Miksi pakkoruotsia jatketaan?

Vaikka suomalaiset eivät tahdo, uussuomalaiset eivät tahdo ja palstan mukaan edes ruotsinkieliset eivät välitä.

17

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mutta ruotsinkielisten edunvalvonta välittää.

      Hyvä kiteytys toisesta ketjusta: Valinnainen ruotsi riittäisi hyvin mutta taustalla on ruotsinkielisten etuoikeudet ja oikopolut koulutuksiin ja hallinnon työpaikkoihin, joista ruotsinkieliset eivät halua missään nimessä luopua. Muutenhan he joutuisivat kilpailemaan paikoista kaikkien suomalaisten kanssa.

    • Anonyymi

      Hyötyä pakkoruotsista ei ole, sen sijaan paljon haittaa on.

      Lapset, jotka nyt aloittavat kieliopintonsa, ovat työelämässä 2040-luvulta 2080-luvulle. Heillä tulee olemaan käytössään monenlaisia tulkkikoneita ja tekoälyllä terästettyä kommunikaatiota. Suomen ja englannin lisäksi ainoastaan todella hyvällä ja itsellelle läheisellä kielitaidolla on merkitystä.

      Pakkoruotsi on pelkkä riesa heidän koulutiellään alakoulusta yliopistoon. Vie aikaa ja resursseja, vie tilaa muilta kieliltä, muulta osaamiselta - ja osalla vaikeuttaa opintoja kohtuuttomasti, jopa ratkaisevasti.

    • Anonyymi

      Lukiolaiset eivät onneksi välitä fennojen purkauksista:

      Suomen parhaaksi uudeksi itsenäisyysjulistukseksi on valittu Kuopion Lyseon lukion neljän oppilaan Antti Rossisen, Rasmus Keinäsen, Olli Kaksosen ja Santeri Leinosen tekemä Suomalaiset!-teksti.
      Kielellisesti moninainen
      SuomiKansalliskielemme suomi ja ruotsi, vähemmistökieliämme unohtamatta, ovat kauniita ja niitä tulee vaalia. Toisaalta tulevaisuuden maailmassa emme pärjää omaan kuoreemme sulkeutumalla. Meidän pitää arvostaa ja kehittää myös muiden kielten osaamista maassamme ja muualla. Emme voi onnistua tavoitteissamme ja luoda tulevaisuuden Suomea, jos emme ymmärrä muita eikä meitä ymmärretä.
      Pohjoismainen Suomi
      Muuttuvassa maailmassa ei pärjää ilman ystäviä. Pohjoismaat ovat lähimpiä ja ajatusmaailmaamme vastaavimpia kumppanimaitamme. Olemme luoneet paljon yhdessä, luokaamme siis vastaisuudessakin uutta hyvää tillsammans.

      • Anonyymi

        Tuollaista liturgiaa aina palkitaan.

        Todellinen monikielisyys on jotain ihan muuta kuin pakkoruotsin kaunistelua.


      • Miten tahansa itse suomalaisuudesta ajattelemme, tämä nuorten laatima kirjoitus kuvastaa sitä, millaiseksi meidän koulujemme identiteettikasvatus on muovannut virallisen suomalaisuuden nuorten silmissä, tuttua liturgiantynkää pakkoruotsista unohtamatta.

        Pidän siitä, että kaiken lähtökohtana on lupa määritellä suomalaisuutensa itse ja heti sen jälkeen luvataan jokaiselle oikeus toteuttaa omia, ei jonkun toisen unelmia. Julistushan alkaa sanoilla "Suomalaisuuden määrittelevät suomalaiset itse --- Jokaisella on mahdollisuus toteuttaa unelmiaan ja rakentaa yhdessä tulevaisuutta."

        Lämmitti sekin, että nuoret odottavat meidän suomalaisina näyttävän mallia muulle maailmalle demokratiassa ja onnellisuudessa. Ja mitä koulutukseen tulee: "meidän on kehitettävä koulutustamme ja tutkimustamme vastaamaan myös tulevaisuuden tarpeisiin".

        Tällä jatketaan.

        Ja muistetaan, mikä on nuortemme tulevaisuus.

        Lapset, jotka nyt aloittavat kieliopintonsa, ovat työelämässä 2040-luvulta 2080-luvulle. Heillä tulee olemaan käytössään monenlaisia tulkkikoneita ja tekoälyllä terästettyä kommunikaatiota. Suomen ja englannin lisäksi ainoastaan todella hyvällä ja itsellelle läheisellä kielitaidolla on merkitystä. Omaksi iloksi voi toki opiskella kieliä ihan niin kuin erilaisten instrumenttien soittamista, mutta velvoitetta sellaiseen ei voi olla.


      • RuotsiValinnaiseksi kirjoitti:

        Miten tahansa itse suomalaisuudesta ajattelemme, tämä nuorten laatima kirjoitus kuvastaa sitä, millaiseksi meidän koulujemme identiteettikasvatus on muovannut virallisen suomalaisuuden nuorten silmissä, tuttua liturgiantynkää pakkoruotsista unohtamatta.

        Pidän siitä, että kaiken lähtökohtana on lupa määritellä suomalaisuutensa itse ja heti sen jälkeen luvataan jokaiselle oikeus toteuttaa omia, ei jonkun toisen unelmia. Julistushan alkaa sanoilla "Suomalaisuuden määrittelevät suomalaiset itse --- Jokaisella on mahdollisuus toteuttaa unelmiaan ja rakentaa yhdessä tulevaisuutta."

        Lämmitti sekin, että nuoret odottavat meidän suomalaisina näyttävän mallia muulle maailmalle demokratiassa ja onnellisuudessa. Ja mitä koulutukseen tulee: "meidän on kehitettävä koulutustamme ja tutkimustamme vastaamaan myös tulevaisuuden tarpeisiin".

        Tällä jatketaan.

        Ja muistetaan, mikä on nuortemme tulevaisuus.

        Lapset, jotka nyt aloittavat kieliopintonsa, ovat työelämässä 2040-luvulta 2080-luvulle. Heillä tulee olemaan käytössään monenlaisia tulkkikoneita ja tekoälyllä terästettyä kommunikaatiota. Suomen ja englannin lisäksi ainoastaan todella hyvällä ja itsellelle läheisellä kielitaidolla on merkitystä. Omaksi iloksi voi toki opiskella kieliä ihan niin kuin erilaisten instrumenttien soittamista, mutta velvoitetta sellaiseen ei voi olla.

        "Miten tahansa itse suomalaisuudesta ajattelemme, tämä nuorten laatima kirjoitus kuvastaa sitä, millaiseksi meidän koulujemme identiteettikasvatus on muovannut virallisen suomalaisuuden nuorten silmissä, tuttua liturgiantynkää pakkoruotsista unohtamatta.
        "

        Tässä on se todellisuus:

        Iloisia ihmisiä Oulusta: https://www.youtube.com/watch?v=JZEvAzqD1QY
        https://www.youtube.com/watch?v=JMSogLzilvI


    • "Miksi pakkoruotsia jatketaan?
      Vaikka suomalaiset eivät tahdo, uussuomalaiset eivät tahdo ja palstan mukaan edes ruotsinkieliset eivät välitä."


      Rikas yhden asian liike koko teeman takana.

      • Anonyymi

        RKP ja taustasäätiöiden rahat


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        RKP ja taustasäätiöiden rahat

        Pakkoruotsi on luotu enemmistölle haitaksi ja sellaisena se toimii.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Pakkoruotsi on luotu enemmistölle haitaksi ja sellaisena se toimii.

        Se on kuin kirppu kissan turkissa.

        Tätä kirppua ei tosin saa häätää, vaan sitä pitää ruokkia ja ymmärtää.


    • Anonyymi

      Oletko yrittänyt tehdä asialla jotakin, jos et tykkää tilanteesta?

      Oletko äänestänyt PS:ia tai tehnyt aloitteita? Ai niin, olet! Huonosti kävi, kuten ihan oikein onkin. 2500 nimeä, PS pois hallituksesta ja suolilta kaikki tuet pois eli turhaa pelleilyä.

      Naurattaa tuollainen fennon aikaansaamttomuus.

      • Anonyymi

        Sinä olet tällä palstalla tunnistettava kirjoittaja heitellessäsi tyhmiä ilkeyksiä ja väittäessäsi uudestaan ja uudestaan, että yli 60 000 nimen sijaan tuli pari tuhatta jne.

        Mikä sinua vaivaa? Etkö ymmärrä, ettei sinulla ole mitään pakkoruotsisi puolustukseksi, Siksi riekut tyhjää.


    • Anonyymi

      >>> Oletko äänestänyt PS:ia tai tehnyt aloitteita? Ai niin, olet! Huonosti kävi, kuten ihan oikein onkin. 2500 nimeä, PS pois hallituksesta ja suolilta kaikki tuet pois eli turhaa pelleilyä.

      2500 nimeä on alle puoli promillea Suomen kansasta - ei siis voisi vähempää kiinnostaa. Jopa kulkukissat ovat olleet Suomelle kiinnostavampi aihe!

      >>> Naurattaa tuollainen fennon aikaansaamattomuus.

      Fennomaaninen kuitenkin yrittää. Asia on kuitenkin sama kuin yrittäisi saada mämmiä Italian kansallisruuaksi. Ei vaan kiinnosta.

      • Anonyymi

        Valinnainen ruotsi on kuin valinnainen mämmi, voi ottaa tai sitten ei. Ei pakkomämmiä mihinkään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valinnainen ruotsi on kuin valinnainen mämmi, voi ottaa tai sitten ei. Ei pakkomämmiä mihinkään.

        Pakkomämmiruotsi!


    • Anonyymi

      Eivätkö ruotsinkieliset nyt vain voisi myöntää, että pakkoruotsi ei tuo mitään hyvää.

      Tai jos se tuo jotain hyvää, kertokaa nyt edes mitä!

      • Anonyymi

        Minä olen ainakin saanut useamman työn ruotsin osaamisen ansiosta.

        Terv. suomenkielinen korkeakoulutettu pääkaupunkilainen


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin

      Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni
      Haapavesi
      83
      1589
    2. Kadun transhoitoja - Suomalainen dokkari kertoo yhden ihmisen tarinan: "Miks oon ikinä..."

      Mielenkiintoinen dokkari tv:ssä. Sametti poistatti rintansa, kohtunsa ja munasarjansa ja eli vuosia miehenä. Pitkään pä
      Maailman menoa
      72
      1400
    3. Asunnottomuus lisääntyy

      Petteri Orpon hallituksen leikkaukset ihmisoikeusjärjestö Amnestyn syynissä. Jokaisella on oikeus omaan kotiin. Jopa työ
      Maailman menoa
      230
      1366
    4. Vähemmän metsien hakkuita, enemmän sähköautoja

      Siinä ilmastopaneelin neuvot tiivistettynä kuinka Suomi saavuttaa ilmastotavoitteensa. https://yle.fi/a/74-20155596 "S
      Maailman menoa
      231
      1301
    5. Marja sulkee liikkeen

      Nyt lähtee kylän ainoa kello ja kultaliike ja kenkäkauppa
      Oulainen
      11
      1142
    6. Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua

      Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais
      Ikävä
      12
      1100
    7. Sulle on tullut

      Viesti mesessä, tietääkseni. Olis ihan kiva saada vastauskin sulta, kaunis nainen😊 Mieheltä
      Ikävä
      104
      1059
    8. Olen rakastunut sinuun mies edelleen

      Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍
      Ikävä
      134
      1029
    9. Oletko loukannut

      Oletko loukannut tarkoituksella kaivattuasi?
      Ikävä
      90
      975
    10. Minä pyydän,

      jos yhtään minua haluat, näytä se jotenkin. Kosketa tai sano jotain joka rikkoo rajoja. Ota vaikka olematon roska hiuksi
      Ikävä
      65
      973
    Aihe