Eläinpuisto saanee avata ovet 1.6.2020

Anonyymi

Hallituksen päätöksessä linjattiin tänään, että koronan takia Suomessa suljetut eläintarhat saavat avata 1.6.2020 alkaen taas ovensa, kunhan asiakasmäärien rajaus, turvaetäisyydet ja hygieniaohjeistus toteutetaan ministeriön ohjauskirjeen mukaisesti:

"Epidemiologisen arvion perustella on mahdollista lieventää henkilömäärärajoitusta nykyisestä 10 henkilöstä enintään 50 henkilöön 1.6. alkaen toistaiseksi. Tilanne arvioidaan uudelleen kesäkuun loppuun mennessä.

50 hengen kokoontumisrajoitusta sovelletaan julkisten kokoontumisten lisäksi (suositukseen perustuvana toimintaohjeena) myös yksityisen ja kolmannen sektorin järjestämissä tilaisuuksissa, kulttuuri-, harraste-, liikunta- ja urheilutapahtumissa sekä uskonnollisissa tilaisuuksissa. Sisätilojen ja alueellisesti rajattujen ulkotilojen, kuten huvipuistojen, eläintarhojen, kirjastojen ja elokuvateattereiden osalta turvallisuus varmistetaan asiakasmäärien rajaamisen, turvaetäisyyksien ja hygieniaohjeistuksen kautta. Sosiaali- ja terveysministeriö antaa ohjauskirjeen aluehallintoviranomaisille näiden rajoitusten toimeenpanemiseksi tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi tartuntatautilain nojalla."

https://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/10616/hallitus-linjasi-suunnitelmasta-koronakriisin-hallinnan-hybridistrategiaksi-ja-rajoitusten-vaiheittaisesta-purkamisesta

Eläinpuisto olisi ihan hyvää korona-ajan ajanvietettä, kun kävelyreitillä etäisyydet muihin ihmisiin ovat aika pitkät.

21

885

    Vastaukset 21

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kunhan kiertää pandatalon ja muut sisätilat kaukaa.

      • Anonyymi

        Ei tuo avaus konkurssilta pelasta.
        Tuhon tunnusmerkistö on moniin kertoihin yritetty eliitille viestiä.
        Mutta ei niin ei mene jakeluun..
        Turhaa typeryyttä syyttää koronaa siitä..


      • Anonyymi

        Pandoja voi katsoa myös ulkona. Aitauksen pääsee kävelemään ulkona kätevästi ympäri. Katseltavaa on, jos pandat ovat ulkona. Jos ne ovat sisällä, ulkoaitauksesta niitä näkee silloin huonommin. Sisällä saanee kesäkuusta eteenpäin olla rajattu määrä. Pandatalossa lienee suhteellisen helposti järjestettävissä, että lippuja saa sinne ostettua esim. 49 kpl/tunti, jolloin rajaehdot täyttynevät, jos sisällä on yksi henkilökunnan jäsenkin.


    • Anonyymi

      Taas johtaja zoolta lähti uusi ennätys oliko puoli vuotta

      • Anonyymi

        Ei Korholan vuoksi edes tiimi kokouksia ehditty pitää..
        Lähti ilman koeajan päättymistä..
        Voi voi mitä Eero nyt sanoo


    • Anonyymi

      Onpa mukava kuulla

    • Anonyymi

      Kaupungin veronmaksajille tulee halvemmaksi pitää Zoo suljettuna. Koko kesän yli.

    • Ihan oikeasti. Ketä ne paskaiset ja masentuneet pandat kiinnostaa

      • Anonyymi

        Jeee pääsee lasten kanssa eläinpuisto kierrokselle....


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeee pääsee lasten kanssa eläinpuisto kierrokselle....

        Nyt eläinpuisto on tiedottanut, että ovet tosiaan aukeavat 1.6.2020, josta lähtien eläinpuistoon taas pääsee:

        https://ahtarizoo.fi/index.php/fi/ajankohtaista/612-elaeinpuisto-avataan-jaelleen-1-6

        Tulevana kesänä voi eläinpuistoon kohdistua tavanomaista enemmän kävijöitä. Ähtäri ei ole yhtä ruuhkainen eläinpuisto kuin vaikkapa Korkeasaari, ja korona-aikana moni arvostaa väljyyttä. Lisäksi kun ulkomaille ei pääse matkailemaan, niin matkailu kohdistuu tulevana kesänä kotimaahan. Siitä kärsivät ne matkailukohteet, joiden kävijäkunta on pääasiassa tullut ulkomailta, koska ulkomaisia turisteja ei kesällä 2020 Suomessa nähdä. Vastaavasti ne kohteet, joiden kesäkävijät ovat lähinnä suomalaisia, saattavat saada aiempaa enemmän kävijöitä, koska suomalaisia matkaajia on kesällä kotimaan matkailussa todennäköisesti aiempaa enemmän.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt eläinpuisto on tiedottanut, että ovet tosiaan aukeavat 1.6.2020, josta lähtien eläinpuistoon taas pääsee:

        https://ahtarizoo.fi/index.php/fi/ajankohtaista/612-elaeinpuisto-avataan-jaelleen-1-6

        Tulevana kesänä voi eläinpuistoon kohdistua tavanomaista enemmän kävijöitä. Ähtäri ei ole yhtä ruuhkainen eläinpuisto kuin vaikkapa Korkeasaari, ja korona-aikana moni arvostaa väljyyttä. Lisäksi kun ulkomaille ei pääse matkailemaan, niin matkailu kohdistuu tulevana kesänä kotimaahan. Siitä kärsivät ne matkailukohteet, joiden kävijäkunta on pääasiassa tullut ulkomailta, koska ulkomaisia turisteja ei kesällä 2020 Suomessa nähdä. Vastaavasti ne kohteet, joiden kesäkävijät ovat lähinnä suomalaisia, saattavat saada aiempaa enemmän kävijöitä, koska suomalaisia matkaajia on kesällä kotimaan matkailussa todennäköisesti aiempaa enemmän.

        Ähtärin zoon kävijöistä suurin osa ulkomailta näin on ainakin ilmoitettu nyt nämä ovat pois ei mene hyvin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ähtärin zoon kävijöistä suurin osa ulkomailta näin on ainakin ilmoitettu nyt nämä ovat pois ei mene hyvin.

        Ei ole suurin osa kävijöistä ollut ulkomailta, vaan ihan Suomesta. Tosin Wasa Linen Vaasan ja Ruotsin välisiin laivoihin saa taas ostettua myös matkustajalippuja. Eli voi tullakin väkeä ulkomailta. Ainakin esim. kaikki Ruotsissa asuvat Suomen kansalaisuuden omaavat saavat matkata. Lähimaita kauempia tulijoita ei tänä kesänä Suomessa juuri nähtäne. Kotimaan matkailijoiden varassa olevat kohteet saattavat saada lisää matkustajia, kun kotimaan matkailu kasvanee samalla kun nyt ei moni pääse ulkomaille matkaamaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ähtärin zoon kävijöistä suurin osa ulkomailta näin on ainakin ilmoitettu nyt nämä ovat pois ei mene hyvin.

        Tuleeko Saksalainen insinööri?


    • Anonyymi

      Onpa hienoa päästä taas eläintarha kierrokselle

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Eläinpuistot ovat mennyttä aikaa eikä kukaan itseään kunnioittava mene katsomaan apaattisia vankeudessä eläviä eläimiä. Nyt voi saadakaupan päälle koronan?


      • Anonyymi

        Kuvassa näky alle kymmenen katsojaa . suuri parkkipaikka oli tyhjä pienellä muutama auto hyvin menee!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuvassa näky alle kymmenen katsojaa . suuri parkkipaikka oli tyhjä pienellä muutama auto hyvin menee!

        Valtaisa nousu.


    • Anonyymi

      Mahtavaa, kun eläintarha jälleen auki

      • Anonyymi

        Kävikö saksalainen insinööri?


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      147
      1043
    2. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      121
      1041
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      63
      778
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      49
      557
    5. 42
      529
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      511
    7. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      483
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      22
      437
    9. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      13
      421
    10. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      391
    Aihe