Miksi kuulut tai et kuulu luterilaiseen

seurakuntaan? Mitä kirkko ja usko antaa Sinulle?

37

61

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minusta johonkin kristilliseen seurakuntaan tulee kuulua - niinpä luterilaisuuteen kasvaneena olen kirkon jäsen. Silloin tällöin käyn uskon takia luterilaisissa jumalanpalveluksissa ja esimerkiksi luterilaisten nuorten raamattupiirissä. Itselleni oli menetys, kun en päässyt pääsiäisenä kirkkoon. Luterilainen kirkko antaa minulle kristillisen yhteisön, jossa voin elää krisitittynä muitten kristittyjen joukossa.

      • Anonyymi

        Hyvä ettei kaltaisiasi ole enempää Suomessa tai muuten oltaisiin kuin Irakissa, jossa pitää kuulua juuri minun mullahini seurajiin tai muuten henki pois.

        Tuo kristillisyys on ollut aivan samanlainen uskonto kuin Islam.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Anonyymi: "Hyvä ettei kaltaisiasi ole enempää Suomessa tai muuten oltaisiin kuin Irakissa, jossa pitää kuulua juuri minun mullahini seurajiin tai muuten henki pois. Tuo kristillisyys on ollut aivan samanlainen uskonto kuin Islam."

        Irakilaisia, iranilaisia ja pakistanilaisia kristittyhä olen tavannut. Ei se ole niissä maissa, että on pakko kuulua Mohamedin seuraajiin. Kristityitä voidaan syrjiä näissä maissa, mutta harvemmin heidän henkeään uhataan. Kuulumisella johonkin kristilliseen seurakuntaan en tarkoittanut tietenkään ateisteilla ja muille VAAN VAIN KRISTITYILLE, jotka minusta eivät ole kunnon kristittyjä ilman seurakunnan yhteyttä?

    • Anonyymi

      Itse olen monta kertaa eronnut luterilaisesta kirkosta, mutta aina olen palannut jäseneksi, sillä en ole muualta löytänyt parempaa kristitittyä kirkkoa ja seurakuntaa.

      Kirkko antaa minulle hengellisen kodin ja uskossa minulla on toivo siitä, että elämä jatkuu vielä kuoleman jälkeen Jumalan luona.

      • Anonyymi: "Kirkko antaa minulle hengellisen kodin ja uskossa minulla on toivo siitä, että elämä jatkuu vielä kuoleman jälkeen Jumalan luona."

        Itsekin uskon kuolemanjälkeiseen elämään ja Jeesuksen sovitustyön, vaikka välillä olen epäileväinen. Kiitos asiallisesta vastauksesta.

    • Anonyymi

      Kristinusko on kopiouskonto, jolla ei ole edes omaa Jumalaa. Legendat yms. on kopioitu usean eri kulttuurin tuotannosta. Jeesus -nimistä henkilöä ei ole ollut olemassa. Tässä nyt muutama peruste, miksi kristinuskoon uskominen on eksyneisyyttä. Kaikki uskonnot yleensäkin on maallista tuotantoa, joissa on muodostunut jumalhahmoja jokaiseen omaan tarkoitukseen. Niiden kuvien ja patsaiden palvominen on taas yksi eksytys.

      Korkein Voima ei edusta mitään tiettyä uskontoa, eikä sitä löydy mistään uskonnosta muuten kuin etäisenä ideana, eikä sitä tarvitse manata esiin symboleilla ja taikasanoilla. Korkein Voima on meille näkymätön ja tuntematon, jota siksi ei pysty myöskään personoimaan, eikä määrittelemään. Kaikki persononoinnit yms. on siis väärentämistä, eikä siksi aitoa yhteyttä koskaan saada.

      Aito usko ei tarvitse valmiiksi pureskeltuja oppeja tyyliin "näin uskot oikein ja oikeaan jumalaan". Aitoa uskoa ei selitellä, määritellä yms. Se on vain sanaton tunne ja kun sen tuntee, ei muuta tarvitse. Kaikki tarvittava tieto tulee sen yhteyden kautta. Jos haluat löytää sen oikean tien Korkeimman luokse, polta raamattusi ja muut oppikirjat, sekä kuvat ja patsaat. Kun harhaanjohdatuksista pääsee eroon, on enää jäljellä se, mitä et pysty tuhoamaan. Puhdas usko ja luottamus johdattaa.

      • Anonyymi: "Jos haluat löytää sen oikean tien Korkeimman luokse, polta raamattusi ja muut oppikirjat, sekä kuvat ja patsaat. Kun harhaanjohdatuksista pääsee eroon, on enää jäljellä se, mitä et pysty tuhoamaan. Puhdas usko ja luottamus johdattaa."

        Sinä et taida olla luterilainen ja kristitty? Minä uskon Raamattuun, vaikka en kirjaimellisesti. Korkeimman voiman palvominen taitaa olla jotain New Age -kamaa tai vastaavaa?

      • Anonyymi
        FAlTH.HOPE.LOVE kirjoitti:

        Anonyymi: "Jos haluat löytää sen oikean tien Korkeimman luokse, polta raamattusi ja muut oppikirjat, sekä kuvat ja patsaat. Kun harhaanjohdatuksista pääsee eroon, on enää jäljellä se, mitä et pysty tuhoamaan. Puhdas usko ja luottamus johdattaa."

        Sinä et taida olla luterilainen ja kristitty? Minä uskon Raamattuun, vaikka en kirjaimellisesti. Korkeimman voiman palvominen taitaa olla jotain New Age -kamaa tai vastaavaa?

        Ts. et välitä siitä, että kristinusko on kopiouskonto, johon on kopioitu sisältöä useilta eri aikakausilta ja kulttuureilta ja muotoiltu "uniikiksi".

        Minut on kastettu ev.lut kirkossa, mutta erosin siitä joitakin vuosia sitten.

        Onhan kristinuskonkin Jumala se Korkein Voima. Nimitin sitä nyt vain sellaiseksi, koska ilman maallista personointia ja määrittelyä sitä ei voi juuri muuksi kutsua, paitsi luojaksi. Eikä se ole mitään New Age kamaa, vaan sellaista uskomista luojaan, josta on karsittu kaikki maallinen eksytys pois. New Age kamassa on ihan samanlaista maallista kikkailua, ehtoja, sääntöjä, uhkailua yms., kuten muissakin uskonnoissa.

        Anonyymi: "Minut on kastettu ev.lut kirkossa, mutta erosin siitä joitakin vuosia sitten.

        Onhan kristinuskonkin Jumala se Korkein Voima. Nimitin sitä nyt vain sellaiseksi, koska ilman maallista personointia ja määrittelyä sitä ei voi juuri muuksi kutsua, paitsi luojaksi. Eikä se ole mitään New Age kamaa, vaan sellaista uskomista luojaan, josta on karsittu kaikki maallinen eksytys pois. New Age kamassa on ihan samanlaista maallista kikkailua, ehtoja, sääntöjä, uhkailua yms., kuten muissakin uskonnoissa."

        Myönnetään, että joskus on hetkiä jolloin uskon vain Jumalan olemassa oloon. Tälläisiä hetkiä on sattunut myös kirkossa, jolloin en ole voinut sanoa ääneen uskontunnusta ja käydä ehtoollisella. Uskoon taitaa kuulua epäily, mutta en koskaan voi rukoilla mitään Korkeinta Voimaa vaan iltaisin rukoilen Jeesuksen opettaman Isä meidän -rukouksen. Jeesus on minulle "Tie, Totuus ja Elämä", sillä olen hänen seuraajansa ja luterilainen kristitty. Joku "Korkein Voima" on korvissani epäjumalan palvelemista, sillä minut on kasvatettu luterilaiseksi kristityksi.

    • Anonyymi

      Tunnustan vanhaa, perinteistä, lutherilaista ev.luterilaisen kirkon oppia, mutta olen eronnut kirkosta, koska sen johtavat piispat eivät tunnu sitä tunnustavan. Minä ja Luoma emme sovi saman kirkon katon alle. Bööö! 😝

      • Anonyymi

        Omissa oloissani harjoitan näkemystäni, nk.eksyksissä oleminen tässä maailmassa on todellakin tyhjyyttä. Kun sisäinen tyhjyys täyttyy on oikealla tiellä.

        Omat teot vaivaavat, tietämättömyyttäkin ym. Teologiaan tutustuminen avaa näkemyksiä,huomaa eksytykset tässä todella turhassakin maailmassa.

      • Anonyymi: "Tunnustan vanhaa, perinteistä, lutherilaista ev.luterilaisen kirkon oppia, mutta olen eronnut kirkosta, koska sen johtavat piispat eivät tunnu sitä tunnustavan. Minä ja Luoma emme sovi saman kirkon katon alle. Bööö! 😝"

        Mitä tämä perinteinen oppi oikein on? Lutherin aikasta vai vähän myöhempää ja miltä vuosisadalta? Muuten minusta Luoma on parempi kuin Mäkinen, jolla oli seuraavia näkemyksiä?

        "Näkemyksiä

        Mäkistä pidettiin arkkipiispanvaalissa liberaalina ehdokkaana. Häntä kuvailtiin pohdiskelevana filosofina, joka haluaa kirkon olevan moderni ja tulevaisuuteen katsova.[3] Mäkinen suhtautuu myönteisesti maahanmuuttoon ja on toivonut pakolaisille nykyistä parempaa kohtelua Suomessa sekä turvallista reittiä Eurooppaan.[6]

        Mäkinen herätti syksyllä 2010 kohua sanomalla kuuluvansa keskiluokkaan,[7] vaikka hänen vuosiansionsa olivat edellisenä vuonna 111 667 euroa[8] ja arkkipiispana hän on Suomen valtiollisen protokollan ylimmässä päässä.

        Mäkisen samaa sukupuolta olevien avioliittoa koskeva lausunto herätti keskustelua marraskuussa 2014. Mäkinen kertoi Facebook-päivityksessään iloitsevansa eduskunnan päätöksestä antaa oikeus avioliiton solmimiseen myös homopareille. Seuranneen viikonlopun aikana noin 13 000 ihmistä erosi kirkosta ja jopa kolme neljäsosaa eronneista sanoi eronsa syyksi Mäkisen myönteiset lausunnot eduskunnan avioliittopäätöksestä.[9] Mäkisen lausunnot ovat kuitenkin saaneet myös paljon tukea sekä kannustusta,[10] ja kirkkoon myös liityttiin lausuntojen seurauksena tavanomaista enemmän. Liittyneiden määrä oli kuitenkin muutamissa kymmenissä, eli huomattavasti vähäisempi kuin eronneiden.[11] Vaikka Mäkinen suhtautuu myönteisesti samaa sukupuolta olevien avioliiton kirkolliseen vihkimiseen, on vihkimistä ennen kuitenkin oltava asiasta kirkon yhteinen päätös.[12]

        Pääsiäislauantaina 2016 Mäkinen lupasi MTV:n haastattelussa kirkon suojelevan kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita turvapaikanhakijoita.[13] Mäkisen kommentteja seuranneina päivinä kirkosta erosi lähes tuhat suomalaista Eroakirkosta.fi-sivuston kautta.[13][14]

        Arkkipiispa Kari Mäkisen mielestä kirkon tehtävä ei ole puolustaa Suomen etua."

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Kari_Mäkinen

      • Anonyymi kirjoitti:

        Omissa oloissani harjoitan näkemystäni, nk.eksyksissä oleminen tässä maailmassa on todellakin tyhjyyttä. Kun sisäinen tyhjyys täyttyy on oikealla tiellä.

        Omat teot vaivaavat, tietämättömyyttäkin ym. Teologiaan tutustuminen avaa näkemyksiä,huomaa eksytykset tässä todella turhassakin maailmassa.

        Anonyymi: "Omissa oloissani harjoitan näkemystäni, nk.eksyksissä oleminen tässä maailmassa on todellakin tyhjyyttä. Kun sisäinen tyhjyys täyttyy on oikealla tiellä. Omat teot vaivaavat, tietämättömyyttäkin ym. Teologiaan tutustuminen avaa näkemyksiä,huomaa eksytykset tässä todella turhassakin maailmassa."

        Voiko omissa oloissa olla tosi kristitty? Eikö seurakunta ole Kristuksen ruumis ja Jeesus sen pää? Eikö pitäisi kuulua johonkin seurakuntaan ja kristilliseen yhteisöön? Ehtoollinenkin kommunikaatio, jossa koetaan yhteisesti Jeesuksen sovitustyö Viimeisen Ehtoollisella aloitetun sakramentin ympärillä. Ehtoollista ei pappikaan voi nauttia yksinään, sillä se on yhteisöllinen?

      • Samoin minä 🤓

      • usko_vainen kirjoitti:

        Samoin minä 🤓

        Eli sinä et kuulu luterilaiseen kirkkoon, mutta miksi et? Mikä siinä muka on vikana??

      • FAlTH.HOPE.LOVE kirjoitti:

        Eli sinä et kuulu luterilaiseen kirkkoon, mutta miksi et? Mikä siinä muka on vikana??

        En kuulu, olen eronnut ja syy on ihan sama johon komppasin

        ” Tunnustan vanhaa, perinteistä, lutherilaista ev.luterilaisen kirkon oppia, mutta olen eronnut kirkosta, koska sen johtavat piispat eivät tunnu sitä tunnustavan. Minä ja Luoma emme sovi saman kirkon katon alle. ”

        Miksi Luoma ja sinä ette sovi saman katon alle? Itse en näe niin liberaalina Luomaa kuin hänen vastaehdokasta Vickströmiä. MInusta parempi ehdokas voitti arkkipiispan vaalit? Luoman johdolla voi olla kirkossa minusta. Mikä piispoissa ja Luomassa vikana on?

        Se vastaus tuli jo edellisessä 🤓 mitä eroa on kahdella huonolla❓

      • usko_vainen kirjoitti:

        Se vastaus tuli jo edellisessä 🤓 mitä eroa on kahdella huonolla❓

        usko_vainen: "Se vastaus tuli jo edellisessä 🤓 mitä eroa on kahdella huonolla❓"

        Minä en näe vikaa Luomassa, vaikka Luojan luomana hän ei ole täydellinen. Vikströmissäkin vikana oli se, että hänellä oli liian liberaaleja näkemyksiä samaa sukupuolta olevien vihkimisestä. Myös V:n yhteistyö Pohjoismaitten luterilaisten kirkkojen kanssa mietitytti. En haluaisi, että Suomen kirkosta tulisi Ruotsin mallin mukainen. Itse kannatan naispappeutta ja en näe Luomaa Raamatun vastaisena. Vai onko hän?

        Se on sinun mielipiteesi mutta sinä oletkin liberaali joka ei usko edes luomiseen ja Raamatun olevan kokonaan Jumalan erehtymätöntä sanaa 🤓

      • usko_vainen kirjoitti:

        Se on sinun mielipiteesi mutta sinä oletkin liberaali joka ei usko edes luomiseen ja Raamatun olevan kokonaan Jumalan erehtymätöntä sanaa 🤓

        usko_vainen: "Se on sinun mielipiteesi mutta sinä oletkin liberaali joka ei usko edes luomiseen ja Raamatun olevan kokonaan Jumalan erehtymätöntä sanaa 🤓"

        Kyllä minä luomiseen uskon Vanhan maan -mallin mukaan. Jumala loi maailman, mutta ei kuudessa päivässä kuin vertauskuvallisesti. Raamattu on Jumalan Sanaa, mutta ei kirjaimellesti, sillä usko ei siirrä vuoria vaan Jeesus puhuu monessa paikassa vertauskuvallisesti. Myöskään VT:tä ei tule ottaa kirjaimellisesti?

        Niinpä, et usko vaan asetat omat ehtosi 🤓

      • usko_vainen kirjoitti:

        Niinpä, et usko vaan asetat omat ehtosi 🤓

        usko_vainen: "Niinpä, et usko vaan asetat omat ehtosi 🤓"

        23-vuotiaana luin Helsingin teologisen pääsykokeisiin. Pääsykoetta edellisenä iltana Helsingissä päätin, että en mene kokeeseen, sillä usko oli horjunut Raamattuun. Teologisen pienen rokotuksen jälkeen en enää voinut kirjaimellisesti uskoa Raamatun Sanaan. Uudelleen uskoon tultua jouduin pitämään Raamattua ihmisten kirjoittamana kirjana, jota ei ollut kirjaimellisesti kirjoitettu Jumalan Sanana vaan se sisälsi aikalaisten mietteitä, joita oli pidettävä vertauskuvina tai sen ajan maailmankuva mukaisina käsityksinä. VT:n ja UT:n aikoina oli orjuutta sekä monta muuta asiaa, joka kuului siihen aikaan, mutta ei enää nykyaikaan.

        Sinun pitää rukoilla, että saat Pyhän Hengen ja synnyt uudesti. Omalla viisaudellasi et koskaan tulekaan pääsemään tuon pidemmälle 🤓

      • usko_vainen kirjoitti:

        Sinun pitää rukoilla, että saat Pyhän Hengen ja synnyt uudesti. Omalla viisaudellasi et koskaan tulekaan pääsemään tuon pidemmälle 🤓

        Vuonna 2016 helmikuun lopussa koin, että Pyhä Henki tuli minuun ja olin kaksi kuukautta aivan pääpyörällä kuin uudesti syntynyt, mutta sitten se hurmos meni ja samoihin hurmoksen häviämisen aikoihin aloin kirjoittelemaan suomi24.fi - palstoille. Tänne luterilaiselle palstall taisin ilmestyä sitten vuonna 2017 olematta enää hurmoshenkinen fanaatikko. Minusta järki ja usko voivat kulkea käsikädessä, kunhan seurataan Jeesuksen opetuksia.

        Mitä olet saanut päähäsi, että uudestisyntyminen ja Pyhä Henki saisi aikaan
        tuollaista🤔❓
        Et tätäkään ole lukenut Raamatusta ja itse keksit mitä ne voisivat olla, ja metsään meni.
        Lue Apt. se on täynnä Pyhän Hengen töitä.

        Joo, kuuntelen seuraavalla viikolla alustavasti UT:n läpi ja sitten luen sen tekstinä opiskellen. Kiitos vinkistä. Hyvää illan loppua, sillä lopettelen tämän päivän osalta. Jumalan siunausta loppuviikkoosi.

      • FAlTH.HOPE.LOVE kirjoitti:

        Joo, kuuntelen seuraavalla viikolla alustavasti UT:n läpi ja sitten luen sen tekstinä opiskellen. Kiitos vinkistä. Hyvää illan loppua, sillä lopettelen tämän päivän osalta. Jumalan siunausta loppuviikkoosi.

        Ei se siitä miksikään muutu jos Pyhä Henki ei sinua ohjaa joten rukoile Hänen johdatustaan.
        Siunattua viikonloppua 🙏

    • Anonyymi

      En kuulu, koska vanhempani olivat eronneet kirkosta ennen syntymääni.

      • Olet kumminkin kuullut Jeesuksesta ja eksynyt jostain syystä luterilaisella Suomi24.fi:n palstalle?

      • Anonyymi
        FAlTH.HOPE.LOVE kirjoitti:

        Olet kumminkin kuullut Jeesuksesta ja eksynyt jostain syystä luterilaisella Suomi24.fi:n palstalle?

        Joo, Jeesuksella tarkoitat todennäköisesti Nasaretin Jeesusta.

        Ilmeisesti jossain päin maailmaa Jeesus, Jesus tai Hesus on melko yleinen nimi.

        Vasta äskettäin, vanhana aikuisena, sain tietää, että melko yleinen musliminimi Ibrahim on sama kuin Aabraham.

        Olen eksynyt tälle palstalle, olen muulloinkin eksynyt mm Lapissa.

        Toivottavasti löydät joskus elämääsi sen Jeesuksen ja liityt ehkä luterilaiseen kirkkoon! Hyvää loppuviikkoa!

    • Anonyymi
      • Olen joskus ollut lähellä liittyä Helluntaiseurakuntaan, kun melkein koko kaveripiiriä oli hellareita. Mutta sitten katsoin, että olen sittenkin luterilainen, kun tulin hetken käytyä hellareitten jumalanpalveluksissa ja nuorisoryhmissä.

    • Anonyymi

      Kuuluisin kirkkoon, jos suhteessa veroon saisin etuja.

      • Anonyymi

        Tosin enpä usko, että saisin mitään mitä minulla on jo, joten ei lisäarvoa.

    • Anonyymi

      En kuulu luterilaiseen kirkkoon, koska, heiiidän vauva aste on Raamatun vastainen petos.
      Lisäksi kirkko on maailmallistunat muodinmukaisen seksuaalisen luonnottomuuden mukaisesti.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit

      mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte
      Maailman menoa
      167
      3050
    2. Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa

      Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli
      Maailman menoa
      113
      2296
    3. Persujen vaalilupaus oli euron bensa

      Nyt puhutaan jo kolmen euron bensasta. Kyseessä on Suomen historian törkein vaalipetos.
      Maailman menoa
      80
      1987
    4. Maataloustuet perittävä korkojen kera takaisin

      Yrittäjiltä jotka ovat myyneet tuotantoaan ulkomaille. Veronmaksajan kustantama tuki on tarkoitettu elintarvikkeiden hi
      Maataloustuki
      49
      1748
    5. Kyllä mies pakit kestää

      Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n
      Ikävä
      62
      1627
    6. Kuka on Farmi Suomi Riiko?

      Farmi Suomi -realityssä Riiko Sakkinen on saanut paljon tv-aikaa. Riikon ajatuksia ja toisten nokittelua sekä lopulta pe
      Tv-sarjat
      18
      1493
    7. Palomestari sytytti tulipalon Kankaanpäässä

      Kankaanpää ei yllätä koskaan. Oukarinkadulla syttyi rivitalossa tulipalo toukokuussa 2024. Nyt sen sytyttäjää syytetään
      Kankaanpää
      32
      1450
    8. Vastuuhenkilöt

      Ketkä ovat Lapuan Kotiasunnot-yhtiön tili- ja vastuuhenkilöt? Nimet kehiin, julkista tietoa.
      Lapua
      73
      1271
    9. Topi osti Askon

      Hieno mies. Pelastaa työpaikkoja. Kiitokset myös emännälleen, joka pitää isännän virkeänä. https://www.is.fi/taloussan
      Maailman menoa
      68
      1267
    10. Vain vasemmistohallitus saa minut menemään töihin

      Änkyräkapitalistien sortaessa kansaa en laita rikkaakaan ristiin. Elän mielummin Kelan tuilla, ja jos niitä leikataan, n
      Maailman menoa
      24
      1032
    Aihe