Miksi minä en ikinä saa hyvää numeroa kokeesta?

Nytkun katsoin koenumeroita, tulee aina muisto siitä miten urakoin ja tein kaikkeni ymmärtääkseni koekappaleet ja aina saan tuntea sen epäonnistumisen tunteen. Minun kokeet ei ikinä mene putkeen saan 6-7 tai jopa 8. Joudun pettymään aina itseeni, ja siksi en enään lue kokeisiin, koska en halua/jaksa tuntea sitä epäonnistuneen tuntea. Olenko jotenkin tyhmempi, kun en saa hyvää numeroa kokeista. Tämän takia en näe hyvää tulevaisuutta. En haaveile enään unelma ammatista, koska tiedän, että se on vain haave minulle. Onko minulla lukihäiriö? Motivaatio kouluun ei edes ole.
272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

7 ja 8 ovat hyviä numeroita eikä kuutonenkaan vielä huono ole. Älä vertaa omia numeroitasi toisten numeroihin, älä aseta rimaa liian korkealle. Tulevaisuudessa ei ole mitään merkitystä yksittäisillä koenumeroilla, sillä on, että olet oppinut tekemään töitä kokeen eteen.

Äänestä

No se riippuu mitä haluaa tehdä tulevaisuudessa. Peruskoulussa olisi hyvä olla varmuuden vuoksi noin 8 keskiarvoa riippuen tietenkin lukion keskiarvo vaatimuksista. Mutta jos haluaa mennä amikseen yli 6 keskiarvo on tarpeeksi hyvä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Nytkun katsoin koenumeroita, tulee aina muisto siitä miten urakoin ja tein kaikkeni ymmärtääkseni koekappaleet ja aina saan tuntea sen epäonnistumisen tunteen. Minun kokeet ei ikinä mene putkeen saan 6-7 tai jopa 8. Joudun pettymään aina itseeni, ja siksi en enään lue kokeisiin, koska en halua/jaksa tuntea sitä epäonnistuneen tuntea. Olenko jotenkin tyhmempi, kun en saa hyvää numeroa kokeista. Tämän takia en näe hyvää tulevaisuutta. En haaveile enään unelma ammatista, koska tiedän, että se on vain haave minulle. Onko minulla lukihäiriö? Motivaatio kouluun ei edes ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu