Rehtori vaati Suomalaisuuden liiton linkin pois

Taustaa: Oppilaitoksen palvelimella on henkilökohtainen kotisivu kuten monilla muillakin.
Oppilaitos tarjoaa sellaisen palvelun ilmaiseksi.

Sivut ovat henkilökohtaisia. Kotisivulla on sitten linkkejä muille internet-sivuille.

Minulla oli kotisivulla linkki Suomalaisuuden liiton sivuille.

Eräänä päivänä tuli soitto ja ilmoitettiin,että rehtori vaatii sen poistamisesta.

"Oli tullut valituksia" oli peruste.
Todennäköinen valittaja oli ruotsin kielen opettajat. (En tiedä,eikä sitä kerrottu).

Onko tuollainen laitonta vai laillista toimintaa,että kielletään joku tietty linkki.
Tässä tapauksessa Suomalaisuuden liiton linkki,koska ruotsin kielen opettajat eivät pitäneet sen sisällöstä.
1168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Lait eivät kata kaikkea elämässä eteen tulevia tilanteita.

Kun oppilaitos kuitenkin maksaa sivujen ylläpidosta aiheutuvat kulut ja oppilaitoksen sivuilla ei saisi olla hyvän tavan vastaista materiaalia, niin kyllä rehtorilla on oikeus esittää vaatimus linkin poistamisesta.

Oleellisempaa lienee, mitä siitä seuraa, jos et noudata rehtorin kehoitusta. Siitä voi olla se seuraus, että sivut otetaan kokonaan pois sinulta. Jälki-istuntoa ei voida määrätä.

Mitäpä jos kirjoittaisit rehtorille kirjeen, jossa kertoisit, että sinun mielestäsi on tärkeää, että oppilaat oppivat, mitä sanan vapaudella tarkoitetaan. Sanan vapaus on perusoikeus eikä sitä pitäisi rajoitaa kevein perustein. Ruotsinkielen opettajan kiusaantuminen asiasta ei riitä perusteluiksi, koska kyse on sentään vain linkistä ja toisessa vaakakupissa on niin tärkeä asia kuin sananvapaus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kotisivulta kirjoitti:

Taustaa: Oppilaitoksen palvelimella on henkilökohtainen kotisivu kuten monilla muillakin.
Oppilaitos tarjoaa sellaisen palvelun ilmaiseksi.

Sivut ovat henkilökohtaisia. Kotisivulla on sitten linkkejä muille internet-sivuille.

Minulla oli kotisivulla linkki Suomalaisuuden liiton sivuille.

Eräänä päivänä tuli soitto ja ilmoitettiin,että rehtori vaatii sen poistamisesta.

"Oli tullut valituksia" oli peruste.
Todennäköinen valittaja oli ruotsin kielen opettajat. (En tiedä,eikä sitä kerrottu).

Onko tuollainen laitonta vai laillista toimintaa,että kielletään joku tietty linkki.
Tässä tapauksessa Suomalaisuuden liiton linkki,koska ruotsin kielen opettajat eivät pitäneet sen sisällöstä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu