Sukupolvenvaihdoseläkeläiset työhön

nyt nee pääsevät luvallisesti pätkätöihin vaikka vanhatisännät ovat olleet
koko ajan jatkajan tiloilla hommissa tai ryhtyneet yrittäjiksi miksi MELA ei valvo
3384
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Jos on työhaluja ja kykyä, niin miksi vanhat isännät olisi pitänyt kiikkustuoliin pakottaa? Onhan he silti saaneet huilata ihan minkä halunneet, pitää vapaata tai tehdä lyhyttä päivää jos siltä tuntuu. Jotkut on toki saaneet ihan porttikiellonkin töihin, jos välit on huonontuneet. Ja toisekseen, kukaan ei tunnu valittavan jos vanhat emännät hoitaa nuoremman väen lapsia, puutarhaa tai kulkee navetalla edelleen apuna. Taasko tässä arvostetaan vain miehen työpanosta tilan hoidossa? Kyllä se on maatila on useimmiten yhteisyritys, ollut jo monta sukupolvea. Tuskin omakaan appi edelleen 86v hiihtäisi, tekisi pitkiä kävelylenkkejä, viljelisi perunansa ja tekisi halkonsa, jos olisi jo 30v sitten meidän tässä aloitettua ryhtynyt ihan tupaukoksi. Matkustella on kuitenkin joskus raskineet ja oman talon tehneet ja tonttinsa hoitaneet, vaikka alkuun tekivät vielä paljon apuna tilallakin. Kun lapset kasvoi, heidän työpanos väheni luontaisesti.

Äänestä

Mitä valvomista Melalla siinä on, jos palkatta tekee, ja yrittäjänä saa olla eläkkeen rinnalla, ei sitä mikään estä.

Äänestä

sukupolvenvaihdoseläke on ökyeläke isännälle jaemännälle ja tarkoitus
oli työllistää nuori isäntä tilalla ja vapauttaa nuoren isännän entinen
työpaikka tarvitsevalle jos tekee töitä ottakoon palkan eikä tuhansien
eläkettämelasta

Äänestä
  • Kyllä VanhaÖky voi muutaman saturaisen ottaa palkkaakin, eikä vaikuta eläkkeeseen vähentävästi. Jos enämpi ottaa rahnaa, niin sitte vaikuttaa jotai, voi mennä jopa veroakin maksuun.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä VanhaÖky voi muutaman saturaisen ottaa palkkaakin, eikä vaikuta eläkkeeseen vähentävästi. Jos enämpi ottaa rahnaa, niin sitte vaikuttaa jotai, voi mennä jopa veroakin maksuun.

    Eläkesitoumuksen säännöt kieltävät yrittäjiksi tai muuhun työhön ryhtymisen
    ja nyt tehtiin koronaahelpotus Eläkkeet perittävä takaisin rikkureilta

    mela raha tulee kaikki valtiolta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eläkesitoumuksen säännöt kieltävät yrittäjiksi tai muuhun työhön ryhtymisen
    ja nyt tehtiin koronaahelpotus Eläkkeet perittävä takaisin rikkureilta

    mela raha tulee kaikki valtiolta

    Noilta veijareila on perittävä kaikki takaisin jotta MELA pystyy
    maksamaan sairaseläkkeet konstailematta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Noilta veijareila on perittävä kaikki takaisin jotta MELA pystyy
    maksamaan sairaseläkkeet konstailematta

    melasta sairaseläkkeen saaminen on mahdotonta mutta hyväkuntoisille
    öky jusseille lohkee kyselemättä rahat pikkutilojen jussit eivät pääse
    sukupolvenvaihdos eläkkeelle

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    melasta sairaseläkkeen saaminen on mahdotonta mutta hyväkuntoisille
    öky jusseille lohkee kyselemättä rahat pikkutilojen jussit eivät pääse
    sukupolvenvaihdos eläkkeelle

    Miksi pääsisivät? Jopahan on kertonut vain suuria tarvitaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eläkesitoumuksen säännöt kieltävät yrittäjiksi tai muuhun työhön ryhtymisen
    ja nyt tehtiin koronaahelpotus Eläkkeet perittävä takaisin rikkureilta

    mela raha tulee kaikki valtiolta

    Sun oma pääsi taitaa kieltää luetun ymmärryksen. Sopimukset tehdään melan kanssa, niinkuin ne halutaan tehdä. Ei siinä sulta kukaan mitään kysele.

    Äänestä

Pääseekö sukupuolta vaihtamalla eläkkeelle?

Äänestä

Tapatyötöntä ahdistaa, kun porukka painaa vanhanakin duunia. Hesanpelle vain istuu kelan luukulla muuhun ei huolita.

Äänestä
  • eipä kelastakaan saa nostaa työmarkkinatukea jos on palkkatöissä
    nyt sama periaate mela veijareille

    Äänestä



  • Anonyymi kirjoitti:

    maataloudessa aivan normaalia käytäntöä että vanhapari hoitaa työt tai
    urakoi kaivinkoneellaan tai pyörittää sahayritystään nuori isäntä on
    entisessä pakkatyössään nyt eläkkeet perintään

    Ootko unta nähny vai mikä visio se tuommoinen on? Ei sitä nyt ikkuisesti olla työkykysiä vanahuksia ja palkkatyötätekevää nuorta Isäntää, kyllä se on korkeintaan lyhytaikanen välivaihe. Ja hyvin harvalla sitäkään. Tässä liki yhellä tilalla tekivät, silloin kun vielä niitä pysty tekemään, sukupolovenvaihoksen. Tarkotus lie ollu, että jatkajat on vielä sivussa muualla töissä, ja vanaha pari etupiässä vastoo päivittäisistä hommista käytännössä. No ei mennynnä monta kuukautta, kun vanaha Isäntä tippu korkeelta, siitä tuli täysin hoijettava ja vanaha Emäntä sitä hoitamaan, niin ettei muuta ennee ehtinnä eikä pystynnä. Niin että nuor väki lopetti kuitenniin muut työt ja iliman pehmeetä laskua täysillä hommiin kiinni.

    Äänestä

Aloittajalle vielä tiedoksi; Eläkettähän leikataan aina palkkatulon kohotessa.
Mikään laki ei kiellä duunaria eikä eläkeläistä tekemästä töitä eläkkeellä.

Äänestä
  • vanhalle parille maksetaan verottomasti joten työn arvo pitää arvioverottaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    vanhalle parille maksetaan verottomasti joten työn arvo pitää arvioverottaa

    Arvioittelet vain nuppisi.

    Äänestä

Kaupunkilaiset ne tekee töitä vaan 'rahan takii', maalla siihen sisältyy muitakin arvoja.

Äänestä
  • Maalla tehdää huonommalla palkalla duunia, kuin mitä saa fattasta makaamalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maalla tehdää huonommalla palkalla duunia, kuin mitä saa fattasta makaamalla.

    Mutta makaamalla ei tule ne työt tehtyä, eli kuka tekee osuutesi työstä, ja Sinä tärväät sen ajan ilmaiseksi saamaasi rahaa? Koetapa esittää yhtälö, miten on mahdollista tehdä työtä ja tulla toimeen vähemmälläkin palkalla täällä maalla, kun taas kaupungissa makailija ei tule muka toimeen sillä paremmallakaan tulolla? Valaistuisitko jotenkin, kun sen ajattelun teet?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta makaamalla ei tule ne työt tehtyä, eli kuka tekee osuutesi työstä, ja Sinä tärväät sen ajan ilmaiseksi saamaasi rahaa? Koetapa esittää yhtälö, miten on mahdollista tehdä työtä ja tulla toimeen vähemmälläkin palkalla täällä maalla, kun taas kaupungissa makailija ei tule muka toimeen sillä paremmallakaan tulolla? Valaistuisitko jotenkin, kun sen ajattelun teet?

    lukekaas sukupuolen vaihdoeläkkeen säännöt

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    lukekaas sukupuolen vaihdoeläkkeen säännöt

    Siihen kapulatekstiin ei riitä edes juristin ymmärrys puhumattakaan hesan yksiön tarkkisluokan yksilön.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    lukekaas sukupuolen vaihdoeläkkeen säännöt

    Mistähän niitä sääntölöitä sais lukia? Kun sukupuolta vaihtaa, nii saikkua tullee varmasti paljon, ja jos homma oikein sössitään, voi joutu eläkkeellekin. Että semmoist kieltä kapulaan vai kapulaa kieleen. Mutta eihän tuommosia täälä maalla, kyllä se on enämpi kaaapuntilaisten ommoo hommoo sielä yksiössä.

    Äänestä

  • Niin liittyy.Lähinnä pakko

    Äänestä

Taas oli Maastullissa juttua ökyeläkeläisille sallitusta työnteosta 15.6.
nyt MELAN pitäsi tarkistaa ja valvoa väärinkäytökset koska
eläkeläisiä on ollut koko ajan töissä tai yrittäjinä tyhjentäen
melan kassaa lainvastaisesti

Äänestä
  • Mikä laki kieltää eläkeläistä tekemästä töitä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä laki kieltää eläkeläistä tekemästä töitä?

    työntekijä ei voi olla eläkkeen nauttija nyt kepuilta eläkkeet perintään

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    työntekijä ei voi olla eläkkeen nauttija nyt kepuilta eläkkeet perintään

    Katsonut tuota naapurin hommaa lutu-eläkeläiset tekee työt jatkaja pankinjohtajana valkoinen kauluspaita päällä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    työntekijä ei voi olla eläkkeen nauttija nyt kepuilta eläkkeet perintään

    Just vastikään luin muovialan yrittäjästä, joka on jo pitkään ollut eläkkeellä, mutta koska töitä riittää ja jatkajaa ei ole, jatkanut työn tekoa. Nyt Corona-aikaan työt eikun lisineet ja uusiakin tuotteita kehitellyt. Jos kuntoa ja haluja riittää, kyllä työtä saa tehdä eläkkeelläkin. Moni opettaja tai sairaanhoitaja tekee pientä keikkaa, ja auttaa näin paikkaamalla pieniä työvoimantarpeita, joihin ei kokoaikaista tarvita eikä voida palkata.

    Äänestä

sukupolvenvaihdos eläkesäännöt olivat epäoikeudenmukaisia koskien
vain isoja tiloja nyt koko järjestelmä purettava runsaiden
väärinkäytösten takia

Äänestä
  • Eikös toi systeemi oo jo purittu? Nykyään perustaa nuori ja Vanha Isäntä yhtymiä ja se Wanha Isäntä jää ensin osa- aikaselle eläkkeelle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikös toi systeemi oo jo purittu? Nykyään perustaa nuori ja Vanha Isäntä yhtymiä ja se Wanha Isäntä jää ensin osa- aikaselle eläkkeelle.

    MELA työeläke on huomattavasti pienempi kuin luopumiseläke

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

nyt nee pääsevät luvallisesti pätkätöihin vaikka vanhatisännät ovat olleet
koko ajan jatkajan tiloilla hommissa tai ryhtyneet yrittäjiksi miksi MELA ei valvo

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu