Sosiaalituella elävät Kokoomuslaiset yrittäjät vastustavat markkinataloutta vaatimalla itselleen entistä enemmän tukirahaa valtiolta yrityksensä pyörittämiseen. Petri Sarvanmaakin sai tukea 100000 euroa askettäin. Samalla Petteri Orpo kadehtii jos joku saa 800 peruspäivärahaa ? Miksi Petteri on noin kateellinen?
Miksi Kokoomuslaiset ovat hirveän kateellisia?
Anonyymi
7<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Komucorona on komuloisten aikaansaama, joten heidän pitääkin tukea niitä joille he tappioita ovat järjestäneet!
Tottahan toki kokoomuslaiset ovat kateellisia, kun kaikkia verorahojamme eivät nyt onnistu saamaankaan pelkästään kokoomuslaisten öykkäreiden vaurastamiseen ja miljoonien eurojen osinkojen maksuun samanaikaisesti.
Johan se nyt panee kadehtimaan, että tavallinen palkallinenkin saa työttömäksi jouduttuaan työttömyyskorvausta.
Kokoomuslaiset ovat meidän kaikkien verorahoillamme pröystäillen eleleviä inhoja.
Kateus ja ylimielinen ahneus istutetaan Kokoomuslaisiin jo pikku lapsena
Lapselle kerrotaan valheellista totuutta yrittäjästä. Ei kerrota että isin yritys elää verotuella ei isin osaamisella kuten hän kuvittelee
tommosesta 800 eurosta ny ei ole kukaan kateellinen
Paitsi Petteri Orpo ja Juhana Vartiainen. Koski ei kadehdi ketään ollessaan sosiaalituella Vaasassa . Lepomäki kiukuttelee yhä liian lepsusta köyhien kurittamisesta , Mykkäsen kanssa.
Paljon on laiskoja Kokoomuslaisia edelleen nostamassa sosiaalietuja kotona makoillen , kuten Petri Sarvanmaa loisten kunkku.
Mitä helkattia, eikö niitä köyhiä vieläkään ole alettu kurittaa?
Kenraali Kaljunen oli aivan kuin Häkkänen.