidempään.
On se kumma, että pitää mennä sörkkimään varattuja, kun sinkkuja on pilvin pimein. Ehkä se on näin, että ihmistä kiinnostaa eniten kaikki, mikä on kiellettyä.
Kysymyksen voi ymmärtää kahdella tavalla.
Voiko varatulle kertoa tunteista toiseen ihmiseen tai tunteiden kertominen varatun ja kysyjän välillä.
Tarkoitin varatun ja kysyjän välillä. Kysyjän tunteet varattua kohtaan.
Kerro hänen puolisolleen.
On mielenkiintoista, ettei yksikään ole vielä sanonut, ettei haluaisi varattuna kuulla. Aikoinaan kun täällä kerroin kertoneeni varatulle, mut ammuttiin niiltä käsin alas ja haukuttiin vielä pitkään jälkeenpäin. Eritoten siis varatut itse. Se oli surullista, koska olin kerännyt kaiken rohkeuteni kertoakseni. Ujo ihminen. Mitään odottamatta.
Minä, varattu mies. Introventti ja sosiaalinen luonteeltani ja ilmeisesti siksi tulkitaan väärin. Eipä ole juuri nolompaa tilannetta kuin tajuta että toinen (yleensä vieläpä hyvin läpinäkyvästi) tarjoilee itseään. Ja vaikka nyt olen mies, niin se on ahdistavaa. Jotenkin naisten keskuudessa vallitsee edelleen käsitys että kaikki miehet olisi imarreltuja ko. huomiosta. Ei ole.
Pysy pois varatuista, äläkä himoitse häntä, olet luomakunnan alhaisin olento jos himoitset ja liehittelet varattua ihmistä.
Joo, kyllä siitä kolmannen palkinnon pokkaa ja ikuisen häpeän.
Varattuna naisena ihastunut mieheen. Hitto kun se ei tajua avata peliä suoraan.