Sukkulalaiva Star on lisätty taas Suomen reitille

Tallink-konserni on aloittanut tikettien myynnin matkustajille tänään tiistaina. Sukkulaiva Star jatkaa Saksan seikkailujen jälkeen alkuperäisellä linjallaan Helsingin ja Tallinnan välillä.

Alukset ja terminaalit puhdistetaan ja desinfioidaan useammin, ja desinfiointiaineita on saatavana julkisissa paikoissa.

Ohjausmerkinnät tulee piirtää tai maalata lattioille ja seinille matkustajien hajauttamiseksi terminaaleissa ja laivoissa, kaupat ja ateriatilat mukaan lukien. Kauppojen ja ravintoloiden kävijämäärälle asetetaan myös rajoituksia.

Lippuja myydään seuraavalle kuukaudelle vain sen verrran, että matkustajat saadaan pidetyksi aluksella hajallaan, ja että vaadittu 2 metrin välinen etäisyys voidaan pitää yllä.
77<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 77

Vanhimmat

No niinpä näyttää. Ei vaan voi ostaa kuin Megastarille.

Äänestä
  • Starille voi ostaa lipun, mutta Europalle ei.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Etusivulta menee varaamaan matkaa (HKI-TLL). Sitten valitsee päivämäärän ja matkustusajankohdan. Valittavissa Megastarin ja Starin lähtöjä. Europan lähdöt on "harmaana", eli niitä ei voi valita.

    Linkki ylempänä Tänään 09:07. Eipä ole moista etkä pystynyt esittämään parempaa.

    Oletko vielä koekaan kertonut täällä totta ja asiaa?

    Mitä horiset? Vai oliko tuo "kotaa" joku spesiaalisana? Tulkitsin sen olevan väärin kirjoitettu sana "kohtaa". Matkan varaaminen onnistuu Starille kuten neuvottu. Pyydä vaikka äitiä varaamaan, jos et itse osaa.

    Miksi moinen sanahelinä. Jos sinulla olisi ollut sivusto esillä, olisit voinut kopioida sen linkin. Ei siihen selittelyjä tarvita.

    Opettele argumentointi! Sillä tuo neuvosi oli niin väärä kuin vain voi olla!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Linkki ylempänä Tänään 09:07. Eipä ole moista etkä pystynyt esittämään parempaa.

    Oletko vielä koekaan kertonut täällä totta ja asiaa?

    Kokeile varata matka Star aluksella, 15.05.2020 tai myöhemmin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi moinen sanahelinä. Jos sinulla olisi ollut sivusto esillä, olisit voinut kopioida sen linkin. Ei siihen selittelyjä tarvita.

    Opettele argumentointi! Sillä tuo neuvosi oli niin väärä kuin vain voi olla!

    Uusi internetin käyttäjä? Dynaamisia sivuja ei voi kopioida minään linkkeinä. Toisekseen kuka helvetti jemmailee linkkejä ylipäätään?

    Ohjeet on annettu, ja jos niitä ei osaa soveltaa, niin se on henkilökohtainen voi voi. Jää sitten rannalle ruikuttamaan, kun muut lähtevät laivamatkalle.

    Sinä niitä jemmaat eli piilottelet. Edustaako tuo Tänään 09:07 ylimaallista viisautta.

    Kopioin ohjeen. Kone ei antamut muuta kuin virheilmoituksen. Eli annoit väärää tietoa. Eli et itse osannut kaivaa tietoa ja nyt tavalliseen tapaasi koetat päteä ja selitellä että "kyllä minä osaan, te muut ette". Jotenkin ontuu.

    Mutta onneksi on annettu oikea linkki. sillä voin ostaa matkan halutessani.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Etusivulta menee varaamaan matkaa (HKI-TLL). Sitten valitsee päivämäärän ja matkustusajankohdan. Valittavissa Megastarin ja Starin lähtöjä. Europan lähdöt on "harmaana", eli niitä ei voi valita.

    Etusivulla ei ole findin perusteella mitään kirjainyhdelmää (HKI-TLL).
    Linkkiä minäkin odotan. Ei mitään liirum-laarumeita, mikä on osoitus vain kirjoittajan osaamisen tasosta.

    Matkojen varaaminen on onnistunut jo vuosikausia netin välityksellä. Jos et osaa tai pysty, niin vika on sinussa itsessäsi tai laitteistossasi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Etusivulla ei ole findin perusteella mitään kirjainyhdelmää (HKI-TLL).
    Linkkiä minäkin odotan. Ei mitään liirum-laarumeita, mikä on osoitus vain kirjoittajan osaamisen tasosta.

    Eipä ihme ettei onnistu, kun vapiset tuolla tavalla. Viestitkin lähtee tärinäsi vuoksi useita kertoja peräkkäin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Etusivulla ei ole findin perusteella mitään kirjainyhdelmää (HKI-TLL).
    Linkkiä minäkin odotan. Ei mitään liirum-laarumeita, mikä on osoitus vain kirjoittajan osaamisen tasosta.

    ''Linkkiä minäkin odotan.''
    Tässä: https://www.tallinksilja.fi/star
    Aseta lähtöpäiväksi 15.05.2020 tai myöhemmäksi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ''Linkkiä minäkin odotan.''
    Tässä: https://www.tallinksilja.fi/star
    Aseta lähtöpäiväksi 15.05.2020 tai myöhemmäksi

    Ei paljoa auta. Sallitaan vain työmatka- ja muu välttämätön liikenne. Minä menisin vain ostoksille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei paljoa auta. Sallitaan vain työmatka- ja muu välttämätön liikenne. Minä menisin vain ostoksille.

    Eikä tuoltakaan voi ostaa matkaa kuin Megastarille.

    "Star liikennöi toistaiseksi Viron ja Saksan välisellä Paldiski-Sassnitz-reitillä varmistaakseen tavaroiden kuljetuksen Viron ja Länsi-Euroopan välillä. Megastar liikennöi tällä hetkellä normaalin aikataulun ja reitin mukaisesti."

    Uudet oorderit:
    https://www.tallinksilja.fi/medialle/-/cision/expanded-release/1ab2a113f7999146

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei paljoa auta. Sallitaan vain työmatka- ja muu välttämätön liikenne. Minä menisin vain ostoksille.

    Ja et muka tätä tiennyt kun aloitit paskanjauahamisen:)))

    Joo, eihän tuolta besserwisseriltä ole koskaan tullut mitään todellista faktaa. Ei muka voi laittaa linkkiä. Siis ei osaa. Tai pelkää, että linkistä paljastuu tietämättömyys.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei paljoa auta. Sallitaan vain työmatka- ja muu välttämätön liikenne. Minä menisin vain ostoksille.

    Olet joutavaa roskaväkeä. Ainakin minä pääsen aivan hyvin kulkemaan Viroon.

    Äänestä

Viron raja pitää olla kiinni ainakin 2020 loppuun, oppivat mulkerot kenen siivellä elävät ja keltä varastavat !

Äänestä

Nyt pääsee valkoroska taas rahtaamaan viinaa Virosta. Kaikki on taas hyvin!

Äänestä
  • Ei pääse. Sallitaan vain työmatka- ja muu välttämätön liikenne.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei pääse. Sallitaan vain työmatka- ja muu välttämätön liikenne.

    Kelpaako jos saa kelasta todistuksen että on alkoholiongelma, siis ei ole viinaa ja täytyy päästä virosta hakemaan ??

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kelpaako jos saa kelasta todistuksen että on alkoholiongelma, siis ei ole viinaa ja täytyy päästä virosta hakemaan ??

    Kelpaa. Mut tarttee käydä kysymässä henkilökohtaisesti.

    Eiköhän tuo tärinä riitä todistamaan alkoholiongelmasi.

    Mikä tärinä? Kuuluuko se Starin Suomi-Viro -reitille, joka ajetaan Virosta Saksaan?

    Niin ethän sinä tietysti omaa tärinäänsi edes huomaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nyt on vasta 7.5.

    Niin, ja ensi viikon perjantaista "työmatkaliikenne ja muu välttämätön liikenne".
    Eli ei ala matkustajaliikenne!
    Siis tämäkin ketju on väärällä foorumilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nyt on vasta 7.5.

    Eilen oli vasta 6.5.
    Toissapäivänä oli vasta 5.5.
    Sitä edellisenä päivänä oli vasta 4.5.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin, ja ensi viikon perjantaista "työmatkaliikenne ja muu välttämätön liikenne".
    Eli ei ala matkustajaliikenne!
    Siis tämäkin ketju on väärällä foorumilla.

    Matkustajaliikenne alkaa Starilla 14.5.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Matkustajaliikenne alkaa Starilla 14.5.

    Tallink yhtiön nettisivulta:
    ''Toukokuun aikana Star liikennöi seuraavan aikataulun mukaisesti:
    15.5.2020 klo 13.30 Helsinki-Tallinna, klo 16.30 Tallinna-Helsinki, klo 19.30 Helsinki-Tallinna'' Ja niin edelleen.....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tallink yhtiön nettisivulta:
    ''Toukokuun aikana Star liikennöi seuraavan aikataulun mukaisesti:
    15.5.2020 klo 13.30 Helsinki-Tallinna, klo 16.30 Tallinna-Helsinki, klo 19.30 Helsinki-Tallinna'' Ja niin edelleen.....

    Laittakaas tämä kaiku pois.

    Äänestä

Hieno laiva tuo Star. Aitoa stadilaista läkkipeltiä. Nimi voisi olla vaikka Stad.

Äänestä

Marguksen mukaan ei tekisi kuin viikonloppuvuoroja.

Äänestä
  • Ihan yks hailee. Matkailijalle kun moisella ei ole mitään merkitystä. Kun ei pääse niin ei pääse.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihan yks hailee. Matkailijalle kun moisella ei ole mitään merkitystä. Kun ei pääse niin ei pääse.

    Mihin ei pääse?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mihin ei pääse?

    Matkailija ei pääse laivalla Helsingistä Tallinnaan.
    Vain rahtia ja matkustus painavasta syystä, mutta matkailija ei pääse matkaan.

    Eikö Viro päästä maahan vai varustamo laivalle? Mikäänhän ei estä matkalle lähtöä ainakaan Suomessa.

    Lähdön estää rajavalvonta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lähdön estää rajavalvonta.

    Millä perusteella? Jos on asepalvelus suoritettu eikä ole oikeudenkäyntejäkään tiedossa, niin mitään estettä Suomesta ulkomaille lähtöön ei ole.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Millä perusteella? Jos on asepalvelus suoritettu eikä ole oikeudenkäyntejäkään tiedossa, niin mitään estettä Suomesta ulkomaille lähtöön ei ole.

    Et ole siis huomannut, että Suomen tasavallan hallitus on antanut joitain määräyksiä koronaan liittyen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et ole siis huomannut, että Suomen tasavallan hallitus on antanut joitain määräyksiä koronaan liittyen.

    Lait lienevät edelleen voimassa? Vai onko Suomessa siirrytty anarkian aikaan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lait lienevät edelleen voimassa? Vai onko Suomessa siirrytty anarkian aikaan?

    No osta matka ja mene Tallinnaan.

    Ai niin, mutta ethän sinä matkusta. Sinä vaan itket muiden matkustelua.

    Mutta mene laivalle ja tule sitten tänne itkemään.

    Sinulle jos kenelle sopisi M1!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No osta matka ja mene Tallinnaan.

    Ai niin, mutta ethän sinä matkusta. Sinä vaan itket muiden matkustelua.

    Mutta mene laivalle ja tule sitten tänne itkemään.

    Sinulle jos kenelle sopisi M1!

    Kysymykseen pyydettiin vastausta. Ei mitään nobodyn selittelyjä matkan hankinnasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kysymykseen pyydettiin vastausta. Ei mitään nobodyn selittelyjä matkan hankinnasta.

    "Suomen rajoja ryhdytään avaamaan 14.5. lähtien niin, että työmatkat ja muu välttämätön Schengenin sisärajat ylittävä liikenne sallitaan.

    Sisäministeri Maria Ohisalo sanoi Uutisaamussa, että hallitus vetoaa kuitenkin vielä ihmisiin matkustamisen välttämiseksi."

    Montakohan kertaa tuo on sanottu tässäkin ketjussa? Mutta jotkut ei vaan tajua. Siksi kai Suomen vankilatkin pullistelevat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Suomen rajoja ryhdytään avaamaan 14.5. lähtien niin, että työmatkat ja muu välttämätön Schengenin sisärajat ylittävä liikenne sallitaan.

    Sisäministeri Maria Ohisalo sanoi Uutisaamussa, että hallitus vetoaa kuitenkin vielä ihmisiin matkustamisen välttämiseksi."

    Onko Suomessa lait voimassa vai ei?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko Suomessa lait voimassa vai ei?

    Missään kohdin lakia ei sanota, että kanssaihmiset on huomioitava. Eikä liioin sanota, että on oltava kohtelias. Sinä olet nuo kohdat sisäistänyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko Suomessa lait voimassa vai ei?

    Taas yksi torvelo, joka maatiaisena olettaa lapsellisesti ymmärtävänsä lakia.

    Kysytäänpä paria asiaa ja olen varma, ettei vastausta älyttömältä löydy:
    - missä kohden lakia sanotaan, ettei toista saa tappaa?
    - missä kohden lakia sanotaan, ettei toisen omaisuutta saa ottaa?
    Eli vastaukseen laki ja pykälä.

    Miten tappamiset tai omaisuuden ottamiset liittyvät matkailuun ja maasta poistumiseen?

    Saako naapurin tontille rakentaa?

    Mikä lakipykälä estää suomalaiselta ulkomaille lähtemisen?

    Aivan. Kun tietämyksen rajat tulevat vastaan, käännytään äkkiä toiseen suuntaan.

    Sinulla on tuo lapsen usko, että jos joku asia ei ole erikseen kielletty, se on sallittu.

    Miten muuten tontille rakentaminen liittyy matkailuun?

    Olet kyllä melkoinen lakitieteen virtuoosi, jos et tiedä, saako tappaa tai varastaa.

    En tosiaankaan tiedä mikä laki estäisi suomalaisilta ulkomaille lähtemisen aikaisemmin mainittujen maanpuolustukseen ja oikeudenkäynteihin liittyvien seikkojen lisäksi.

    Sinulla on ilmeisesti parempaa tietoa? Oi kerro ja valista meitä tietämättömiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet kyllä melkoinen lakitieteen virtuoosi, jos et tiedä, saako tappaa tai varastaa.

    Joo, se on foorumin kaikkitietävä. Tieto ei vaan kohtaa todellisuutta. Kun vielä katsoo asioita väärästä kulmasta, onkin tiedottomuus huipussaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo, se on foorumin kaikkitietävä. Tieto ei vaan kohtaa todellisuutta. Kun vielä katsoo asioita väärästä kulmasta, onkin tiedottomuus huipussaan.

    Kivempaa on keskustella keskustelijoista kuin varsinaisesta aiheesta.

    Suomesta ei saa lähteä ulkomaille ja sillä sipuli!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kivempaa on keskustella keskustelijoista kuin varsinaisesta aiheesta.

    Suomesta ei saa lähteä ulkomaille ja sillä sipuli!

    Suomesta saa lähteä ulkomaille mutta moni maa ei ota vastaan ulkomaalaisia. Lisäksi kulkuyhteyksiä ei ole kuten ennen. Sipuli ei kuulu matkailuun vaan ruokailuun jos et ole tiennyt.

    Äänestä

Tuossa ohjeet hallitukselta kansalaisille:

"Suomen rajoja ryhdytään avaamaan 14.5. lähtien niin, että työmatkat ja muu välttämätön Schengenin sisärajat ylittävä liikenne sallitaan.

Sisäministeri Maria Ohisalo sanoi Uutisaamussa, että hallitus vetoaa kuitenkin vielä ihmisiin matkustamisen välttämiseksi."

Äänestä
  • Siis tavallinen turistimatkustus on toistaiseksi kielletty.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siis tavallinen turistimatkustus on toistaiseksi kielletty.

    Mihin lakiin tai asetukseen tuo kielto perustuu?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mihin lakiin tai asetukseen tuo kielto perustuu?

    Mieti sitä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mieti sitä!

    Et ole vielä vastannut lakitieteelliseen kysymykseen, joten ei sinullekaan voi vastata.

    Kommentti tietenkin ruinaajalle.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Tallink-konserni on aloittanut tikettien myynnin matkustajille tänään tiistaina. Sukkulaiva Star jatkaa Saksan seikkailujen jälkeen alkuperäisellä linjallaan Helsingin ja Tallinnan välillä.

Alukset ja terminaalit puhdistetaan ja desinfioidaan useammin, ja desinfiointiaineita on saatavana julkisissa paikoissa.

Ohjausmerkinnät tulee piirtää tai maalata lattioille ja seinille matkustajien hajauttamiseksi terminaaleissa ja laivoissa, kaupat ja ateriatilat mukaan lukien. Kauppojen ja ravintoloiden kävijämäärälle asetetaan myös rajoituksia.

Lippuja myydään seuraavalle kuukaudelle vain sen verrran, että matkustajat saadaan pidetyksi aluksella hajallaan, ja että vaadittu 2 metrin välinen etäisyys voidaan pitää yllä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu