Luin tänään netistä kaksi iltapäivälehtienjuttua, jotka olivat vähintäänkin epämääräisiä. Iltalehden kuttu jertoi testamentista. Testamentti oli selvitettuy juristien avulla seikkaperäisesti, mutta uutisessa ei kerrorru mitään avio-oikeudesta, vaikka se vaikuttaa ratkaisevasti omaisuuden jakoon toisen aviopuolisión kuoleman jälkeen.
Ilta-Sanomissa selvitettiin puolestaan Somerolla sattineen murhan oikeudenkäyntiä. Uutisessa oli tarkat päivämäärät murhan ajankohdasta, mutta olisi ollut hyvä, että kuukausikin ja jopa vuosikin olisi mainittu. Nyt tiedän vain, että lomalla ollut varusmiesnainen menetti henkensä 8. ja 9. päivien välisenä yönä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Iltapäivälehdissä on huippujournalistit kuulkaatten hommissa. Koska tarkoitus on vain jakaa tietoa, eikä tehdä bisnestä niin heihin voi luottaa, eikö?