Onko kaikki liittovaltio idolit samalla samanlaisia kuin Eurofighter

Anonyymi

Jutut kuulostaa kovin huuhaalta. Jos muutkin idolit on samaa mieltä niin olemme pulassa.

13

58

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kaikki EU mieliset ovat yhtä simppeleitä ajatus maailmaltaan,jos heiltä kysyy esimerkiksi kuinka paljon EU on velkaantunut tähän astisen koronakriisin seurauksena eivät he siihenkään kykene vastaamaan:) he toistelevat samaa kulunutta fraasiaan EU vihaajista samaa salaliitto teoriaansa päivästä päivään

      • Nyt sinä et oikein tajua millään, että sillä on kokonaan eri merkitys, että onko
        EU velkaantunut paljon tai onko " suomen valtio " velkaantunut paljon.

        Euroopan unioni on maailman johtavin talousmaa USA:n kanssa ja hallitsee koko
        maailman taloutta. Myös hallitsee yhtä kolmesta valuutasta mitä on maailmassa.
        Maailmassa on USD, Euro ja Jeni, jotka hallitsee maailman valuuttoja ja ihmisillä
        koko maailmassa ei ole sitten muuta vaihtoehtoa, kuin persut ja UFO-rahat.

        Mikäli USD ja Euro painavat rahaa putki punasena, niin mitä koko maailma voi mitä?


      • Anonyymi

        EU ei ole velkaantunut koronakriisin aikana. Se ei vaikuta keskushallinnon rahankäyttöön kuin säästävästi.
        Jäsenmaat ovat itsenäisiä talousyksiköitä ja niiden velkaantuminen on kokonaan eri asia.

        Siihen puututaan yhteisten rahastojen muodostamisella ja EKP:n velkakirjaostoilla.

        EU-vihaajat eivät kykene ymmärämään yksinkertaisimpiakaan perusasioita.


      • Anonyymi kirjoitti:

        EU ei ole velkaantunut koronakriisin aikana. Se ei vaikuta keskushallinnon rahankäyttöön kuin säästävästi.
        Jäsenmaat ovat itsenäisiä talousyksiköitä ja niiden velkaantuminen on kokonaan eri asia.

        Siihen puututaan yhteisten rahastojen muodostamisella ja EKP:n velkakirjaostoilla.

        EU-vihaajat eivät kykene ymmärämään yksinkertaisimpiakaan perusasioita.

        Lisäksi jäsenmailla, varsinkin pienemmillä sellaisilla, on nyt mahdollisuus velkaantua omassa valuutassaan, eli eurossa (ei koske kaikkia maita). Hemmetin paljon mukavampaa, kuin ottaa jossain muussa valuutassa velkaa ja toivoa ettei inflaatio räjäytä velan määrää taivaisiin...


    • Ei, päin vastoin.

      EU-myönteisyys ja tervejärkisyys korreloivat positiivisesti. Vastustajat ovat pääsääntöisesti heikosti koulutettuja tai dementoituneita.

      • Anonyymi

        Tiedät itsekin, että tuo on pelkkää sanahelinää. Yleensäkin EU:ta tukeva fraasirepertuaari on varsin suppeaa ja keskittyy pääasiassa maalittamaan EU:ta vastustavia, jotta heidän verbaliikkansa koettaisiin epäuskottavana. EU:n vastustaminen perustuu nimenomaan korruptoitumaan kykyyn tunnistaa EU:n toimintaa ja politiikkaa, sekä sen seurauksia, eikä tämä onnistu yksisilmäiseltä räyhikseltä. Yksisilmäinen räyhis toistaa pinttymiä ymmärtämättä kuitenkaan sisällöstä juuri mitään. Tämä on sitä EU-palvonnan syvintä ydintä.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Tiedät itsekin, että tuo on pelkkää sanahelinää. Yleensäkin EU:ta tukeva fraasirepertuaari on varsin suppeaa ja keskittyy pääasiassa maalittamaan EU:ta vastustavia, jotta heidän verbaliikkansa koettaisiin epäuskottavana. EU:n vastustaminen perustuu nimenomaan korruptoitumaan kykyyn tunnistaa EU:n toimintaa ja politiikkaa, sekä sen seurauksia, eikä tämä onnistu yksisilmäiseltä räyhikseltä. Yksisilmäinen räyhis toistaa pinttymiä ymmärtämättä kuitenkaan sisällöstä juuri mitään. Tämä on sitä EU-palvonnan syvintä ydintä.

        Sepustuksestasi huolimatta sanomani pitää paikkansa. Eu:n kannatus on suurinta koulutettujen joukossa. Toki suurin osa suomalaisista kannattaa sitä muutenkin.


    • Anonyymi

      Eurofighter ei ole kenenkään liittovaltion kannattajan idoli.

      Sellaiset ovat aivan toista maata.

    • Anonyymi

      Eurofighter edustaa eu-uskontoa fanaattisesti levittävää trollitehdasta. Hän on yksinkertainen persoona, jota on helppo käyttää hyväksi. Samaan pakettiin kuuluu nämä aivottomat nettibotit, joiden ainoa fraasi on "EU-vihaajan valeita". Maailmassa on sattunut tuon tuosta tilanteita, joissa kansa huumataan voimakkaalla ja kierolla propagandalla. Kun sitä toistetaan hypnoottisesti 24/7, se alkaa muodostua "totuudeksi". Ei siis ihme, että eu-palvojat uskovat puhuvansa totta kertoessaan, että "EU on demokraattinen" ja että "Suomi voi paremmin kuin koskaan EU-jäsenyyden vuoksi" yms.

      Kun eu-palvojille esittää asioita, kuten EU:n epäonnistuminen, globalistinen loisiminen, jäsenmaiden itsenäisen pärjäämisen tuhoaminen, velkaannuttaminen, näennäisdemokratia jne jne jne, niin heillä alkaa päässä lyödä rajusti tyhjää. Tämä triggeröi heidät automaattiseen puolustustilaan, jossa robottimaisensa reaktiona muodostuu ns. päällehuutaminen, jolla pyritään hautamaan EU:ta koskevat negatiiviset faktat. Me tolkun ihmiset kuitenkin erotamme jo kaukaa tällaisen silmittömän ja aivottoman mölyn. Siksi sillä onkin olemattomat mahdollisuudet vaikuttaa eu:ta perustellusti vastustavan mieleen.

      • Anonyymi

        EU-vihaajat tunnistaa parhaiten asiantuntemattomasta valehtelusta, josa ei hallita edes peruskäsitteitä.

        E-r on samaa maata asiantuntemattomuudessa EU-vihaajien kanssa aiheuttaen vain vahinkoa. Tosin hänen sekavia juttujaan tuskin kukaan uskoo.


    • Liittovaltio tarkoittaa, että silloin lakkaa olemasta myös muutkin maat.
      Liittovaltio tarkoittaa, että kaikki Euroopan unionin ihmiset on saman
      arvoisia ja yhdenmukaisia. Ihminen on Yksilö kaikissa EU-maissa.

      Lapseni kertoi minulle, että olin toisenlainen noin 30 vuotta sitten.
      Tämä on totta. Mitä tapahtui silloin ja sen jälkeen? Aloin tutkimaan
      raamattua ja aloin matkustamaan enemmän ja aloin ymmärtämään asioita
      ja jätin TV:n katsomisen jo sen vuoksi, että ei ollut aikaa siihen.

      Luin yhden artikkelin ja se vetosi minuun, kun huomasin, että ihmisille
      valehdellaan asioita ja uutiset ja uutisointi ei olekkaan totta, vaan valhetta.
      Poliittinen eliitti pitää ja maksaa omia toimittajia ja YLE on poliittinen media.

      Korostamalla yksilön vapauksia ja oikeuksia yhdenmukaisiksi voimme tehdä
      uudenlaisen Euroopan unionin. Sillä jokainen ihminen Euroopassa on yksilö.
      Liittovaltio on paras mahdollinen asia yksilölle ja se vapauttaa yksilöt eri
      poliittisten järjestelmien alaisuudesta ja antaa ihmisille ja yksilöille vapauden.

      Maailmassa ei voi koskaan olla poliittista tasa-arvoa ihmisillä! Oli poliittinen
      järjestelmä mikä tahansa, sillä " viisas ja tyhmä " ei tule koskaan olemaan samanarvoisia. Ihmisten vapaus ja yksilön vapaudet tuovat vapautta
      kuitenkin lähemmäs ja luovat mahdollisuuksia eri yksilöille. Maailmassa ei
      myöskään missään ole absoluuttista totuutta. Mutta se, että luodaan ihmisille
      mahdollisuus vaikuttaa omaan elämään on jo päämäärä sinänsä. Euroopan
      unionin Liittovaltio tuo sitä kuitenkin lähemmäksi.

      Teitä huijataan sillä, että Teille ei kerrota todellisia asiota mitä saatte ja mitä
      ette saa. Huomatkaa aina, että Teille tulee nämä sanat: Valtio ja suomalainen
      tai muu mitään olematon sana. Teidän pitää esittää, että onko minulla auto,
      onko minulla Leipä, Onko minulla asunto, onko minulla rahaa onko minulla
      oikeus olla ja mennä ja tulla ja olla vapaa ?

      Ei Liittovaltio ole mikään kirosana, vaan siihen on päädytty USA:ssa ja Saksassa.

      • Anonyymi

        On selvät merkin ilmassa että eu:sta tulee neukkula 2 jossa ei todellakaan kaikki ole samanarvoisia.


    • Anonyymi

      Eurofighter on hyvä esimerkki eu fanaatikosta.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1252
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      911
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      338
      709
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      112
      659
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      646
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      584
    Aihe